Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kiky-tuomio: Työnantajalla ei ollut oikeutta yksipuolisesti pidentää ylempänä toimihenkilönä työskennelleen säännöllistä työaikaa 24 tunnilla vuodessa 1.1.2017 lukien

04.02.2020

Koska kanteessa tarkoitetun asian ratkaisemista ei ollut säädetty kuuluvaksi työtuomioistuimen toimivaltaan, kuului asia yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Asiassa mainituin perustein työnantaja ei ollut voinut yksipuolisesti pidentää kantajan työsuhteen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella. KO vahvisti, ettei yhtiöllä ei ollut oikeutta pidentää kantajan säännöllistä työaikaa 24 tunnilla vuodessa 1.1.2017 lukien ja että kantajan työsuhteessa tuli noudattaa säännöllistä työaikaa sen pituisena kuin se oli ennen 1.1.2017. Lisäksi vahvistettiin, että yhtiön tuli lisätä kantajan liukumasaldoihin kantajan vaatimat (määrät riidattomat) minuutit. Asiassa ei ollut edellytyksiä alentaa vastaajayhtiön kantajalle maksettavien oikeudenkäyntikulujen määrää. (Vailla lainvoimaa 4.2.2020)

Vaikka työehtosopimuksen määräykset ovat hierarkiassa työsopimukseen nähden ensisijaisia, edullisemmuussäännöstä seurasi, että kantajan työsopimuksella oli voitu määrätä työsuhteen ehdoista työehtosopimuksen ehtoja edullisemmin, koska ennen 1.11.2016 lukien voimaan tullutta muutosta työehtosopimuksella vahvistetut ehdot olivat olleet vain vähimmäisehtoja, eikä paremmista ehdoista sopimista työsopimuksella ollut kielletty.
Kantajan työajasta oli ennen työehtosopimuksen muuttamista sovittu kantajan ja hänen työnantajansa välisellä sopimuksella, eivätkä he olleet tuolloin sopineet luovuttavansa ehdon muuttamista koskevaa kompetenssiaan työehtosopimusosapuolille, kuten tilanne olisi ollut, jos työaikamääräys olisi ollut sidottu työsuhteessa noudatettavan työehtosopimuksen määräyksiin. Työehtosopimusosapuolet eivät olleet siten välillisestikään olleet sopijapuolina kantajan työaikaa koskevan ehdon osalta.
Koska kysymys oli ollut nimenomaisesta työaikaa koskevasta työsopimusehdosta, sen oli katsottava lähtökohtaisesti sitovan työnantajaa. Työnantaja ei ollut edes väittänyt, että kantajan työaikaehdon muuttamiselle olisi ollut irtisanomisperusteeseen verrattava peruste. Riidatonta myös oli, ettei kantajan kanssa ollut sovittu työaikaa koskevan työsopimusehdon muuttamisesta eikä asiasta ollut tehty myöskään paikallista sopimusta ja että kantaja oli päin vastoin ilmoittanut työnantajalle, ettei hän suostu työaikansa pidentämiseen.
Työehtosopimuslain esityöt sekä oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa vakiintunut tulkinta, työntekijän suojelun periaate, sopimusten sitovuuden periaate sekä sopimussuhteiden ja työvoiman perustuslain nojalla nauttima suoja huomioon ottaen ei työehtosopimuslain 6 §:ää ollut perusteltua tulkita siten, että sen nojalla työehtosopimuksella voitaisiin vaikuttaa heikentävästi voimassa oleviin nimenomaisesti sovittuihin tai sopimuksen veroisena käytäntönä noudatettuihin työsopimustasoisiin ehtoihin, jotka eivät ole sisällöltään määräytyneet edes välillisesti työehtosopimuksessa sovitun perusteella. Tätä arvioitaessa merkitystä ei ollut sillä, olivatko työehtosopimusosapuolet näin pyrkineet tekemään työehtosopimusmääräyksestä sopiessaan.
Edellä mainituin perustein työnantaja ei ollut voinut yksipuolisesti pidentää kantajan työsuhteen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella.
VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS 3.2.2020
TUOMIO 20/5530
3. osasto
Käräjätuomari
Käräjätuomari
Käräjätuomari
L 17/17307
Kantaja Kantaja
Vastaaja Vastaaja Oy
Asia Työsuhdetta koskeva riita
Vireille 2.6.2017
Vailla lainvoimaa 4.2.2020
SELOSTUS ASIASTA
Riidattoman taustatiedot
Kantaja (jäljempänä myös kantaja) on työskennellyt Vastaaja Oy:n (jäljempänä myös vastaaja tai työnantaja) palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 1.9.2006 lukien ylempänä toimihenkilönä. Kantajan kuukausipalkka luontoisetuineen on 31.12.2016 ollut * euroa ja tuntipalkka * euroa.
Yhtiössä noudatetun käytännön mukaan päivittäinen säännöllinen työaika on 7 tuntia 25 minuuttia. Myös kantajan työsuhteen ehtona on ollut tämä 7 tunnin ja 25 minuutin pituinen työaika. Kantajan työsopimuksessa viikoittaiseksi työajaksi on kirjattu 37,5 tuntia, mutta työsuhteessa on noudatettu sanottua 7 tunnin 25 minuutin säännöllistä päivittäistä työaikaa. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että kantajan työsuhteessa käytäntönä noudatettu 7 tunnin 25 minuutin pituinen työaika rinnastuu työsopimuksen ehtoon ja sitä noudatetaan siten kuin työsopimuksen ehtoa.
Kantajan työsuhteessa noudatetaan työaikalain 13 §:n mukaista liukuvaa työaikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijä voi määrittää sovituissa rajoissa säännöllisen työaikansa pituuden yksittäisenä työpäivänä. Mikäli työntekijä työskentelee alle 7 tuntia 25 minuuttia, vähennetään erotus liukumasaldosta. Vastaavasti 7 tuntia 25 minuuttia ylittävä työaika lisätään liukumasaldoon.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29. helmikuuta 2016 sopineet kilpailukykysopimuksesta (jäljempänä Kiky-sopimus), jonka tarkoituksena on ollut parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja siten luoda uusia työpaikkoja. Kiky-sopimus on koostunut useista osatekijöistä, joista yksi on ollut työntekijöiden vuosittaisen työajan lisääminen 24 tunnilla. Työntekijöille maksettaviin palkkoihin tai muihin korvauksiin ei sen sijaan ole tehty minkäänlaisia muutoksia.
Kantajan työsuhteessa noudatetaan Teknologiateollisuus ry:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n solmimaa Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta (jäljempänä työehtosopimus).
Kantaja toimii vastaajayhtiössä Ylemmät toimihenkilöt YTN:n luottamushenkilönä.
Vastaaja on 12.12.2016 ilmoittanut kantajalle pidentävänsä kantajan työaikaa 24 tunnilla vuodessa 1.1.2017 lukien. Vuonna 2017 se on toteutettu lisäämällä päivittäistä työaikaa kahdella tunnilla 4.1., 12.4., 19.4., 3.5., 24.5., 21.6., 26.10., 7.12. ja 28.12.2017 ja 30 minuutilla 26.10.2017. Tämän lisäksi lauantai 9.9.2017 on ollut työpäivä. Palkkaa ei ole muutettu. Vastaaja on perustanut pidentämisen Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen.
Teknologiateollisuus ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ovat sopineet kyseisen työehtosopimuksen 4 §:n muuttamisesta 1.11.2016 lukien lisäämällä siihen seuraavan määräyksen:
Työajan pidentäminen
Ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö tai ylemmät toimihenkilöt yhdessä sopivat marraskuun loppuun mennessä siitä, millä tavoin ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Sopimus tehdään kirjallisesti ja se on voimassa kalenterivuoden kerrallaan ja jatkuu toistaiseksi, ellei sopijaosapuoli viimeistään syyskuun loppuun mennessä kirjallisesti irtisano sopimusta päättymään kuluvan vuoden loppuessa.
Työaikaa voidaan sopimalla pidentää esimerkiksi huomioimalla työajan lisääminen liukuvan työajan järjestelmässä tai työaikapankissa, pidentämällä vuorokautista säännöllistä työaikaa enintään kahdella tunnilla vuorokaudessa, pidentämällä viikoittaista säännöllistä työaikaa ottamalla yksittäisiä vapaapäiviä työpäiviksi taikka muilla konkreettisilla tavoilla.
Mikäli paikallisesti sovitaan siitä, että arkipyhä otetaan säännölliseksi työajaksi, kyseisenä arkipyhänä työskennellään ilman eri suostumusta ja kyseisen arkipyhän aikana tehdystä työstä ei makseta työaikalain 33 §:n 2 momentin mukaista sunnuntaityökorotusta.
Osa-aikaisilla tai vain osan kalenterivuotta työskentelevillä työajan pidennys toteutetaan suhteessa säännöllisen työajan pituuteen. Työajan pidennys ei koske ylempiä toimihenkilöitä, joille ei ole määritelty vähimmäistyöaikaa.
Mikäli kollektiivista paikallista ratkaisua ei saavuteta, eikä ylemmän toimihenkilön kanssa muuta sovita, työnantajalla on mahdollisuus työtuntijärjestelmän muuttamista koskevia määräyksiä noudattaen osoittaa ylemmälle toimihenkilölle käytössä olevan työtuntijärjestelmän lisäksi säännöllistä työtä enintään 24 tuntia vuodessa. Työtä osoitetaan enintään 8 tuntia yhdelle vapaana olevalle lauantaipäivälle ja sen lisäksi enintään 2 tuntia normaalin työvuoron lisäksi työpäivänä. Edellä tarkoitettu lauantaipäivä ei kuitenkaan voi olla arkipyhä eikä arkipyhäviikon lauantai. Työajan vuotuinen pidennys toteutetaan kohdentamalla siitä 12 tuntia kummallekin vuosipuoliskolle.
Tämän määräyksen perusteella pidennetty säännöllinen vuorokautinen työaika pidentää kyseisen viikon säännöllistä työaikaa. Tämän määräyksen perusteella säännölliseksi työajaksi sovittu tai otettu vapaapäivä pidentää kyseisen viikon säännöllistä työaikaa. Kuukausittaisen työajan lisäys tehdään kuukausipalkkaa muuttamatta.
Soveltamisohje:
Siinäkin tapauksessa, että työnantaja tämän määräyksen perusteella osoittaa säännöllistä työaikaa lauantaipäivälle, ylempi toimihenkilö voi työnantajan edustajan kanssa sopia työajan tekemisestä muuna ajankohtana.
Vastaajayhtiössä on neuvoteltu paikallisesta sopimuksesta loka-joulukuussa 2016, mutta neuvotteluissa ei ole päästy työajan pidentämisestä sopimukseen. Työpaikalla ei ole siten tehty määräyksessä tarkoitettua paikallista ratkaisua, vaan työnantaja on määrännyt ratkaisusta. Vastaaja on ilmoittanut, että työajan pidentäminen toteutetaan edellä kuvatulla tavalla.
Kantaja on ilmoittanut vastaajalle, ettei hän suostu työaikansa pidentämiseen. Kantaja on kuitenkin noudattanut pidennettyä työaikaa, koska vastaajalla on tulkintaetuoikeus. Vastaaja on soveltanut pidennyttyä työaikaa kaikkiin työntekijöihin riippumatta siitä, ovat työntekijät kuuluneet työntekijäliittoon vai eivät.
Teknologiateollisuus ry on lähettänyt työehtosopimuksen sopijakumppanille Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:lle ns. valvontakirjeen 13.4.2017. YTN ry on vastannut kirjeeseen 28.8.2017.
Käräjäoikeus on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla pyytänyt työtuomioistuimelta lausunnon työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskevan määräyksen oikeasta tulkinnasta sellaisena kuin se on ollut voimassa 1.11.2016 lukien. Työtuomioistuin on lausunnossaan TT 2019:74 katsonut, että työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskevalla määräyksellä on sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta kaikkien työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden työsuhteissa riippumatta siitä, onko työajasta sovittu ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa työsopimuksella vai ei.
Työtuomioistuimen lausunnon jälkeen riidattomaksi on tullut, että työehtosopimuksen sopimusosapuolet ovat tarkoittaneet työajan pidentämistä koskevalla määräyksellä sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta.
Siinä tapauksessa, että kantajan kannevaatimus 1 menestyy, riidatonta on, että vastaajan on tullut 4.1.2017 lisätä kantajan liukumasaldoon 2 tuntia 11 minuuttia, että vastaaja ei ole voinut 12.4.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 31 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 29 minuuttia, että vastaaja ei ole voinut 3.5.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 41 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 19 minuuttia, että vastaaja ei ole voinut 26.10.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla 15 minuutilla, vaan ainoastaan 1 tunnilla 45 minuutilla, että vastaaja ei ole voinut 7.12.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla ja 19 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon 41 minuuttia ja että vastaaja ei ole voinut 28.12.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla ja 53 minuutilla, vaan ainoastaan 53 minuutilla.
KANNE
Vaatimukset
Kantaja on vaatinut, että käräjäoikeus
1) vahvistaa, ettei vastaajalla ole ollut oikeutta pidentää kantajan työsuhteen ehtona noudatettua 7 tunnin ja 25 minuutin pituista säännöllistä työaikaa (7h 25 min vuorokaudessa) 24 tunnilla vuodessa 1.1.2017 lukien ja että kantajan työsuhteessa tulee noudattaa säännöllistä työaikaa sen pituisena kuin se oli ennen 1.1.2017,
2) vahvistaa, että
a. vastaajan on tullut 4.1.2017 lisätä kantajan liukumasaldoon 2 tuntia 11 minuuttia,
b. vastaaja ei ole voinut 12.4.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 31 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 29 minuuttia,
c. vastaaja ei ole voinut 3.5.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 41 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 19 minuuttia,
d. vastaaja ei ole voinut 26.10.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla 15 minuutilla, vaan ainoastaan 1 tunnilla 45 minuutilla,
e. vastaaja ei ole voinut 7.12.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla ja 19 minuutilla, vaan vastaajan on tullut sen sijaan lisätä kantajan liukumasaldoon 41 minuuttia,
f. vastaaja ei ole voinut 28.12.2017 vähentää kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla ja 53 minuutilla, vaan ainoastaan 53 minuutilla ja
3) velvoittaa vastaajan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut tässä asiassa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion antamisesta.
Kantaja on katsonut, että kanne kuuluu käräjäoikeuden tutkittavaksi.
Perusteet
Tuomioistuimen toimivalta / yleinen tuomioistuin vai työtuomioistuin
Käräjäoikeus on toimivaltainen käsittelemään asian, koska kanne on perustettu työsopimussuhteessa noudatettuun työsopimuksen ehtoon rinnastuvaan käytäntöön sekä työsopimuksen nimenomaiseen ehtoon. Kanne tai sen vaatimukset eivät perustu työehtosopimukseen tai sen määräyksiin. Työtuomioistuin ei ole toimivaltainen käsittelemään kannetta, joka perustuu siihen, mitä työsuhteessa on noudatettava ehtona perustuen noudatettuun käytäntöön tai työsopimukseen.
Edullisemmuussääntö on työoikeuden yleinen oppi, jolla ratkaistaan nimenomaan työsopimussuhteessa ilmenevät kollisiot. Tähän nähden ei ole perusteltua väittää, että käräjäoikeus ei olisi toimivaltainen tutkimaan kannetta.
Eri asia on, että vastustamisperusteena on vedottu työehtosopimukseen. Käräjäoikeuden toimivalta määräytyy kannevaatimusten perusteella, eikä toimivallan osalta ole merkitystä sillä, millä perusteilla kanne kiistetään.
Asiassa ei ole kysymys TES:in pätevyydestä siten kuin lain oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa 1 §:n 1 kohdassa tarkoitetaan. Pätevyydestä on kysymys, kun arvioidaan, onko työehtosopijapuolten välillä pätevästi syntynyt työehtosopimukseksi katsottava asiakirja (TT 2017:106). Sen sijaan pätevästikin solmitun työehtosopimuksen yksittäisen määräyksen oikeusvaikutus työnantajan ja työntekijän välisessä oikeussuhteessa ei ole työehtosopimuksen pätevyyden arviointia lain 1 § 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Vastaaja ei ole voinut enää esittää prosessiväitettä, koska oikeudenkäymiskaaren mukaan väite olisi tullut esittää vastauksessa.
Työajan pidentäminen
Vastaajalla ei ole ollut perustetta pidentää kantajan työsuhteen ehtona noudatettua säännöllistä työaikaa 1.1.2017 lukien työehtosopimusmääräykseen vedoten.
Työajan pituus on työsuhteen olennainen ehto. Lisäksi työajan pidentäminen on olennaisesti muuttanut kantajan työsopimuksen mukaista työaikaehtoa ja vähentänyt kantajan suhteellista palkkaa. Työsuhteen olennaisen ehdon muuttaminen tai yksittäisen ehdon olennainen muuttaminen voi tapahtua vain irtisanomisaikaa noudattaen ja sillä edellytyksellä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperuste.
Kantaja tai vastaaja eivät ole olleet sopijapuolena Kiky-sopimuksessa tai sen perusteella solmituissa työehtosopimuksissa eikä edes Kantajan työsuhteessa sovellettavassa työehtosopimuksessa. Sillä, mitä muissa kuin Kantajan työsopimussuhteessa sovellettavassa työehtosopimuksessa on sovittu, ei ole merkitystä.
Vaikka työehtosopimuksen sopijapuolet ovat tarkoittaneet sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta, työehtosopimuksen määräyksellä ei ole kuitenkaan voitu syrjäyttää kantajan työsopimuksen ehtona noudatettua sitä edullisempaa työaikaehtoa.
Kantajan työsopimuksessa ei ole sovittu, että työaika olisi työehtosopimuksen mukainen. Edullisemmuussäännön vuoksi kantajan työsuhteessa noudatettu työehtosopimusta edullisempi ehto on asetettava työehtosopimuksen määräyksen edelle. Työehtosopimuksella on mahdollista sopia enimmäismääräyksestä vain palkkojen osalta, minkä lisäksi edullisemmuussäännön poissulkevaa määräystä voidaan soveltaa vain sellaisissa työsuhteissa, jotka on solmittu kyseisen määräyksen voimaantulon jälkeen.
Työehtosopimusmääräyksellä ei ole voitu muuttaa kantajan työsopimuksen ehtoja niitä heikentävästi. Puuttuminen voimassa olevaan työsopimussuhteeseen ulkopuolisella sopimuksella olisi yksityisautonomiaan puuttumista ja sopimusvapauden ja sopimukset on pidettävä -periaatteen rikkomista. Työaikaehto määrittää kuukausipalkkaisesta työstä maksettavan palkan suhteellisen määrän tehtyä työtä kohden ja tämä palkka nauttii perustuslain mukaista omaisuudensuojaa, minkä vuoksi työehtosopimuksella ei voida muuttaa tällaista työaikaehtoa. Sopimussuhteeseen kuuluva luottamuksen suoja ja lojaliteettivelvoite puoltavat myös sitä tulkintaa, ettei työehtosopimuksella voida heikentää voimassa olevan työsuhteen ehtoja. Työehtosopimusmääräyksen soveltaminen järjestäytyneeseen työntekijään voisi tarkoittaa yhdenvertaisen kohtelun velvoitteen ja syrjinnän kiellon rikkomista, koska työajan pidentämistä koskeva määräys asettaisi kantajan järjestäytymättömiä työntekijöitä epäsuotuisampaan asemaan ja kohtelisi häntä syrjivästi ammattiyhdistystoiminnan perusteella. Koska työnantaja ei ole saanut soveltaa pidennysehtoa järjestäytymättömään työntekijään, se ei ole saanut soveltaa sitä myöskään kantajaan.
Koska vastaaja ei ole voinut muuttaa kantajan työsuhteessa noudatettavaa työaikaehtoa, on työsuhteessa edelleen noudatettava aiempaa työaikaa. Tämä tarkoittaa samalla sen vahvistamista, ettei kantajan työaikaa ole voitu pidentää 24 tunnilla.
VASTAUS
Vaatimukset
Vastaaja Oy on ensisijaisesti vaatinut, että kanne on jätettävä yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.
Toissijaisesti Vastaaja Oy on vastustanut kannetta ja vaatinut sen hylkäämistä.
Lisäksi Vastaaja Oy on vaatinut, että Kantaja velvoitetaan korvamaan vastaajan oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomiosta lukien.
Perusteet
Tuomioistuimen toimivalta / yleinen tuomioistuin vai työtuomioistuin
Työtuomioistuin on toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään asiaa käräjäoikeuden sijaan, koska asiallinen toimivalta tässä asiassa on työtuomioistuimella.
Lain oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena asian muun muassa silloin, kun kyse on työehtosopimuksen pätevyydestä ja sisällöstä.
Vastaajan näkemyksen mukaan edullisemmuussäännöstä voidaan poiketa työehtosopimuksella, ja se voidaan kokonaan sulkea pois, mikäli työehtosopimuksen sopijaosapuolet näin sopivat. Juuri näin työehtosopimuksen osapuolet ovat tarkoittaneet sopia kaikkien työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden työaikaehdon osalta eli myös niiden, joiden työaika määräytyy työsopimustasoisesti.
Asiassa on näin ollen kyse
1. työehtosopimuksen sisällöstä ; eli mitä työehtosopimusosapuolet ovat sopineet, erityisesti edullisemmuussäännön osalta sekä
2. työehtosopimuksen pätevyydestä ; eli mikäli työehtosopimusosapuolet ovat sopineet edullisemmuussäännön poissulkemisesta, onko työehtosopimuksella työsuhteisiin se oikeusvaikutus, mitä työehtosopimusosapuolet ovat tarkoittaneet.
Edullisemmuussäännön soveltaminen kuuluu riidattomasti yleisten tuomioistuinten toimivaltaan silloin, kun kysymys on edullisemmuussäännön ns. normaalisoveltamisesta tilanteessa, jossa työsopimuksen ja työehtosopimuksen ehdot ovat ristiriidassa. Tällöin tuomioistuin ”ainoastaan” soveltaa työoikeuden yleistä oppia asian ratkaisemiksi. Tässä asiassa on kuitenkin kysymys työehtosopimusten sisällöstä ja/tai pätevyydestä, koska työehtosopimuksella on vastaajan väittämällä tavalla sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta.
Tuomioistuimen toimivalta on ns. absoluuttinen prosessiedellytys, joka tuomioistuimen on otettava huomioon viran puolesta, eikä vastaajalla ole ollut velvollisuutta vedota siihen lausuessaan asiasta ensimmäisen kerran.
Työajan pidentäminen
Vastaajalla on ollut oikeus pidentää kantajan säännöllistä työaikaa vastaajaa velvoittavan ja kantajan työtä sääntelevän työehtosopimuksen 4 §:n mukaisesti.
Työajan pidennyksen taustalla on ollut Kiky-sopimus, jolla kaikkien sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden työaikoja on sovittu pidennettäväksi 24 tuntia vuodessa. Kiky-sopimuksella ja sen perusteella sovituilla työehtosopimuksilla on sovittu työaikojen pidentämisestä työehtosopimusten alaisessa työssä. Työajan lisääminen on toteutettu käytännössä siten, että Kiky-sopimukseen sitoutuneet työmarkkinajärjestöt ovat sopineet työehtosopimuksiinsa Kiky-sopimuksen mukaiset muutokset. Työehtosopimuksissa työajan pidentämisestä on sovittu edellä riidattomissa taustatiedoissa esitetyllä tavalla. Työehtosopimuksen kirjauksella kaikkien sen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden säännöllistä työaikaa on pidennetty.
Kantaja tekee vastaajan palveluksessa vastaajan noudattaman työehtosopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa työtä ja kantajan työsuhteen ehdot määräytyvät työehtosopimuksen mukaan. Työehtosopimuksen osapuolet ovat riidattomasti sopineet säännöllisen työajan lisäämisestä 24 tunnilla vuodessa.
Koska työpaikalla ei ole päästy sopimukseen siitä, millä tavoin ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla, on vastaajalla ollut työehtosopimuksen perusteella oikeus päättää yksipuolisesti kantajan työajan pidentämisestä siten kuin se on toteutettu.
Työsuhteiden ehtojen niin sanotussa etusijajärjestyksessä normaalisitovan työehtosopimuksen määräykset ovat ensisijaisia työsopimuksella sovittuihin ehtoihin nähden. Mikäli työehtosopimuksen ja työsopimuksen ehdot ovat ristiriidassa keskenään, työsuhteen ehtona noudatetaan siten työehtosopimuksen kirjausta.
Työehtosopimusosapuolilla on oikeus työehtosopimuksella puuttua työsopimuksessa sovittuihin työsuhteen ehtoihin myös niitä työntekijän kannalta heikentäen niin sanotun edullisemmuussäännön estämättä. Edullisemmuusperiaate ei perustu pakottavaan lakiin vaan työoikeuden yleisiin oppeihin, ja sen soveltamisesta on mahdollista sopia toisin työehtosopimuksella. Näin ollen, vaikka edullisemmuussääntö on tavanomaisesti työehtosopimusten velvoittavuuden osalta voimassa työsuhteen ehtojen määräytymisessä, voivat työehtosopimusten sopijaosapuolet sopia työehtosopimuksen ehtojen / ehdon sitovan työehtosopimuksen soveltamisalalla työnantajia ja työntekijöitä siten, että edullisemmuussääntö suljetaan pois.
Työehtosopimusta paremmin sopiminen on mahdollista vain, mikäli voimassa oleva työehtosopimus sen mahdollistaa. Eri aikoina voimassa olevat työehtosopimukset voivat säännellä edullisemmuussääntöä eri tavoin, jolloin työsuhteen ehdot voivat muuttua suhteessa työsopimuksen kirjauksiin työehtosopimuskaudesta riippuen. Ajallisesti myöhempi työehtosopimus voi muuttaa aiemmin voimassa olleen työehtosopimuksen aikana työsopimuksella paremmin sovittua työsuhteen ehtoa, jos työehtosopimuksella niin sovitaan. Toisin sanoen työehtosopimuksella on mahdollista heikentää työsopimuksen ehtoja myös sellaisten työsuhteen ehtojen osalta, jotka on sovittu aiemmin voimassa olleen työehtosopimuksen aikana sitä, ja/tai myöhemmän työehtosopimuksen (Kikyn mukainen työehtosopimus) mukaista ehtoa työntekijän kannalta edullisemmiksi.
Sopiessaan Kiky-sopimuksen mukaisista muutoksista työehtosopimuksiin työmarkkinajärjestöt ovat sopineet nimenomaisesti ja tietoisesti tuolloin voimassa olevien ja tulevien työsuhteiden työaikojen pidentämisestä, riippumatta siitä, oliko työajasta sovittu yksittäisen työntekijän kannalta työehtosopimuksen mukaisesti tai sitä edullisemmin. Toisin sanoen Kiky-sopimuksella ja sen perusteella sovituilla työehtosopimuksilla on ollut tarkoitus heikentää työntekijöiden työsuhteiden ehtoja.
Koska työehtosopimuksella on ollut mahdollista sopia heikennyksistä työsopimuksen ehtoihin, ei asiassa ole merkitystä sillä seikalla, onko kantajan työajasta sovittu työehtosopimuksella vai "vain" työsopimuksella.
Työehtosopimusmääräys, jolla sovittiin työehtosopimuksen soveltamisalalle tehtävästä säännöllistä työaikaa koskevasta muutoksesta, on johtanut kantajan työsuhteen työaikaehdon muuttumiseen viime kädessä yhtiön ilmoittamalla tavalla.
Työehtosopimusosapuolten näkemys asiassa
Teknologiateollisuus ry on lähettänyt työehtosopimuksen sopijakumppanille Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:lle ns. valvontakirjeen 28.8.2017, kun sille oli selvinnyt, että kantaja oli vaatinut, ettei työehtosopimuksen määräystä noudateta.
YTN ry on todennut vastauksessaan, että se on ohjeistanut kantajaa noudattamaan työehtosopimuksia, ja ettei YTN ry:llä ja Teknologiateollisuus ry:llä ole erimielisyyttä työehtosopimuksen 4 §:n tulkinnasta. Toisin sanoen YTN ry on yhtä mieltä tässä vastauksessa esitetystä tulkinnasta työehtosopimuksen tarkoituksesta ja sen merkityksestä työehtosopimuksen alaista työtä tekevien työntekijöiden työsuhteen ehtoihin. Työaikaa on tarkoitettu pidentää myös niiden osalta, joiden työajasta oli sovittu työsopimuksella.
TODISTELU
Kirjalliset todisteet
Kantaja
Kantajan työsopimus
Vastaaja
Teknologiateollisuus ry:n valvontakirje 13.4.2017 YTN ry:n vastaus valvontakirjeeseen 20.4.2017
Muu oikeudenkäyntiaineisto
Asiantuntijalausunto / OTT Jaana Paanetoja
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Käsittelyratkaisu
Tuomioistuimen toimivalta on viran puolesta tutkittava asia. Näin ollen merkityksetöntä on, missä vaiheessa vastaaja on tehnyt väitteen puuttuvasta toimivallasta.
Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun muassa työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on 1) työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; 2) siitä, onko jokin menettely työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain mukainen; tai 3) työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Kaikki muut kuin työtuomioistuimelle erikseen määrätyt työsuhderiidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Mikäli pääasia kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, lain 39 §:n perusteella sen ratkaisemiseen liittyvästä työehtosopimusmääräyksestä voidaan pyytää tulkinnanvaraisessa tilanteessa työtuomioistuimelta lausunto.
Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti kanteen perusteen mukaan. Jos kanne perustuu muuhun kuin työtuomioistuinlain 1 §:ssä säädettyyn asiaan, kuuluu sen tutkiminen yleiselle tuomioistuimelle. Yleisen tuomioistuimen ja työtuomioistuimen välinen toimivallanjako ratkeaa siten lähtökohtaisesti sen mukaan, perustuuko kanne työehtosopimuksen tulkinnanvaraiseen määräykseen vai lain säännökseen tai työsopimukseen, taikka siinä olevan viittauksen perusteella sopimussuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen määräykseen. Jos kanne perustuu työsopimukseen, pakottavaan lainsäännökseen tai ei-tulkinnalliseen työehtosopimuksen määräykseen, riita kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Jos taas kanne perustuu työehtosopimuksen tulkinnalliseen määräykseen, riita kuuluu työtuomioistuimelle. Oikeuskäytännössä on myös vakiintuneesti katsottu, että yksittäistä työsuhdetta koskevat edullisemmuussääntöön liittyvät kysymykset kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.
Kantajan kanne on perustunut hänen ja Vastaaja Oy:n välisessä työsuhteessa noudatettuun työsopimuksen ehtoon rinnastuvaan käytäntöön eikä mihinkään työehtosopimuksen määräykseen. Vastaaja on sitä vastoin vedonnut siihen, että Kantajan työajan pidentäminen on perustunut Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen 4 §:ään, jota on muutettu 1.11.2016 lukien. Kanteessa on siten kysymys siitä, onko Kantajan työaikaa koskevana työsuhteen ehtona tullut noudattaa sopimuksen veroiseen käytäntöön perustunutta työaikaa vai onko työnantajalla ollut oikeus normaalisitovana noudatettavan työehtosopimuksen nojalla muuttaa Kantajan työaikaa ja tähän liittyen edullisemmuussäännön soveltamisesta.
Siltä osin kuin erimielisyys on koskenut sitä, onko työehtosopimuksella sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta, käräjäoikeus on pyytänyt työtuomioistuimelta lausunnon. Kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen määräyksen sisältö, samoin kuin se, mitä sen sopijapuolet ovat määräyksellä tarkoittaneet, on työtuomioistuimen lausunnon jälkeen tullut riidattomaksi, eikä sopimuskohdan laajuudesta tai oikeasta tulkinnasta siten vallitse erimielisyyttä. Asiassa ei ole edes väitetty, että työehtosopimusta ei olisi solmittu siihen kelpoisten osapuolten kesken tai muutoin pätevästi niin, että työehtosopimusmääräykselle ei voitaisi antaa sellaisen määräyksen oikeusvaikutusta.
Koska kanteessa tarkoitetun asian ratkaisemista ei ole säädetty kuuluvaksi työtuomioistuimen toimivaltaan, kuuluu asia yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Edellä mainituilla perusteilla Vastaaja Oy:n väite siitä, että asia ei kuulu käräjäoikeuden toimivaltaan, hylätään.
Pääasiaratkaisun perustelut
Kysymyksenasettelu
Asiassa on riidatonta, että Kantajan työaika on perustunut sellaiseen sopimuksen veroiseen käytäntöön, joka rinnastuu työsopimuksen työaikaehtoon ja jota on noudatettu kuten työsopimuksen ehtoa. Jäljempänä käytetään selvyyden vuoksi ilmaisua Kantajan työsopimusehto, kun tarkoitetaan tätä sopimuksen veroiseen käytäntöön perustuvaa työsopimuksen ehtoon rinnastuvaa ehtoa. Kantajan työaikaa koskeva työsopimusehto ei ole määräytynyt työehtosopimuksen nojalla suoraan tai Kantajan työsopimuksessa olevan viittauksen perusteella, vaan työajasta on konkludenttisesti sovittu nimenomaan Kantajan ja työnantajan välillä.
Työtuomioistuimen lausunnosta (TT 2019:74) selviää ja sen antamisen jälkeen riidattomaksi on tullut se, että työehtosopimusosapuolet ovat tarkoittaneet työehtosopimuksella sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta eli määrätä niin, että työaikaa koskeva työehtosopimusmääräys on voimassa paitsi vähimmäis-, myös enimmäisehtona ja että se syrjäyttää myös aiemmat työsuhteissa noudatetut työsopimuksiin perustuvat työaikaa koskevat määräykset. Sekä Kantaja että työnantaja ovat jäseninä sidottuja kyseiseen työehtosopimukseen.
Riidatonta on, että työehtosopimuksella työntekijöiden työaikoja on sovittu pidennettäväksi 24 tuntia vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Koska työaikaa on pidennetty ilman, että palkkaa on nostettu tai muita työsuhde-etuja on parannettu, on selvää, että työehtosopimuksen työaikaehto on ollut objektiivisesti arvioiden Kantajan työsopimusehtoa epäedullisempi.
Asiassa on kysymys siitä, onko työnantaja voinut pidentää Kantajan työsuhteen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimuksen määräyksen nojalla vai onko Kantajan työaika määräytynyt edelleen Kantajan työsopimusehdon perusteella.
Työnantaja on katsonut, että sillä on ollut oikeus pidentää Kantajan työaikaa työnantajaa velvoittavan ja Kantajan työtä sääntelevän työehtosopimuksen perusteella, koska etusijajärjestyksen vuoksi kyseisen normaalisitovan työehtosopimuksen määräykset ovat ensisijaisia työsopimuksella sovittuihin ehtoihin nähden. Työnantaja on vedonnut myös siihen, että työehtosopimusosapuolilla on ollut oikeus työehtosopimuksella puuttua työsopimuksessa sovittuihin työsuhteen ehtoihin edullisemmuussäännön estämättä myös niitä työntekijän kannalta heikentäen.
Työehtosopimuslain 6 §, etusijajärjestys ja edullisemmuussääntö
Työsuhteen ehdot voivat määräytyä useista eri normilähteistä. Näitä ovat muun muassa työsopimus, työoikeudelliset lait, työehtosopimukset, työsäännöt, sopimuksenveroinen käytäntö ja työnantajan työnjohto-oikeus. Mikäli samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eri normilla ja ne ovat ristiriidassa keskenään, sovellettava normi ratkaistaan etusijajärjestyksen tai edullisemmuussäännön avulla.
Etusijajärjestys tarkoittaa sitä, että ylemmällä tasolla olevaa normia on yleensä sovellettava, jos samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eritasoisella normilla. Oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että normaalisitovan työehtosopimuksen normimääräykset ovat etusijajärjestyksessä ylempänä kuin työsopimuksen ehdot. Tämä perustuu työehtosopimuslain 6 §:n säännökseen.
Työehtosopimuslain 6 §:n mukaan jos työsopimus joiltakin osiltaan on ristiriidassa siinä noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osiltaan mitätön ja niiden sijasta käyvät noudatettaviksi työehtosopimuksen vastaavat määräykset.
Säännöksen sanamuodon perusteella sen soveltamisen kannalta ei näyttäisi olevan merkitystä sillä, onko työehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva työsopimuksen ehto työntekijän kannata edullisempi vai haitallisempi. Jo työehtosopimuslain esitöissä on kuitenkin todettu, että työehtosopimuksella vahvistetut ehdot ovat vähimmäisehtoja, ellei joissakin poikkeustapauksessa työehtosopimuksessa ole toisin määrätty (Lainvalmistelukunnan julkaisuja, Ehdotus laiksi työehtosopimuksesta, 1922, s. 3). Myös oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten mukaan työehtosopimusmääräykset on tarkoitettu työsuhteen vähimmäisehdoiksi, mistä syystä työsopimuksella voidaan sopia työntekijän kannalta työehtosopimusta edullisemmista tai paremmista ehdoista, mikäli sitä ei ole työehtosopimuksessa erityisesti kielletty. Kysymys ei tällöin ole työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitetusta ristiriidasta.
Koska työoikeudellinen lainsäädäntö perustuu työntekijöiden suojeluperiaatteelle ja työehtosopimuksilla on pyritty edellä mainitulla tavalla turvaamaan työntekijöiden vähimmäistyöehdot, ovat pakottavat laki- ja työehtosopimusnormit yleensä vain miniminormeja, mistä syystä voi pätevästi olla voimassa useita erisisältöisiä normeja. Mikäli samasta työntekijän etuja ja oikeuksia koskevasta asiasta on voimassa pätevästi kaksi tai useampia normeja, niistä ei valita hierarkiassa ylemmällä tasolla olevaa, vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. Tämä työntekijän suojelun periaatetta ilmentävä edullisemmuussääntö on johdettavissa tavanomaisesta oikeudesta, mutta sen voidaan katsoa implisiittisesti sisältyvän myös työoikeudelliseen lainsäädäntöön. Edullisemmuussäännön perusteella normiristiriita on ratkaistava työntekijän eduksi. Se on keskeinen työoikeudellinen periaate, joka on hyväksytty oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa ja jota on pidetty ensisijaisena ratkaisukeinona suhteessa etusijajärjestykseen.
Oikeuskäytännössä samoin kuin oikeuskirjallisuudessa onkin vakiintuneesti katsottu, että työehtosopimuslain 6 §:n säännöksen vaikutuksesta vain sellainen työehtosopimusmääräys, joka parantaa työntekijän etuja, tulee automaattisesti ja pakottavasti noudatettavaksi työsopimusehdon sijasta ja vastaavasti vain työehtosopimukseen nähden työntekijän kannalta objektiivisesti arvioiden epäedullisempi työsuhteen ehto tai työsuhteessa noudatettu sopimuksen veroinen käytäntö syrjäytyy vastaavan työehtosopimusmääräyksen tieltä. Työntekijän kannalta edullisempi työehtosopimusmääräys vaikuttaa työehtosopimuksen voimaantulohetkellä olemassa oleviin työsuhteisiin ja sen voimassa ollessa solmittaviin työsopimuksiin. Mikäli työehtosopimuksen voimaan tullessa voimassa ollut työsopimus sitä vastoin sisältää työehtosopimuksen määräyksiä edullisempia ehtoja, pysyvät nämä ehdot edelleen voimassa, vaikka työehtosopimuksen sisältö muuttuisi työntekijän haitaksi. Tämä työehtosopimuslain 6 §:n tulkinta on ollut koko sen voimassaoloajan selvä.
Mikäli työntekijän työsuhteen ehto, kuten työaika, on määräytynyt alan työehtosopimuksen mukaan joko suoraan tai työntekijän työsopimuksessa olevan viittauksen perusteella, ei työehtosopimuksen muuttuessa synny kahden eri sisältöisen normin ristiriitaa. Tällöin myöhempi työehtosopimus voi muuttaa aiemmin noudatettua työsuhteen ehtoa, kuten pidentää työaikaa, jos uudella työehtosopimuksella niin sovitaan.
Tilanne on kuitenkin toinen siinä tapauksessa, että työntekijän työsopimuksessa on nimenomaisesti sovittu työajasta tai työaikaa koskeva sopimusehto on käytännössä vakiintunut työntekijän työsopimusehdoksi. Tällöin työsuhteen ehto perustuu sellaiseen työsopimusmääräykseen, joka ei ole sidoksissa työsuhteessa sovellettavaan työehtosopimukseen. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa kysymys on nimenomaan viimeksi mainitusta tilanteesta.
Edullisemmuussäännön poissulkeminen ja työehtosopimusmääräys enimmäisehtona
Työehtosopimuslain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että työehtosopimuksen osapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimuksen määräyksellä sulkea pois edullisemmuussäännön soveltamisen, jolloin työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava myös enimmäisehtoina. Työehtosopimusosapuolten kompetenssiin on siten katsottu kuuluvan sopia siitä, että työehtosopimusmääräys on vähimmäisehdon ohella myös enimmäisehto. Tämä näkemys on esitetty lähinnä yleisenä toteamuksena. Edullisemmuussäännön poissulkemisen on esitetty tulevan kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa työehtosopimuksessa halutaan varmistaa työehtojen yhdenmukaisuus ja suojella työnantajaa yksilöllisiltä palkkavaatimuksilta (Kopponen, Työehtosopimus työsuhteen perussäännöksenä, 1954, s. 288 ). Oikeuskäytännössä tai oikeuskirjallisuudesta ei ole otettu tarkemmin kantaa kysymykseen enimmäisehdon soveltamisalan laajuudesta taikka säännöstyskompetenssin rajoista.
Työehtosopimusosapuolilla voidaan siten lähtökohtaisesti katsoa olleen oikeus sopia siitä, että työehtosopimuksen määräys on vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto. Nyt kysymyksessä oleva työehtosopimuksen 4 §:n määräys poikkeaa kuitenkin merkittävästi tavanomaisesta työehtosopimuskäytännöstä erityisesti siitä syytä, että sillä ei ole sovittu edullisemmuusperiaatteen poissulkemisesta vain työehtosopimuksen voimaantulon jälkeen solmittavien työsopimusten osalta, vaan sillä on tarkoitettu heikentää myös voimassa olevia työsopimustasoisia ehtoja. Tällaisen määräyksen vaikutusta ei ole sen paremmin oikeuskäytännössä kuin oikeuskirjallisuudessakaan juurikaan pohdittu. Koskinen ja Ullakonoja (Näkökohtia Kiky-sopimuksen tarkoittamaan työajan pidennyksen toteuttamisesta, Edilex-artikkeli, www.edilex.fi/artikkelit/17317) sekä OTT Paanetoja tässä asiassa antamassaan asiantuntijalausunnossaan ovat katsoneet, että työehtosopimuksessa sovitun työajan pidennystä koskevan ehdon vaikutus on arvioitava tapauskohtaisesti ja se riippuu siitä, onko kyseisen työntekijän työsuhteen työaikaehdon oikeudellinen perusta hänen henkilökohtaisen työsopimuksensa vai alan työehtosopimuksen määräys. Mikäli työntekijän työsuhteen työaikaehto perustuu hänen työsopimukseensa, työsopimusehto sitoo työnantajaa, eikä kilpailukykysopimuksen perusteella tehtyjä työehtosopimusten pidentämismääräyksiä voida heidän mukaansa soveltaa.
Työtuomioistuimen asioissa TT 1979-90, TT 2006-31, TT 2013-63 ja TT 2015-56 antamista lausunnoista ilmenee, että työtuomioistuin on omassa käytännössään katsonut, että työehtosopimuksella voidaan tietyin edellytyksin puuttua myös työsopimuksella sovittuihin ehtoihin niitä heikentävästi. Lausunnoista ei kuitenkaan ilmene, mitkä nämä edellytykset ovat. Lausunnoissa on viitattu vain työtuomioistuimen kantaan ja taaksepäin aikaisimpaan vuonna 1979 annettuun lausuntoon ilman, että kannanottoa olisi missään lausunnossa tarkemmin perusteltu. Asioissa TT 2006-31 ja TT 2015-56 työtuomioistuin on lisäksi todennut, ettei työehtosopimuksella voida sopia taannehtivasti työsuhteen ehtojen heikennyksistä ja viitannut asiassa TT 2006-31 tämän käsityksen tueksi oikeuskirjallisuuteen. Oikeuskirjallisuudessa on pidetty työehtosopimuksella mahdollisena palkkojen ja muiden työntekijöille tulevien etujen taannehtivaa korottamista, mutta ei alentamista. Erääntyneiden palkkojen tai muiden vastaavien etujen muuttamismahdollisuuden ei ole katsottu kuuluvan työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssiin. (Sarkko, Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, 1973, s. 194-195 ja Vuorio, Työsuhteen ehtojen määrääminen, 1955, s. 313-314)
Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa työehtosopimuksella ei ole kuitenkaan puututtu työaikoihin taannehtivasti siinä mielessä, että työaikaa olisi pidennetty jo menneeltä ajalta, vaan kysymys on ollut ennemminkin taannehtivasta puuttumisesta Kantajan ja hänen työnantajansa väliseen sopimussuhteeseen ja Kantajan työsopimusehtoon.
Työehtosopimusmääräyksellä, jonka mukaan määräys on vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto, ei sellaisenaan ratkaista sitä, mikä vaikutus kyseisellä määräyksellä käytännössä on yksittäisessä työsuhteessa, jossa samassa asiassa on työntekijälle edullisempi työsopimustasoinen ehto. Olemassa ei ole sellaista aikaisempaa oikeusohjetta, jonka perusteella nyt kysymyksessä oleva voimassa olevan työsopimustasoisen ehdon ja työehtosopimuksessa sovitun enimmäisehdon välinen ristiriita voitaisiin ratkaista. Arvioitaessa sitä, mikä vaikutus työnantajan vetoamalla työehtosopimuksen 4 §:n määräyksellä on Kantajan työsuhteessa, merkitystä on annettava sille, että Kantajan työaikaehdon oikeudellinen perusta on ollut hänen työsopimuksensa ja huomioon on otettava myös muun muassa sopimussuhteita koskevat sopimusoikeuden yleiset periaatteet ja perustuslain suoja.
Sopimusten sitovuus ja perustuslain suoja
Sopimuksen sitovuuden periaatteen mukaisesti sopijapuolet ovat velvollisia noudattamaan tehtyä sopimusta. Sopimusvapaus ja sopimuksen sitovuus koskevat myös työsopimuksia, vaikka työlainsäädäntö ja työehtosopimukset jossain määrin rajoittavat työsopimusosapuolten oikeutta sopia työsuhteen ehdoista, koska niihin sisältyy sellaisia työntekijän suojaksi säädettyjä vähimmäistasoltaan pakottavia säännöksiä, jotka syrjäyttävät niiden kanssa ristiriidassa olevat työsopimuksen ehdot.
Työlainsäädännössä ei ole säädetty nimenomaisesti siitä, millä perusteilla työnantaja voi yksipuolisesti puuttua työsuhteen ehtoihin niitä heikentävästi lukuun ottamatta osa-aikaistamista koskevaa työsopimuslain 7 luvun 11 §:n säännöstä, jonka mukaan tällainen toimenpide on mahdollinen silloin, kun työnantajalla olisi oikeus irtisanoa työsopimus ja irtisanomisaikaa noudattaen. Työaikalaissa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole säädetty yksipuolisesta oikeudesta pidentää työntekijän työaikaa, joskin oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että tällainen työsuhteen olennaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen voi tapahtua vastaavalla tavalla, siis irtisanomisaikaa noudattaen ja sillä edellytyksellä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperusteen veroinen peruste. Kun tällaisen sopimusehdon muuttamisesta ei näin ollen ole muuta säädetty, sopimusten sitovuuden periaatteesta seuraa, että sopimusehtoa muutetaan joko sopimalla siitä sopijapuolten kesken uudelleen taikka alkuperäisessä sopimuksessa mahdollisesti määrättyä muuta menettelyä noudattaen.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että olemassa oleviin sopimussuhteisiin puuttuminen heikentävästi on Suomen perustuslain 15 §:n 1 momentin perusteella kiellettyä. Sopimussuhteisiin ja muihin yksityisoikeudellisiin oikeustoimiin perustuvat varallisuusarvoiset oikeudet ovat yksityishenkilön omaisuutta perustuslain tarkoittamassa mielessä. Omaisuuden suojan keskeisenä tehtävänä on suojata yksityisten oikeussubjektien luottamusta ja perusteltuja odotuksia taloudellisissa asioissa. Perustuslakivaliokunta on katsonut työsopimukseen perustuvien varallisuusarvoisten oikeuksien ja niiden pysyvyyden nauttivan perustuslain suojaa.
Edullisemmuussäännön perusta liittyy paitsi työntekijän suojelun periaatteeseen myös sopimusten pysyvyyden periaatteelle ja perustuslaissa säädettyyn omaisuuden suojaan. Tämä ilmenee muun muassa perustuslakivaliokunnan lausunnosta PeVL 19/1992 vp, jossa käsiteltiin sellaisen lakiehdotuksen säätämisjärjestystä, jossa lailla mahdollistettiin kunnallisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden työnteon yksipuolinen palkaton keskeyttäminen kolmen viikon ajaksi vuodessa. Kyseisen lakiehdotuksen katsottiin olevan ristiriidassa tuolloin voimassa olleen työehtosopimuksen kanssa. Lausunnon mukaan vakiintuneen, varallisuusoikeudellisten oikeustointen ja niiden ehtojen pysyvyyttä koskevan tulkintakäytännön mukaan uusi laki ei saa muuttaa tai järkyttää sitä ennen voimassa olleeseen lakiin perustuen syntyneitä yksityisoikeudellisia sopimussuhteita. Perustuslakivaliokunta totesi käsityksenään, että työehtosopimuksenkin pysyvyys voi saada tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 6 §:stä johtuvaa omaisuuden suojaa siltä osin kuin työehtosopimuksen sisältö on tullut kiinteäksi osaksi sellaisia yksittäisissä työsuhteissa noudatettavia ehtoja, joilla on välitöntä ja olennaista taloudellista merkitystä työntekijälle.
Voimassa olevaan sopimussuhteeseen puuttuminen liittyy läheisesti kysymykseen normimääräysten taannehtivuudesta. Lakiehdotuksia laiksi työsopimuksen irtisanomismenettelystä ja laiksi työsopimuslain muuttamisesta käsitelleessä lausunnossa PeVL 5/1983 vp perustuslakivaliokunta totesi noudatetun käytännön perusteella olevan selvää, että laillisesti tehtyjen oikeustoimien sisältöön voidaan vain rajoitetusti puuttua tavallisilla laeilla taannehtivasti. Lausunnon mukaan työväen suojelua koskevan lainsäädännön osalta on voitu soveltaa tavallista säätämisjärjestystä yleensä laajemmin kuin muilla lainsäädännön aloilla, ellei kysymyksessä ole ollut taannehtiva puuttuminen aikaisemmin syntyneisiin oikeussuhteisiin. Myös edellä mainituissa lausunnossa PeVL 19/1992 vp perustuslakivaliokunta totesi, että ehdotetun lain aikaansaama puuttuminen työehtosopimuksessa jo sovittuihin lomauttamisperusteisiin olisi vakiintuneen lainsäädäntökäytännön valossa hyvin poikkeuksellinen toimenpide ja ehdotti siitä luopumista. Perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan valossa taannehtivia puuttumisia sopimussuhteisiin ja muihin legitiimeihin taloudellisiin oikeuksiin ja odotuksiin tulee siten pyrkiä välttämään.
Johtopäätökset
Vaikka työehtosopimuksen määräykset ovat hierarkiassa työsopimukseen nähden ensisijaisia, edullisemmuussäännöstä seuraa, että Kantajan työsopimuksella on voitu määrätä työsuhteen ehdoista työehtosopimuksen ehtoja edullisemmin, koska ennen 1.11.2016 lukien voimaan tullutta muutosta työehtosopimuksella vahvistetut ehdot ovat olleet vain vähimmäisehtoja, eikä paremmista ehdoista sopimista työsopimuksella ollut kielletty.
Kantajan työajasta on ennen työehtosopimuksen muuttamista sovittu Kantajan ja hänen työnantajansa välisellä sopimuksella, eivätkä he ole tuolloin sopineet luovuttavansa ehdon muuttamista koskevaa kompetenssiaan työehtosopimusosapuolille, kuten tilanne olisi ollut, jos työaikamääräys olisi ollut sidottu työsuhteessa noudatettavan työehtosopimuksen määräyksiin. Työehtosopimusosapuolet eivät ole siten välillisestikään olleet sopijapuolina Kantajan työaikaa koskevan ehdon osalta.
Koska kysymys on ollut nimenomaisesta työaikaa koskevasta työsopimusehdosta, sen on katsottava lähtökohtaisesti sitovan työnantajaa. Työnantaja ei ole edes väittänyt, että Kantajan työaikaehdon muuttamiselle olisi ollut irtisanomisperusteeseen verrattava peruste. Riidatonta myös on, että Kantajan kanssa ei ole sovittu työaikaa koskevan työsopimusehdon muuttamisesta eikä asiasta ole tehty myöskään paikallista sopimusta ja että Kantaja on päin vastoin ilmoittanut työnantajalle, ettei hän suostu työaikansa pidentämiseen.
Työehtosopimuslain esityöt sekä oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa vakiintunut tulkinta, työntekijän suojelun periaate, sopimusten sitovuuden periaate sekä sopimussuhteiden ja työvoiman perustuslain nojalla nauttima suoja huomioon ottaen ei työehtosopimuslain 6 §:ää ole perusteltua tulkita siten, että sen nojalla työehtosopimuksella voitaisiin vaikuttaa heikentävästi voimassa oleviin nimenomaisesti sovittuihin tai sopimuksen veroisena käytäntönä noudatettuihin työsopimustasoisiin ehtoihin, jotka eivät ole sisällöltään määräytyneet edes välillisesti työehtosopimuksessa sovitun perusteella. Tätä arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, ovatko työehtosopimusosapuolet näin pyrkineet tekemään työehtosopimusmääräyksestä sopiessaan.
Edellä mainituin perustein työnantaja ei ole voinut yksipuolisesti pidentää Kantajan työsuhteen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella.
Oikeudenkäyntikulut
Koska Vastaaja Oy on hävinnyt asian, se olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön vuoksi velvollinen korvaamaan kaikki Kantajan tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa. Vastaaja Oy on kuitenkin vastustanut Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimusta ja vaatinut, että asianosaiset määrätään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.
Siltä osin kuin Vastaaja Oy on väittänyt, ettei asia kuulu käräjäoikeuden toimivaltaan, kysymys ei ole ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltaminen olisi perusteltua.
Vaikka edullisemmuussäännön soveltamisesta on olemassa oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä, korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua taikka selkeitä kannanottoja oikeuskirjallisuudessa ei ole ollut siitä, mikä vaikutus edullisemmussäännön poissulkemista koskevalla työehtosopimuksen määräyksellä on tilanteessa, jossa määräyksellä on tarkoitettu heikentää voimassa olevaa työtekijälle edullisempaa työsopimustasoista ehtoa. Kysymys on pääasian osalta ollut oikeudellisesti siinä määrin epäselvä, että Vastaaja Oy:llä on ollut perusteltu syy vastustaa kannetta oikeudenkäynnissä.
Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko häviäjän oikeudenkäyntikuluvastuuta aihetta tässä tapauksessa alentaa.
Kantaja on katsonut, että siitä huolimatta, että asia on ollut oikeudellisesti epäselvä, ei oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulle määräykselle ole perusteita työntekijän asema heikompana osapuolena huomioon ottaen. Kantajan mukaan myös se seikka, ettei työoikeudessa oikeuskäytäntö kehity, mikäli työntekijä ei nosta kannetta, puoltaa sitä, että työnantajan on korvattava työntekijän kulut silloin, kun työnantaja häviää epäselvän asian. Kantaja on vielä ratkaisuun KKO 2002:71 viitaten katsonut, ettei kuluvastuun jakaantumista harkittaessa ole merkitystä sillä, että hän on ammattiliiton jäsenyyden perusteella oikeutettu saamaan liitolta oikeusapua. Kantajan ilmoituksen mukaan oikeusapu kattaa kulut vain tiettyyn määrään saakka.
Kantaja on vedonnut vastaaviin seikkoihin, joiden korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2019:65 katsonut olevan merkityksellisiä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa. Korkein oikeus on lisäksi todennut, että säännöksen soveltaminen pitää perustaa oikeudenkäynnin kohteena olevan riita-asian kokonaisarviointiin. Säännöstä ei saa soveltaa niin laajasti, että se johtaa pääsäännön eli hävinneen asianosaisen täysimääräisen kuluvastuun vesittymiseen (HE 107/1998 vp s. 19).
Kantajan oikeudenkäyntikulujen määrä on ollut 18.317,15 euroa. Kysymyksessä on ollut vahvistuskanne eikä Kantaja ole vaatinut eikä hän siten myöskään saa kanteen perusteella taloudellista hyvitystä. Mikäli Kantaja joutuisi vastamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan edes osaksi, hän joutuisi voitostaan huolimatta taloudellisesti huonompaan asemaan kuin ilman kanteen nostamista. Asiassa ei ole ilmennyt, että Kantaja olisi liitolta saamansa oikeusavun vuoksi vapautunut kokonaan henkilökohtaisesti vastaamasta oikeudenkäyntikuluistaan. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että Kantajan oikeudenkäyntikulut ovat syntyneet paitsi Kantajan nostamasta kanteesta, myös työnantajan esittämään tuomioistuimen toimivaltaa koskevaan väitteeseen vastaamisesta ja sen käsittelystä.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen sekä toimivaltaa koskevan käsittelyratkaisun että pääasian hävinneen Vastaaja Oy:n oikeudenkäyntikuluvastuun osittainenkin alentaminen johtaisi siihen, ettei hävinneen asianosaisen täysimääräinen kuluvastuu toteudu. Asiassa ei ole siten edellytyksiä alentaa Vastaaja Oy:n Kantajalle maksettavien oikeudenkäyntikulujen määrää.
Vastaaja Oy on myöntänyt Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään oikeaksi.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeus vahvistaa, että Vastaaja Oy:llä ei ole ollut oikeutta pidentää Kantajan säännöllistä työaikaa 24 tunnilla vuodessa 1.1.2017 lukien ja että Kantajan työsuhteessa tulee noudattaa säännöllistä työaikaa sen pituisena kuin se oli ennen 1.1.2017.
Lisäksi käräjäoikeus vahvistaa, että
a. Vastaaja Oy:n on tullut 4.1.2017 lisätä Kantajan liukumasaldoon 2 tuntia 11 minuuttia,
b. Vastaaja Oy ei ole voinut 12.4.2017 vähentää Kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 31 minuutilla, vaan sen on tullut sen sijaan lisätä Kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 29 minuuttia,
c. Vastaaja Oy ei ole voinut 3.5.2017 vähentää Kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla 41 minuutilla, vaan sen on tullut sen sijaan lisätä Kantajan liukumasaldoon sanotun päivän osalta 19 minuuttia,
d. Vastaaja Oy ei ole voinut 26.10.2017 vähentää Kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla 15 minuutilla, vaan ainoastaan 1 tunnilla 45 minuutilla,
e. Vastaaja Oy ei ole voinut 7.12.2017 vähentää Kantajan liukumasaldoa 1 tunnilla ja 19 minuutilla, vaan sen on tullut sen sijaan lisätä Kantajan liukumasaldoon 41 minuuttia ja että
f. Vastaaja Oy ei ole voinut 28.12.2017 vähentää Kantajan liukumasaldoa 2 tunnilla ja 53 minuutilla, vaan ainoastaan 53 minuutilla.
Vastaaja Oy velvoitetaan suorittamaan Kantajalle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 18.317,15 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän tuomion antamisesta lukien.