Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu henkivakuutussopimusten peruuttamisoikeuden laajuutta ja sitä koskevaa preklusiivista määräaikaa koskevissa asioissa

07.01.2020

EUT antoi joulun alla ennakkoratkaisun seitsemässä itävaltalaisessa asiassa, jotka koskevat henkivakuutussopimusten peruuttamisoikeuden laajuutta ja sitä koskevaa preklusiivista määräaikaa.

EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu 19.12.2019

1) Henkivakuutuksen ensivakuutusliikettä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, sekä direktiivin 79/267/ETY muuttamisesta 8.11.1990 annetun toisen neuvoston direktiivin 90/619/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.11.1992 annetulla neuvoston direktiivillä 92/96/ETY, 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä henkivakuutuksen ensivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 79/267/ETY ja 90/619/ETY muuttamisesta 10.11.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi) 31 artiklan kanssa, henkivakuutuksesta 5.11.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/83/EY 35 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 36 artiklan 1 kohdan kanssa ja vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 25.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II) 185 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 186 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että määräaika henkivakuutussopimuksen peruuttamisoikeuden käyttämiselle alkaa kulua siitä ajankohdasta, jona vakuutuksenottaja saa tiedon sopimuksen tekemisestä, vaikka vakuutusyrityksen tälle vakuutuksenottajalle toimittamassa tiedossa
– jätetään täsmentämättä, ettei sopimukseen sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetä minkäänlaisesta muotovaatimuksesta peruuttamisoikeuden käyttämiselle tai
– mainitaan muotovaatimuksia, joita ei todellisuudessa ole asetettu kyseiseen sopimukseen sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä tai tämän sopimuksen sopimusehdoissa, jos tällainen maininta ei epää vakuutuksenottajilta mahdollisuutta käyttää peruuttamisoikeuttaan edellytyksin, jotka ovat pääasiallisesti samat kuin ne, jotka olisivat vallinneet, jos tieto olisi ollut oikea. Ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten tehtävänä on arvioida sellaisen kokonaisarvioinnin perusteella, jossa otetaan huomioon muun muassa kansallinen lainsäädäntö asiayhteys ja pääasian tosiseikat, onko vakuutuksenottajalle lähetetyssä tiedossa oleva virhe sellainen, että se epäsi häneltä tällaisen mahdollisuuden.
2) Direktiivin 90/619 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96, luettuna yhdessä direktiivin 92/96 31 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että kun vakuutusyritys ei ole antanut vakuutuksenottajalle tietoja tämän peruuttamisoikeudesta tai kun vakuutusyritys on antanut virheellisiä tietoja, jotka epäävät vakuutuksenottajalta mahdollisuuden käyttää peruuttamisoikeuttaan pääasiallisesti samoin edellytyksin kuin edellytykset, jotka olisivat vallinneet, jos tieto olisi ollut oikea, peruuttamisoikeuden käyttämistä koskeva määräaika ei ala kulua vaikka vakuutuksenottaja olisi saanut peruuttamisoikeudesta tiedon muulla tavoin.
3) Direktiivin 90/619 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96, luettuna yhdessä direktiivin 92/96 31 artiklan kanssa, ja direktiivin 2002/83 35 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 36 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että kun sopimus on purettu ja kaikki siitä johtuvat velvoitteet, muun muassa se, että vakuutusyritys palauttaa lunastusarvon, on täytetty, vakuutuksenottaja voi vielä käyttää peruuttamisoikeuttaan, kunhan sopimukseen sovellettavassa oikeudessa ei säädetä peruuttamisoikeutta koskevan tiedon antamatta jättämisen oikeusvaikutuksista tai virheellisen tiedon antamisesta.
4) Direktiivin 90/619 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96, direktiivin 2002/83 35 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2009/138 185 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan vakuutusyrityksen on maksettava peruuttamisoikeuttaan käyttäneelle vakuutuksenottajalle ainoastaan lunastusarvo.
5) Direktiivin 90/619 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96, direktiivin 2002/83 35 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2009/138 186 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään kolmen vuoden vanhentumisajasta, jota sovelletaan oikeuteen saada viivästyskorkoa perusteettomasti maksettujen summien palauttamisen yhteydessä, kun peruuttamisoikeuttaan käyttänyt vakuutuksenottaja on sitä vaatinut, sikäli kuin tällaisen määräajan vahvistamisella ei kyseenalaisteta tämän vakuutuksenottajan peruuttamisoikeuden tehokkuutta, mikä asiassa C-479/18 ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.