Hovioikeuden ratkaisu riittävästä näytöstä törkeässä veropetoksessa ja törkeässä kirjanpitorikoksessa: 7 kuukautta ehdollista vankeutta ja 3 vuoden liiketoimintakielto

Hovioikeus totesi muun muassa, että lähtökohtana voidaan pitää sitä, että syyttäjä on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi. Hovioikeuden käsityksen mukaan kaikki tuomiossa mainitut seikat ja kassatilin kirjanpidon järjestelmällinen laiminlyönti viittasivat siihen, että vastaajan ilmeisenä tarkoituksena oli ollut verojen välttäminen. Vastaajan syyksi luettiin, että hän oli syytteessä kuvatuin tavoin kohdassa 1 aiheuttanut 1.1.2011-1.11.2014 veron määräämisen liian pieneksi tuloveron osalta yhteensä 17.056,48 euron määrällä ja arvonlisäveron osalta 14.356,10 euron määrällä. Nyt syyksiluetulla törkeällä veropetoksella oli aiheutettu yhteensä kaikkiaan 31.412,58 euron vahinko. Vastaavasti vastaaja oli kohdassa 2 laiminlyönyt liiketapahtumien kirjaamisen syytteessä kerrotuin tavoin ajalla 1.1.2011-30.4.2014. (Vailla lainvoimaa 31.1.2020)

Turun hovioikeus 30.1.2020
Tuomio 20/103964
Asianumero R 19/25
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Pirkanmaan käräjäoikeus 12.11.2018 nro 149374
Asia Törkeä kirjanpitorikos ym.
Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja liiketoimintakieltoon 3 vuodeksi.
Hovioikeuden ratkaisusta
Perustelut
Asia on hovioikeudessa käsitelty pääkäsittelyssä. Hovioikeus toteaa, että A:lla on siten ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuus hoitaa asianmukaisesti puolustuksensa asian käsittelyssä. Syytä asian palauttamiselle käräjäoikeuteen ei ole ollut.
Hovioikeudessa kuullut henkilöt ovat kertoneet asian kannalta merkityksellisiltä osilta samalla tavalla kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomion perusteluihin kirjattu. Lisäksi S on kertonut, että A:n vuokratuloa koskevat ilmoitukset oli verotarkastuksessa hyväksytty niiltä osin kuin ne oli riittävällä tavalla ilmoitettu ja kolmen vuokralaisen tiedot olivat vastanneet tilillepanoja. Uutena todistajana kuultu J on kertonut tapahtumista, joista hovioikeudessa ei ole kysymys syyttäjän rajoitettua syytettä.
Käräjäoikeuden tuomion sivuille 7 ja 8 kirjatulla tavalla asiassa on riidatonta, että A oli käyttänyt samaa pankkitiliä elinkeinotoiminnassa ja yksityisessä käytössään. Hovioikeudessa on käräjäoikeuden tavoin kysymys siitä, ovatko A:n tilille tehdyt syytteessä tarkoitetut käteistalletukset olleet hänen elinkeinotoiminnassaan verotettavaa tuloa ja olisiko ne siten tullut merkitä myyntituloksi kirjanpidossa. Lisäksi kysymys on kiinteistön väitettyjen perusparannusmenojen hyväksyttävyydestä.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyttäjän on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut muun muassa ratkaisuissaan Telfner v. Itävalta 20.3.2001 ja Krumpholz v. Itävalta 18.3.2010, että kansalliset tuomioistuimet olivat syyttömyysolettaman vastaisesti kääntäneet todistustaakan syyttäjältä syytetylle vaatiessaan syytetyltä selitystä, vaikka tätä vastaan ei ollut esitetty vakuuttavaa näyttöä. Syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi kuitenkin syntyä tilanteita, jolloin rikosasian vastaajaltakin voidaan edellyttää, että hän puolestaan selvittää niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut. Syytteen tueksi esitetty näyttö vaikuttaa osaltaan siihen, millaista selvitystä vastaajalta voidaan edellyttää kiistämisperusteistaan. (KKO 2012:27, kohta 13)
Edellä lausuttu huomioon ottaen lähtökohtana voidaan pitää sitä, että syyttäjä on esittänyt riittävän vahvan näytön syytteen tueksi ennen kuin syytteelle vaihtoehtoista tapahtumainkulkua koskevan vastaajan kertomuksen epäuskottavuudelle voidaan antaa merkitystä syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa harkittaessa. Vastaajan sanotunlaisen kertomuksen epäuskottavuus ei myöskään itsessään lisää syytteen tueksi esitettyjen todisteiden ja asian käsittelyssä esiin tulleiden syytettä tukevien seikkojen todistusvoimaa. Eri asia on, että vastaajan kertomuksesta voi ilmetä seikkoja, jotka varsinkin yhdessä muiden asiassa esiin tulleiden seikkojen kanssa voivat tukea syytettä ja osoittaa sen näytetyksi. (KKO 2017:12, kohta 11)
S:n verotarkastuskertomuksessa tekemistä havainnoista ja hänen todistajankertomuksestaan ilmenee muun muassa, ettei A:n liiketoiminnan käteisvaroista ollut pidetty kassakirjaa, kassatiliä ei ollut ollut, eikä kirjanpidon menotositteista ollut ilmennyt, miten menot olivat liittyneet elinkeinotoimintaan, ja myyntitapahtumista ei ollut pidetty kirjaa myyntitapahtumittain. Lisäksi osa myynneistä oli kirjattu ostoiksi.
Kirjanpitolain (1336/1997) mukaan liiketapahtumista tulee tehdä merkinnät siten, että kirjanpitovelvollinen voi selvittää ostovelkojen ja myyntisaamisten määrän ja kirjanpidosta voidaan saada tarvittavat tiedot verovelvollisuuden täyttämiseksi. Tässä tapauksessa kirjanpito ei ole enää täyttänyt sitä tehtävää, jonka vuoksi kirjanpitovelvollisuus on asetettu.
S:n kertomuksen ja sitä tukevan verotarkastuskertomuksen perusteella hovioikeus katsoo, että syyttäjän esittämää riittävänä pidettävää näyttöä vasten asiassa tulee harkita, ovatko A:n tilillepanoille antamat selitykset mahdollisia ja siinä määrin todennäköisiä, ettei niiden olemassaoloa voida riittävällä varmuudella sulkea pois ja olivatko perusparannusmenot olleet todellisia.
A on hovioikeudessa muun muassa kertonut, että hänen käteisenä tekemänsä tilillepanot johtuivat siitä, että hän oli tottunut käyttämään käteistä rahaa. Hän on kertonut lukuisista vuokra-asunnoista, joiden myöhässä olevia käteisenä perimiään vuokria hän oli tallettanut tililleen. Mainittuja tilillepanoja hän ei ole oikeudessakaan kyennyt yksilöimään tarkemmin.
Lisäksi hän oli muun muassa ostanut myyntiin tavaraa yleensä käteisellä sekä nostanut ja tallettanut käteisvaroja kauppoihin liittyen. Hänen pojilleen MA:lle ja JA:lle ostamistaan autoista maksetut osamaksut olivat palautuneet hänelle käteisenä siten, että pojat olivat lyhentäneet kuukausittain autovelkaansa hänelle niistä tuloista, joita he ansaitsemistaan ovimiehen palkkioista olivat saaneet. Näistä palkkioista ei ole esitetty tositteita tai verotodistuksia. Vielä A on kertonut, että hänen tilinsä kautta oli lisäksi kulkenut muitakin varoja, jotka eivät olleet olleet hänen.
Hovioikeuden käsityksen mukaan kaikki edellä mainitut seikat ja kassatilin kirjanpidon järjestelmällinen laiminlyönti viittaavat siihen, että A:n ilmeisenä tarkoituksena oli ollut verojen välttäminen. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden näytön arviointia ja syyksilukemista koskevat perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin niistä on hovioikeudessa kysymys.
Syyksilukeminen
Syyttäjä on hovioikeuden pääkäsittelyssä rajoittanut syytettä siten, että hän on myöntänyt A:n vaatimuksen vuotta 2010 koskevan teonkuvauksen osalta. Tämän perusteella käräjäoikeuden tuomio kumotaan niiltä osin kuin käräjäoikeus on syyksilukenut A:n jättäneen vuonna 2010 ilmoittamatta ja kirjaamatta kirjanpitoon arvonlisäverollisia myyntituloja 8.000 euroa.
A:n syyksi luetaan, että hän on syytteessä kuvatuin tavoin kohdassa 1 aiheuttanut 1.1.2011-1.11.2014 veron määräämisen liian pieneksi tuloveron osalta yhteensä 17.056,48 euron määrällä ja arvonlisäveron osalta 14.356,10 euron määrällä. Nyt syyksiluetulla törkeällä veropetoksella on aiheutettu yhteensä kaikkiaan 31.412,58 euron vahinko. Vastaavasti A on kohdassa 2 laiminlyönyt liiketapahtumien kirjaamisen syytteessä kerrotuin tavoin ajalla 1.1.2011-30.4.2014.
Rangaistusseuraamus ja liiketoimintakielto
Hovioikeus katsoo, ettei aihetta muuttaa käräjäoikeuden rangaistusseuraamuksesta ja liiketoimintakiellosta lausumaa ole siitä huolimatta, että syyksilukemista on syytteen rajaamisen vuoksi supistettu.