Hovioikeus katsoi päätöksessä lausutuin perustein, että oikeudenkäynti oli viivästynyt valtion vastuulla olevasta syystä kolmella vuodella. B:llä oli siten oikeus saada viivästymisestä hyvitys.
Helsingin hovioikeus 29.5.2026
Päätös Nro 309
Diaarinumero S 25/1106
Ratkaisu, johon on haettu muutosta ItäUudenmaan käräjäoikeus 2.10.2025 nro 73201
Asia – – –
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen
Valittaja B
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 28.7.2026.
– – –
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätöksen, jonka mukaan asiassa ei ole erityistä syytä varata Valtiokonttorille tilaisuutta tulla kuulluksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevasta vaatimuksesta (tuomion s. 37–38). Muilta osin hovioikeus lausuu vaatimuksesta seuraavaa.
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa.
Arvioitaessa oikeudenkäynnin viivästymistä on hyvityslain 4 §:n 1 momentin mukaan otettava huomioon oikeudenkäynnin keston lisäksi erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä 3) asian merkitys asianosaiselle. Pykälän 2 momentin mukaan huomioon on lisäksi otettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö viittaa siihen, että viivästyksestä saattaa olla kyse, kun tavallisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan yli viisi vuotta (KKO 2011:87, kohta 7). Arvioitaessa, onko jokin oikeudenkäynnin vaihe viivästynyt, merkitystä on muun muassa sillä, sisältyykö siihen pitkiä passiivisia ajanjaksoja, jolloin oikeudenkäyntiä ei ole viety eteenpäin (KKO 2021:14, kohta 11). Valtion vastuu ei edellytä, että viranomaiset olisivat menetelleet moitittavasti. Puutteellisista resursseista tai muista rakenteellisista seikoista aiheutuvat viivästykset eivät yleensä poista valtion vastuuta. (KKO 2023:36, kohdat 12 ja 18–20.)
Tässä tapauksessa asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan hieman alle kuusi vuotta, mistä yli viisi vuotta käräjäoikeudessa. Asia on tullut vireille käräjäoikeudessa B:n kanteella 3.7.2020, ja yhtiön vastaus kanteeseen on saapunut käräjäoikeuteen 21.9.2020. Lokakuussa 2020 käydyn sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen oikeudenkäyntiä ei ole käräjäoikeudessa viety käytännössä lainkaan eteenpäin ennen kuin asia on 26.9.2023 päätetty siirtää sovitteluun. Sovittelu on päättynyt 29.4.2024, jolloin pidetyssä sovitteluneuvottelussa on todettu, ettei sovinnolle ole edellytyksiä. Valmisteluistunto on pidetty noin vuotta myöhemmin, 4.4.2025, pääkäsittely on toimitettu 11.8.2025, ja käräjäoikeuden tuomio on annettu 2.10.2025.
Asiassa on siten ollut syksyn 2020 ja syksyn 2023 välisenä aikana noin kolmen vuoden ajanjakso, jolloin oikeudenkäynti ei ole edennyt käytännössä lainkaan. Tämä ei voi selittyä käräjäoikeuden (s. 38) viittaamalla B:n oikeudenkäyntiasiamiehen vaihtumisella, sillä kyseisenä aikana asiaa on B:n puolesta hoitanut ainoastaan asianajaja H. Asiakirjoista ei ilmene, että käräjäoikeudessa olisi ylipäätään tehty mitään varteenotettavia toimenpiteitä oikeudenkäynnin edistämiseksi tuona ajanjaksona. Hovioikeus näin ollen katsoo, että asian viivästyminen ei ole voinut johtua koronapandemiasta tai muista käräjäoikeuden ratkaisussa mainituista tuomioistuimesta riippumattomista seikoista. Kuten edellä viitatusta oikeuskäytännöstä ilmenee, asian käsittelyn kohtuullista kestoa arvioitaessa ei oteta huomioon tuomioistuimien yleistä ja pitkäaikaista ruuhkautumista.
Edellä mainitun kolmen vuoden passiivisen ajanjakson lisäksi asiassa ei ole ilmennyt, että oikeudenkäynti olisi viivästynyt hyvitykseen oikeuttavalla tavalla. Kyseinen ajanjakso pois lukien oikeudenkäynti käräjäoikeudessa on kestänyt noin kaksi vuotta, mitä voidaan pitää asian laatuun ja laajuuteen nähden hyväksyttävänä.
Hovioikeus katsoo edellä lausutuin perustein, että oikeudenkäynti on viivästynyt valtion vastuulla olevasta syystä kolmella vuodella. B:llä on siten oikeus saada viivästymisestä hyvitys.
B:n kanne liittyy huoneistoon, jonka hän on hankkinut vuokraustarkoituksessa. Näin ollen kysymyksessä ei ole hyvityslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen merkittävä asia, joka liittyisi välittömästi B:n terveyteen, toimeentuloon, oikeudelliseen asemaan tai muuhun vastaavaan seikkaan. Lakia säädettäessä tällaisena korvauksen korottamisen perusteena pidettiin henkilöä koskevia asioita, kuten lapsioikeudellisia asioita (HE 233/2008 vp s. 25–26). Koska B:llä ei ole tällä tai muullakaan perusteella oikeutta hyvityksen korotukseen, hyvityksen määrä on viimeksi mainitun lainkohdan nojalla 1 500 euroa vuodelta eli 4 500 euroa kolmen vuoden ajalta.
Hyvityslain 12 §:n mukaan Valtiokonttori maksaa hyvityksen kuukauden kuluessa siitä, kun hyvitystä koskeva ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi. Maksuajan lyhyyden vuoksi hyvitykseen ei ole liitetty korkoseuraamuksia (HE 233/2008 vp s. 29). Näin ollen B:n hyvitysvaatimukseen liittyvä korkovaatimus hylätään.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan oikeudenkäynnin viivästymishyvityksen osalta niin, että valtio velvoitetaan suorittamaan B:lle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 4 500 euroa.
Muilta osin jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Käräjäoikeuden ratkaisu jää niiltä osin pysyväksi.