EIT katsoi valtion loukanneen omaisuudensuojaa määrätessään rikoshyödyn menetettäväksi yhteisvastuullisesti ilman yksilöllistä arviointia. Yhdessä tapauksessa myös laillisuusperiaatetta rikottiin epäselvän oikeusperustan vuoksi.
EIT antoi 28. toukokuuta 2026 tuomion yhdistetyissä asioissa Petrignani ja muut vastaan Italia (26187/14, 24511/21 ja 31161/22). Asia koski rikoksen tuottaman hyödyn menetetyksi tuomitsemista yhteisvastuuperiaatteen nojalla tilanteissa, joissa tuomituille oli määrätty menetettäväksi rikoskumppaneiden osuuksiin vastaavaa omaisuutta.
Ensimmäinen valittaja, Riccardo Petrignani, oli tilitoimistossa toiminut kirjanpitäjä, joka oli avustanut yhtiöitä veropetoksissa. Hän oli sopinut syytteestä tuomion, jolla hänet tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomioistuin määräsi hänen omaisuuttaan menetettäväksi rikoksen kokonaishyötyä vastaavaan arvoon eli 5 047 500 euroon, vaikka hänen oma hyötyosuutensa oli ollut ainoastaan 12 000 euroa. Toinen valittaja, Vincenzo Carbone, oli syytetty yhdessä muiden kanssa tehdystä petoksesta ja asiakirjaväärennöksestä. Häneltä oli takavarikoitu 44 057 euroa, vaikka hänen oman osuutensa kokonaistuotosta oli katsottu olevan ainoastaan 27 631 euroa. Kolmas valittaja, Ruggiero Massimo Curci, oli veroneuvonantaja, joka oli avustanut lukuisia yhtiöitä laajamittaisessa veronkiertojärjestelmässä. Hänen omaisuuttaan määrättiin menetettäväksi kaikkien rikoskumppaneiden yhteenlasketun veroedun kokonaisarvoa vastaava määrä eli 36 431 324 euroa, vaikka hän itse ei ollut hyötynyt asiakkaiden verosäästöistä.
EIT arvioi asiaa EIS 7 artiklan eli rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen sekä ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan eli omaisuudensuojan kannalta. Italian kotimaisessa oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti katsottu, että vastaavan arvon konfiskaatiolla oli rangaistusluonteinen tarkoitus, joten 7 artikla tuli sovellettavaksi.
Seitsemän tuomarin jaosto arvioi kutakin valittajaa koskevaa asiaa erikseen. Petrignania ja Carbonea koskevissa asioissa EIT totesi, ettei yhteisvastuuperiaatteen soveltaminen merkinnyt toisen henkilön teoista rankaisemista, koska valittajien oma henkilökohtainen vastuu oli asianmukaisesti vahvistettu ja koska konfiskaation perustana oli selkeä yhteys valittajien oman toiminnan ja rikoksen kokonaishyödyn välillä. Näin ollen 7 artiklaa ei näiden valittajien osalta ollut loukattu. Sen sijaan ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan osalta EIT totesi, että konfiskaatiot ylittivät valittajien oman osuuden rikoshyödystä eivätkä olleet oikeassa suhteessa heidän rooliinsa rikoksen tekemisessä tai sen vakavuuteen. Kotimainen tuomioistuin oli soveltanut yhteisvastuuta automaattisesti arvioimatta valittajien yksilöllistä osuutta. EIT katsoi myös, että vastuu rikoskumppaneiden osuuden perimisestä oli siirretty perusteettomasti viranomaisilta valittajille itselleen, ja totesi konfiskaatiomääräysten olleen suhteettomia tavoiteltuihin päämääriin nähden. Näin ollen 1 artiklaa oli loukattu Petrignania ja Carbonea koskevissa asioissa.
Curcia koskevassa asiassa EIT totesi, ettei yhteisvastuuperiaatteeseen perustuvalla konfiskaatiolla ollut riittävän selkeää ja ennakoitavaa oikeudellista perustaa, koska yksikään lain säännös ei nimenomaisesti sääntele yhteisvastuuta konfiskaatiomääräyksissä, eikä kotimainen oikeuskäytäntö ollut ollut yhtenäistä. Sitä vastoin oikeuskäytännössä oli ilmennyt noin kahdenkymmenen vuoden ajan merkittävää tulkinnallista hajaannusta, jonka kassaatiotuomioistuin ratkaisi täysistuntoratkaisullaan vasta vuonna 2025 hylkäämällä yhteisvastuuperiaatteen soveltamisen kokonaan. Tämän vuoksi tuomioistuin totesi 7 artiklan loukkauksen Curcia koskevassa asiassa. Samat syyt johtivat myös 1 artiklan loukkauksen toteamiseen hänen osaltaan.
Hyvityksenä EIT määräsi Italian maksamaan Petrignaniille 2 000 euroa, Carbonelle 3 000 euroa ja Curcille 5 000 euroa henkisestä kärsimyksestä sekä viimeksi mainitulle lisäksi 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluista. Aineellisen vahingon korvausvaatimukset hylättiin, koska EIT katsoi, että asianmukaisena oikeussuojakeinona oli kotimaisten oikeudenkäyntien uudelleen avaaminen Italian rikosprosessilain 628 b §:n nojalla.
EIT:n 1. jaoston tuomio 28.5.2026
CASE OF PETRIGNANI AND OTHERS v. ITALY (Applications nos. 26187/14 and 2 others – see appended list)