Hovioikeudessa oli kysymys siitä, tuliko A velvoittaa korvaamaan X Oy:lle Oulun käräjäoikeuden 25.1.2017 antaman yksipuolisen tuomion numero 17/1796 perintäkulut kohdissa 9, 10, 13 ja 14. Sen lisäksi hovioikeudessa oli kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
Rovaniemen hovioikeus 7.7.2026
Päätös S 21/2025/729
Ratkaisunumero 1052 1005
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Oulun käräjäoikeus 17.9.2025 nro 1035 7392
Asia Muu velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja X Oy
Vastapuoli A
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.9.2026.
Valitus
X Oy (jäljempänä myös yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin siinä on kumottu Oulun käräjäoikeuden 25.1.2017 antaman yksipuolisen tuomion numero 17/1796 perintäkuluja koskevat kohdat 9, 10, 13 ja 14. X Oy on myös vaatinut, että se vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. X Oy on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa viivästyskorkoineen.
X Oy on lausunut, että A ei ollut takaisinsaantihakemuksessaan esittänyt perusteita perintäkuluja koskevien vaatimusten hylkäämiselle. Käräjäoikeuden tuomiossa ei ollut perusteltu perintäkulujen kumoamista vaan ainoastaan luottokustannusten poistamista ja epäselväksi on jäänyt, onko käräjäoikeus katsonut perintäkulujen olevan luottokustannuksia vai onko käräjäoikeus epähuomiossa tuomiolauselmassaan päätynyt kumoamaan myös perintäkulut. Joka tapauksessa yhtiöllä oli oikeus perintäkuluihin, koska sillä oli edelleen oikeus pääomiin.
A oli takaisinsaantihakemuksessaan vaatinut perusteettomasti yksipuolisen tuomion kumoamista myös kohtien 7 ja 11 pääomien osalta. Käräjäoikeus on pysyttänyt pääomia koskevat vaatimukset lukuun ottamatta viivästyskorkoon tehtyjä pieniä tarkastuksia. X Oy ei ole siten hävinnyt asiaa kokonaisuudessaan vaan voittanut asian merkittäviltä osin eikä siltä osin ole ollut kysymys harkinnanvaraisesta seikasta. Jutun lopputulos huomioon ottaen asianosaiset ovat kumpikin osaksi voittaneet ja osaksi hävinneet asian oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n mukaisesti eikä asiassa ole ollut syytä velvoittaa yhtiötä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. Joka tapauksessa A:lle ei ollut aiheutunut väitettyjä oikeudenkäyntikuluja ottaen huomioon A:n ja asiamiehen välinen sopimus oikeudenkäyntikulujen perimisestä.
Vastaus
A on vaatinut, että valitus hylätään ja X Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa viivästyskorkoineen.
A on lausunut, että X Oy:n perintä oli kohdistunut saatavaan, jonka perusteena olevat ehdot olivat olleet pätemättömiä ja perintätoimet olivat siten perustuneet virheelliseen käsitykseen velan määrästä ja oikeudellisesta luonteesta. X Oy oli toiminut hyvän perintätavan vastaisesti ja A ei ollut perintälain 10 §:n mukaisesti velvollinen korvaamaan perintäkuluja. Asiassa ei ollut myöskään esitetty selvitystä siitä, että X Oy:n perintäkulut olivat todellisia.
A on lisäksi lausunut, että direktiivin 93/13/ETY 6 artikla 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta muodostivat esteen kansalliselle säännökselle tai oikeuskäytännölle, jonka mukaan kuluttaja joutuu vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan tilanteessa, jossa sopimusehto todetaan kohtuuttomaksi, mutta kuluttajan vaatimus hyväksytään rahamääräisesti vain osittain. Hänen velvoittamisensa osavoiton vuoksi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan loukkaisi EU-oikeuden tehokkuusperiaatetta.
A on edelleen lausunut, että hänellä oli oikeus saada oikeudenkäyntikulunsa korvatuksi riippumatta siitä, mikä palkkiomalli oli hänen ja asiamiehen välillä sovittu.
X Oy lausuma
X Oy on kiistänyt A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hovioikeudessa perusteeltaan. Määrällisesti oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta on hyväksytty viiden tunnin ajankäyttö ja tuntipalkkion määränä 160 euroa.
Hovioikeuden ratkaisun perustelut
Kysymyksen asettelu
Hovioikeudessa on kysymys siitä, tuleeko A velvoittaa korvaamaan X Oy:lle Oulun käräjäoikeuden 25.1.2017 antaman yksipuolisen tuomion numero 17/1796 perintäkulut kohdissa 9, 10, 13 ja 14. Sen lisäksi hovioikeudessa on kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
Perintäkulut
Käräjäoikeus on tuomiollaan kumonnut Oulun käräjäoikeuden 25.1.2017 antaman yksipuolisen tuomion numero 17/1796 perintäkulut kohdissa 9, 10, 13 ja 14. Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa todennut vastaajan menettäneen oikeutensa luottokustannuksiin. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n mukaisesti luottokustannuksilla tarkoitetaan kyseisessä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää.
Luottokustannuksiin ei lueta kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja. Perintäkulut eivät siten ole luottokustannuksia.
Velallisen velvollisuudesta korvata perintäkulut säädetään saatavien perinnästä annetussa laissa. Käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä asiallisilla ja oikeudellisilla perusteilla käräjäoikeus on päätynyt hylkäämään kantajayhtiön perintäkuluja koskevat vaatimukset. Käräjäoikeuden tuomio on tältä osin puutteellisesti perusteltu ja asiassa on tapahtunut tältä osin menettelyvirhe.
Oikeusastejärjestys edellyttää, että asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Hovioikeuden ratkaisu
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin siinä on kumottu Oulun käräjäoikeuden 25.1.2017 antaman yksipuolisen tuomion numero 17/1796 perintäkuluja koskevat kohdat 9, 10, 13 ja 14 sekä siltä osin kuin käräjäoikeus on määrännyt käräjäoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.
Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.
Juttu palautetaan Oulun käräjäoikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi tämän hovioikeuden ratkaisun saatua lainvoiman tai asianosaisten suostumuksella sitä aiemmin.
Käräjäoikeuden tulee asiaa ratkaistessaan määrätä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 2 momentin nojalla oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta myös hovioikeuden osalta.