HS: Apulaisoikeusasiamies: Ilmaisukiellosta pitäisi voida valittaa oikeuteen

22.11.2015

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

Tutkinnanjohtajan määräämästä ilmaisukiellosta pitäisi voida valittaa käräjäoikeuteen. Lisäksi ilmaisukiellossa olisi tarkkaan yksilöitävä, mitä seikkoja kielto koskee.

Tähän tulokseen päätyi apulaisoikeusasiamiesJussi Pajuoja tutkittuaan omasta aloitteestaan, liittyykö poliisin ja muiden esitutkintaviranomaisten määräämiin ilmaisukieltoihin ongelmia.

Ilmaisukiellot nousivat näkyvästi esille Jari Aarniota koskevan esitutkinnan aikana. Aarnion puolustuksen mukaan tutkinnanjohtajan määräämät ilmaisukiellot haittasivat tehokasta puolustautumista, sillä asianajajat eivät niiden takia uskaltaneet olla yhteydessä mahdollisiin todistajiin.

Lisäksi puolustus arvosteli sitä, että tutkinnanjohtajat antoivat lausuntoja julkisuuteen, mutta puolustuksen suu tukittiin ilmaisukiellolla.

Ilmaisukielto tarkoittaa sitä, että asianosaista tai todistajaa kielletään kertomasta ulkopuolisille sellaisista uusista asioista, jotka hän on tutkinnan aikana saanut tietää.

Vuonna 2014 oli syyskuuhun mennessä tehty 66 ilmaisukieltopäätöstä. Näistä 47 oli tehty keskusrikospoliisissa ja loput paikallispoliisissa.

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto