Hovioikeus: Prokurasiirto ja hyvä perintätapa

Asiassa oli riidatonta, että A ei ollut noudattanut 17.12.2018 tehtyä maksusuunnitelmaa. Lowell Suomi Oy on 6.3.2019 saattanut asian vireille käräjäoikeuteen ja kirjallisena todisteina esitetyistä sähköposteista ilmenee, että osapuolet ovat tämän jälkeen neuvotelleet uudesta maksusuunnitelmasta sovintoon pääsemättä. Sähköpostien perusteella hovioikeus totesi, että Lowell Suomi Oy oli suhtautunut vastuullisesti maksujärjestelyihin, eikä niistä ilmene A:n väittämää uhkaamista tai tarpeettomien kulujen aiheuttamista. Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut. (Vailla lainvoimaa 21.3.2022)

Rovaniemen hovioikeus 18.3.2022
Tuomio Nro 86
Diaarinumero S 21/56
Ratkaisu josta valitettu Oulun käräjäoikeus 3. osasto 24.11.2020 nro 29170
Asia Velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja A
Vastapuoli Lowell Suomi Oy

Valitus
A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin hänet on velvoitettu maksamaan Lowell Suomi Oy:lle 133,84 euroa ja 2,17 euroa korkosaatavia, 135 euroa perintäkuluja sekä 2 534,16 euroa oikeudenkäyntikuluja. A on lisäksi vaatinut, että Lowell Suomi Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 1 510 eurolla.

A on lausunut, että asiassa oli menetelty hyvän perintätavan vastaisesti. Lowell Suomi Oy oli suhtautunut vastuuttomasti uuteen maksusuunnitelmaan. A oli yrittänyt sopia kohtuullista kuukausierää velan maksamiseksi, mutta Lowell Suomi Oy oli ollut ehdoton erän suuruudesta. Neuvottelut eivät olleet edenneet ja olivat lopulta kariutuneet siihen, kun Lowell Suomi Oy oli johtanut häntä harhaan perintäkulujen määrästä sekä ilmoittanut sähköpostiin vastaamisen maksavan jatkossa 50 euroa sähköpostilta. Tätä oli pidettävä kulujen kerryttämisenä ja uhkaamisena.

A on lisäksi lausunut, että Lowell Suomi Oy:n toimimista Resurs Bank Ab:n prokuristina ei ollut pidettävä pätevänä, koska tieto ei ilmennyt kaupparekisteristä.

Vastaus
Lowell Suomi Oy on vaatinut, että valitus hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 744 eurolla viivästyskorkoineen.

Lowell Suomi Oy on lausunut, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein. Lowell Suomi Oy oli toiminut saatavien perinnästä annetun lain ja hyvän perintätavan mukaisesti. A oli maksanut 17.12.2018 tehdyn maksusuunnitelman mukaisesti vain yhden maksuerän, minkä vuoksi maksusuunnitelma oli 11.2.2019 purettu. A oli 30.1.2019 ottanut Resurs Bank Ab:hen yhteyttä pienemmän maksuerän saamiseksi, ja Asta oli kehotettu ottamaan yhteyttä Lowell Suomi Oy:öön. A ei kuitenkaan ollut ollut yhteydessä Lowell Suomi Oy:öön maksusuunnitelman muuttamiseksi. Tähän nähden Lowell Suomi Oy ei ollut voinut suhtautua vastuuttomasti maksusuunnitelmasta neuvottelemiseksi. Oli selvää, ettei velkojalla ollut velvollisuutta sopia maksusuunnitelmaa velallisena haluamin tavoin.

A oli tehnyt seuraavan maksusuunnitelmaehdotuksen vasta oikeudenkäynnin aikana. Osapuolet eivät olleet päässeet sovintoon. Näistä Asen kanssa käydyistä neuvotteluista oli vaadittu oikeudenkäyntikuluina vain 50 euroa. Yksikään asianajotoimisto ei olisi käynyt vastaavia neuvotteluita veloituksetta. Tätä ei ollut pidettävä kulujen kerryttämisenä eikä uhkailuna. Perintäkulut olivat aiheutuneet saatavan perinnästä ja oikeudenkäyntikulut lakimiehen työstä.

Lowell Suomi Oy on lisäksi lausunut, ettei se ollut missään vaiheessa väittänyt toimivansa prokuristina, vaan sen kanneoikeus perustui prokurasiirtoon. Lowell Suomi Oy:llä oli oikeus ajaa kannetta omissa nimissään saatavan perimiseksi, vaikka kyse oli edelleen Resurs Bank Ab:n saatavasta.

Hovioikeuden ratkaisun perustelut
Prokurasiirto
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Käräjäoikeuden perustelut

Ottaen huomioon asian laatu ja laajuus käräjäoikeus on päättänyt ratkaista esikysymyksen tämän pääasiaratkaisun yhteydessä.

Kantaja on vedonnut prokurasiirron osalta korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2018:8. Ratkaisussa on todettu, että oikeudessamme on jo vanhastaan tunnettu siirronsaajan oikeus varallisuusoikeudellisissa asioissa ajaa omissa nimissäään kannetta saatavan perimiseksi.

Oikeuskirjallisuudessa tällaista perimissiirtoa tai prokurasiirtoa on luonnehdittu niin, että se on oikeustoimi, jolla velkoja siirtää saatavansa toiselle tämän nimissä tapahtuvaa perimistä varten mutta jossa siirtäjä jää edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi.

Varsinkin perintäyhtiöiden ajamissa summaarisissa velkomusasioissa onkin nykyisin verraten tavallista, että kantajan kanneoikeus perustuu perimissiirtoon. Ratkaisussa on edelleen todettu, että kantajan kanteessa esittämä väite hänen vastaajaan kohdistuvasta oikeudestaan synnyttää kantajalle asiavaltuuden. Toisaalta kenelläkään ei ole asiavaltuutta esimerkiksi ajaa kannetta sellaisesta oikeudesta, jonka ei edes väitä kuuluvan itselleen. Kanne on tällaisessa tapauksessa jätettävä tutkimatta. Ratkaisun mukaan perimissiirto on oikeudessamme vakiintuneesti hyväksytty toimeksi, jonka nojalla siirronsaajalla on oikeus ajaa omissa nimissään perittäväksi siirrettyä saatavaa koskevaa velkomuskannetta. Saatavan siirtämisessä perittäväksi on kyse järjestelystä, jolla toinen henkilö kolmannen henkilön intressissä tämän oikeuttamana ajaa kannetta siirtäjän saatavan perimiseksi. Perimissiirron perusteella siirronsaaja saa siis oikeuden periä saatavan velkojan lukuun, mutta siirtäjä jää edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi. Kysymys ei siten ole saamisoikeuden täysmittaisesta siirtämisestä, vaan järjestely tähtää siihen, että velkasuhteen tosiasiallinen osapuoli saa maksun perittäväksi siirtämästään saatavasta. Ottaen huomioon tämä perimissiirron tarkoitus Korkein oikeus on katsonut, ettei riittävää asiallista perustetta ole sille, että perimissiirronsaajan asiavaltuuden kannalta ratkaisevaa olisi se, vaatiiko hän suoritusta maksettavaksi itselleen vai suoraan saatavan perittäväksi siirtäneelle velkojalle.

A on vedonnut ESAVI 11730/2019 ratkaisuun, jossa on otettu kantaa perimissiirron kanneoikeuteen. A:n mukaan prokurasiirrossa velkojan edustaja täytyy olla rekisteröitynä Patentti- ja rekisterihallituksessa. Prokurasiirrossa tulisi olla prokuristi ja asiassa tulisi soveltaa prokuralakia.

Asiassa ei ole esitetty tarkempaa näyttöä ja perusteita sen suhteen, että nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa tulisi nimenomaisesti soveltaa prokuralakia ja kantajalla ei olisi kanneoikeutta perimissiirron nojalla.

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä vakiintuneesta prokurasiirrosta tai perimissiirrosta, jossa kantajan oikeus perintään perustuu siirronsaajan oikeuteen varallisuusoikeudellisissa asioissa ajaa omissa nimissäään kannetta saatavan perimiseksi. Lowell Suomi Oy:llä on näin ollen kanneoikeus asiassa.

Hyvä perintätapa
Asiassa on riidatonta, että A ei ole noudattanut 17.12.2018 tehtyä maksusuunnitelmaa. Lowell Suomi Oy on 6.3.2019 saattanut asian vireille käräjäoikeuteen ja kirjallisena todisteina esitetyistä sähköposteista ilmenee, että osapuolet ovat tämän jälkeen neuvotelleet uudesta maksusuunnitelmasta sovintoon pääsemättä. Sähköpostien perusteella hovioikeus toteaa, että Lowell Suomi Oy on suhtautunut vastuullisesti maksujärjestelyihin, eikä niistä ilmene A:n väittämää uhkaamista tai tarpeettomien kulujen aiheuttamista. Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Käräjäoikeuden perustelut pääasiassa

Asiassa on riidatonta, että A:n ja Resurs Bank Ab:n välillä on sovittu 3000 euron lainasta. Kantajan vaatima pääoman määrä 2845,56 euroa, korkosaatava 182,10 euroa ja muistutuskulut 15 euroa ovat riidattomia. Asiassa on niin ikään riidatonta, että osapuolet ovat käyneet sovintoneuvotteluja. Asiassa riitaiseksi on jäänyt korkosaatavat 133,84 euroa ja 2,17 euroa tammikuusta 2019 eteenpäin, perintäkulut 135 euroa ja oikeudenkäyntikulut. Lisäksi käräjäoikeuden ratkaistavaksi on jäänyt se, ovatko korkosaatavat ja kulut olleet kohtuuttomia, ovatko perintäkulut olleet lainmukaisia ja ovatko vaaditut oikeudenkäyntikulut kohtuuttomia. Selvitettävänä on myös ollut onko Lowell menetellyt hyvän perintätavan vastaisesti.

Sovellettavat säännökset

Korkolain 4 § 1 momentin mukaan velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko. Saman lain kohdan 2 momentin mukaan jos 1 momentin mukaan määräytyvä viivästyskorko on alempi kuin velalle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettava korko, viivästyskorkoa on maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää. Jos velallisen sitoumus liittyy kulutusluottosopimukseen tai muuhun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun sopimukseen, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt. Jos velkaa koskeva tuomioistuimen tuomio annetaan ennen mainitun ajanjakson päättymistä, korkoa on maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää tuomion antamiseen.

Saatavien perinnästä annetun lain 4 §:n mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perinnässä on suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin. Kuluttajan kannalta sopimattomasta tai hyvän tavan vastaisesta menettelystä säädetään lisäksi kuluttajansuojalain 2 luvussa ja luotonantajan velvollisuuksista kuluttajaa kohtaan maksuviivästystilanteissa kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:ssä.

Lain 4 § 2 momentin mukaan perinnässä ei saa: 1) antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista tai muista velallisen kannalta merkityksellisistä seikoista; 2) aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa.

Perintälain 4 b §:n mukaan perintää ei saa jatkaa, jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa. Perintää saa kiistämisestä huolimatta jatkaa, jos velallinen ei esitä kiistämiselle perustetta tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta velallisen maksuvelvollisuuteen.

Perintälain 4 c §:n mukaan kuluttajasaatavaa perittäessä velallisella on oikeus pyytää perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Jos perintä koskee useassa erässä erääntyvää saatavaa, keskeytyspyynnön voi kuitenkin tehdä vain, jos saatava on kokonaisuudessaan erääntynyt. Velallisen on tehtävä keskeytyspyyntö kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Keskeytyspyynnön estämättä tämän lain mukaista perintää saa jatkaa, jos siitä aiheutuvista kuluista ei vaadita korvausta velalliselta. Jos perintää jatketaan, velalliselle on samalla ilmoitettava, että häneltä ei vaadita kuluja keskeytyspyynnön jälkeen suoritettavista perintätoimista. Keskeytyspyynnön estämättä velalliselle saa toimittaa sellaisia kehotuksia ja ilmoituksia, joita velkojalta lain mukaan edellytetään maksuhäiriötiedon ilmoittamiseksi, vanhentumisen katkaisemiseksi tai muuten velkojan oikeuksien säilyttämiseksi.

Saatavien perinnästä annetun lain 10 §:n mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut.

Korvausvelvollisuus voi perustua sekä velkojan omista perintätoimista aiheutuviin kuluihin että kuluihin, joita velkojalle aiheutuu sen johdosta, että velkojan on suoritettava toimeksisaajalle korvausta perinnän suorittamisesta. Korvattavien kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat.

Velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt 4, 4 b, 4 c tai 7 §:n vastaisesti tai jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 ja 5 a §:n mukaisia velvoitteita, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä.

Saatavien perinnästä annetun lain 10 d §:n 1 momentin mukaan kuluttajasaatavan perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään seuraavat määrät:

1) 60 euroa, jos saatavan pääoma on enintään 100 euroa;
2) 120 euroa, jos saatavan pääoma on yli 100 euroa, mutta enintään 1 000 euroa;
3) 210 euroa, jos saatavan pääoma on yli 1 000 euroa.

Korkojen ja kulujen kohtuuttomuus sekä perintäkulujen lainmukaisuus

Velkojalla on oikeus periä maksamatta olevasta saatavaan viivästyskorkoa. Velan korosta on sovittu kantajan ja vastaajan välisessä luottosopimuksesta ja vaatimus viivästyskorosta perustuu korkolain 4.2 §:ään. A on vastustanut viivästykorkoja sillä perusteella, että maksuista olisi voitu sopia jo tammikuussa 2019. Asiassa saadun selvityksen mukaan A ei ole lyhentänyt velkaansa tammikuun 2019 jälkeen ja saatava on edelleen maksamatta. Velkojalla on oikeus vaatia maksamatta olevasta saatavastaan viivästyskorkoa korkolain 4.2 §:n nojalla.

Velkojalla on oikeus ja velvollisuus ennen oikeudelliseen perintään ryhtymistä varata velalliselle tilaisuus vapaaehtoisen maksun suorittamiseen ja siten periä saatavia vapaaehtoisin perintätoimin. Asiassa on riidatonta, että sovintoneuvotteluja maksuerän muutoksesta on käyty. Asiassa on selvitetty, että kantaja ja vastaaja ovat tehneet maksusuunnitelman 17.12.2018. A on maksanut yhden maksusuunnitelman mukaisen erän tammikuussa 2019.

Maksusuunnitelma on purettu A:n jätettyä seuraavat erät maksamatta. Yksittäiset perintätoimenpiteet ovat kantajan esittämän erittelyn mukaisesti hinnoittelultaan kohtuulliset, ja yksittäisten toimien hinnoittelussa on noudatettu voimassa olevaa lainsäädäntöä. Vastaajalle ei ole myöskään aiheutettu perusteettomia perintäkuluja, koska velkojan saatavat ovat olleet maksamatta tammikuusta 2019 lähtien ja kantajalla on ollut oikeus periä saataviaan. Kantaja on sitä vastoin esittänyt perusteet vaatimilleen perintämaksuille, ja esitetyt toimet ovat edellä selostetut seikat huomioiden tarpeellisia ja niistä aiheutuneet kulut kohtuullisia. Perintäkulut ovat olleet asiassa 135 euroa mikä jää laissa säädetyn enimmäismäärän 210 euroa alle saatavan pääoman määrän ollessa yli 1000 euroa.

Lowellin perinnästä vaaditut maksuvaatimusten ja maksumuistutusten kulut ovat saatavien perinnästä annetun lain mukaiset ja perintä on ollut maksamatta jääneen lainan vuoksi tarpeellista. Pelkästään se seikka, että A on riitauttanut saatavien perinnän ei johda siihen, että perintäkulut tai viivästyskorkokulut olisivat perusteettomia.

Hyvä perintätapa

Käräjäoikeudelle ei ole esitetty selvitystä sen väitteen tueksi, että kantaja olisi toiminut perinnässä hyvän perintätavan vastaisesti. Asiassa on selvitetty, että A on yrittänyt muuttaa maksueriensä määrää huonontuneen taloudellisen tilanteensa johdosta vuoden 2018 lopussa. Maksueristä on laadittu tuolloin maksusuunnitelma. A on jättänyt noudattamatta sovittua maksusuunnitelmaa. Asiassa on käyty myöhemmin neuvotteluja sopivan maksuerän suhteen, mutta neuvottelut eivät ole johtaneet uuteen maksusuunnitelmaan. Velkoja ei ole velvollinen sopimaan asiaa velallisen esittämällä tavalla ja pelkästään tämä seikka ei tee perinnästä lain vastaista. Velkojalla on ollut oikeus periä saataviaan. Todettakoon myös, että käräjäoikeus ei voi velvoittaa kantajaa sopimaan asiaa velallisen haluamalla tavalla. Käräjäoikeudelle ei ole esitetty myöskään selvitystä sen suhteen, että vastaaja olisi kiistänyt maksuvelvollisuutensa tai pyytänyt perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä oikeudelliseen perintään. Asiassa ei ole tullut myöskään ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella kantaja olisi antanut totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista tai muista velallisen kannalta merkityksellisistä seikoista. Edellä mainituin perustein käräjäoikeus katsoo, että kantaja ei ole menetellyt asiassa hyvän perintätavan vastaisesti.

Hovioikeuden valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 17.5.2022.