KKO: Poliisin sellipuhuttelulla ilman avustajan läsnäoloa ei saada käyttökelpoista näyttöä rikoksesta

27.12.2016

asianajaja - asianajotoimisto - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto - lakimies

KKO:2016:96 Oikeudenkäyntimenettely - Todistelu - Hyödyntämiskielto Oikeudenkäyntiavustaja - Oikeus avustajaan Esitutkinta Itsekriminointisuoja

A oli vangittuna ollessaan kuudennen ja seitsemännen esitutkintakuulustelunsa välisenä aikana kolmena peräkkäisenä päivänä ilman puolustajansa läsnäoloa tapahtuneissa puhuttamisissa tunnustanut esitutkintaa hoitaneelle rikosylikonstaapelille surmaamisteon ja kertonut muutoinkin tälle tekoon liittyneistä seikoista. Tätä aikaisemmissa ja myös puhuttamisia seuranneissa esitutkintakuulusteluissa, joissa A oli ollut puolustajansa avustamana, A oli kiistänyt osallisuutensa murhaan sekä muihin tutkittavana olleisiin rikoksiin.

A tuomittiin hovioikeudessa murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Hovioikeuden syyksilukeminen oli perustunut osaksi rikosylikonstaapelin todistajankertomukseen siitä, mitä A oli tälle puhuttamisissa kertonut.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A:n puolustautumismahdollisuuksia ja itsekriminointisuojaa oli loukattu niin, ettei rikosylikonstaapelin todistajankertomusta saanut hyödyntää näyttönä A:n syyllisyydestä. Ratkaisussa katsottiin myös, ettei A:n puhuttamiselle ollut ollut edellytyksiä tämän mielentilan vuoksi.

24. - - - Korkein oikeus toteaa, ettei laissa säädettyjä epäillyn itsekriminointisuojaa koskevia tai muita vähimmäisoikeuksia voida vaarantaa tai kiertää kohdistamalla epäiltyyn kuulustelutoimenpiteitä varsinaisten esitutkintakuulustelujen ulkopuolella. Kuten ihmisoikeustuomioistuin on edellä kohdassa 18 kerrotulla tavalla korostanut, itse esitutkintatoimenpiteen muodolla ei ole määräävää merkitystä sen arvioimisessa, onko rikoksesta epäillyllä ollut avustajan tarvetta vai ei. Korkein oikeus katsoo, että asianmukaisesti toteutettuja alustavia puhutteluja lukuun ottamatta tulisi lähtökohtaisesti kokonaan pidättäytyä sellaisesta esitutkintaviranomaisten ja epäillyn välisestä varsinaisten esitutkintakuulusteluiden ulkopuolella tapahtuvasta yhteydenpidosta, jolla pyritään selvittämään tutkittavaa rikosta ja jossa epäillyllä ei ole mahdollisuutta keskustella avustajansa kanssa. Mikäli epäilty ilmaisee kuulustelujen ulkopuolella halunsa kertoa jotain epäiltyyn rikokseen liittyvää tai tunnustaa tekonsa, tulisi keskustelua jatkaa vasta sen jälkeen, kun epäillyllä on ollut mahdollisuus keskustella asiasta avustajansa kanssa sekä saada avustajansa läsnä kuulusteluun, jollei hän ole oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla tehokkaasti luopunut tästä oikeudestaan.

asianajaja - asianajotoimisto - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto - lakimies