Hovioikeus: Vastaaja oli syyllistynyt törkeään veropetokseen lisätullien välttämisen osalta, mutta veropetos ei täyttynyt vältettyjen arvonlisäverojen osalta – syyttäjän vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä EUT:lta hylättiin

Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan törkeästä veropetoksesta 2 vuoden ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeus katsoi, että aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota ei tältä osin ollut. Tuomiossaan mainitsemilla lisäperusteluilla hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, ettei veropetoksen tunnusmerkistö ollut arvonlisäverojen osalta täyttynyt. Aihetta käräjäoikeuden lopputuloksen muuttamiseen tältä osin ei ollut. 

Helsingin hovioikeus 29.5.2026

Tuomio 26/101323
Asianumero R 25/472
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus 05.02.2025 nro 101047
Asia Törkeä veropetos
Valittajat ja vastapuolet
Erikoissyyttäjä
B
Vastapuoli
Tulli

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 28.7.2026.

Valitukset

Syyttäjä on vaatinut, että B tuomitaan kohdassa 1 törkeästä veropetoksesta myös vältettyjen arvonlisäverojen perusteella käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän teonkuvauksen 1.2 mukaisesti. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että B:lle tuomittu rangaistus korotetaan 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta. Syyttäjä on vielä pyytänyt, että ennen asian ratkaisemista hovioikeus pyytää Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisun.

B oli menettelyllään aiheuttanut arvonlisäverojen määräämättä jättämisen, niiden määräämisen liian alhaiseksi tai maksamatta jättämisen siten, että arvonlisäveroa on jäänyt määräämättä tai maksamatta enintään 452.411 euroa koko maahantuodun tavaran arvon mukaan laskettuna tai vähintään 113.102 euroa lisätullien määrälle lasketun arvonlisäveron osalta.

Arvonlisäveron vähennysoikeuden käyttöä koskevat säännökset edellyttivät, että tuontiasiakirjat ja tullauspäätös, jonka perusteella arvonlisävero lasketaan, olivat oikeansisältöisiä. Lisäksi veropetoksen tunnusmerkistö oli voinut täyttyä vähennysoikeudesta riippumatta jo siinä vaiheessa, kun maahantuonnin yhteydessä oli annettu lisätullien määräämisen osalta väärät tiedot.

Verohallinnon lausunnossa ei ollut riittävällä tavalla otettu huomioon arvonlisäverokertymän kokonaisuutta, sillä X Oy:n ei ollut tarvinnut sisällyttää lisätulleja lopulliseen myyntihintaan, mistä oli syntynyt kilpailuetua. Näin ollen kokonaisverokertymä olisi tosiasiallisesti jäänyt pienemmäksi, eikä ratkaisun KKO 2004:56 oikeusohje siten soveltunut suoraan nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen.

B on vaatinut, että syyte kohdassa 1 teonkuvauksen 1.1 osalta hylätään.

B ei ollut tahallisesti pyrkinyt välttämään lisätulleja.

B oli tehnyt yhteistyötä Y:n kanssa vuodesta 2016 ilman ongelmia. B:n omistama X Oy oli saanut tuotteista lopulliset tiedot vasta samalla viikolla, kun tuotteet oli lanseerattu. Toiminta oli ollut luonteeltaan nopeatempoista, minkä vuoksi X Oy ja B olivat olleet korostuneesti Y:n ja tämän määräämän huolitsijan toimittamien tietojen varassa.

Asiaan liittyi keskeisesti S -niminen tuote ja sen valmistusmenetelmä. Kyseinen tuote oli Y:n ilmoittamasta tullinimikkeestä poiketen jälkikannossa virheellisesti luokiteltu suuremman tullinimikkeen alaisuuteen. Tullilaboratorion tutkimusten perusteella Y:n tekemä luokittelu oli osoittautunut oikeaksi. B:lle oli tapahtumaketjun johdosta syntynyt perusteltu käsitys siitä, että Y:n ilmoittamat tullinimikkeet olivat oikeita.

Tämä oli luonut B:lle perusteen luottaa Y:n antamiin tietoihin laajemminkin.

Asiaan liittyi keskeisesti tulli-ilmoituksen 19131818176000300 korjaaminen. Mainittu tulli-ilmoitus oli ollut ensimmäinen, jossa Y oli käyttänyt Z-kuljetusliikettä ja jonka yhteydessä huolitsijana oli toiminut N Finland Oy. Kyseinen tavaraerä oli lähetetty Suomeen ennen lisätullien voimaantuloa, mistä olisi tullut tehdä merkintä lähetykseen. Näin ei ollut toimittu, ja lähetyksestä oli kannettu lisätullia. B oli huolitsijan ohjeiden mukaisesti tehnyt oikaisuhakemuksen. Kyse oli ollut huolitsijan virheellisestä toiminnasta, eikä oikaisun tekeminen ollut kuulunut B:n vastuulle.

B ei ollut ollut tietoinen 27 virheellisestä tullinimikkeestä ennen tullitarkastusta. Tullinimikkeet olivat perustuneet huolitsijoiden välillä vaihdettuihin tietoihin, ja ne olivat aiheutuneet Y:n tekemästä vääränlaisesta tuotteiden luokittelusta. Tullinimikkeitä ei ollut mainittu B:lle toimitetussa varsinaisessa laskussa, vaan ainoastaan huolitsijoiden välillä liikkuneessa CI:ssä. B ei edes olisi voinut itse selvittää oikeaa tullinimikettä kaikkien tuotteiden osalta, vaan hänen oli pitänyt luottaa Y:n antamiin tietoihin.

Pelkästään vältettyjen lisätullien huomattavuus ei tehnyt teosta törkeää. Teon tuli olla kokonaisuutena arvostellen törkeä, mikä edellytti korostunutta tahallisuutta.

Syyttäjä ei ole vastannut B:n valitukseen.

Vastaukset

B on vaatinut, että syyttäjän valitus hylätään.

Käräjäoikeus oli katsonut oikein, ettei veropetoksen tunnusmerkistö ollut teonkuvauksen 1.2 osalta täyttynyt.

X Oy:n menettelyllä ei ollut vältytty eikä voitu välttyä arvonlisäveron maksamiselta. Menettelyn perusteella ei myöskään voitu evätä X Oy:ltä maahantuontiin perustuvien ostojen arvonlisäveron vähennysoikeutta.

Verohallinnon lausunnon (V1) perusteella arvonlisäveron vähennysoikeus koski samaa määrää, jonka verovelvollinen olisi velvollinen suorittamaan. Valtiolle ei olisi siten kertynyt lainkaan tilitettävää arvonlisäveroa.

Verohallinnon mukaan kysymys ei ollut siitä, että X Oy olisi vedonnut arvonlisäveron vähennysoikeuteen vilpillisesti tai käyttänyt sitä väärin.

Arvonlisäverojärjestelmään ei ollut kohdistunut petosta.

Käräjäoikeus oli riittävällä tavalla arvioinut olemassa olevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja katsonut oikein, että kyse ei ollut arvonlisäverojärjestelmän väärinkäytöstä. Syyttäjän pyyntö ennakkoratkaisupyynnöstä tuli hylätä.

Alhaisemmilla määrillä tehdystä arvonlisäveroilmoituksesta ei ollut syntynyt kilpailuetua. Arvonlisäverolla ei ollut minkäänlaista myyntikatetta korottavaa tai alentavaa vaikutusta. Arvonlisävero oli joka tapauksessa X Oy:lle vähennyskelpoista. Vajaaksi jääneet tullimaksut oli täysimääräisesti maksettu valtiolle korkoineen ja korotuksineen.

Syyttäjän vaatima kokonaisrangaistus oli kohtuuton, ja se johtaisi ensikertalaisen tuomitsemiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikäli teonkuvauksen 1.1 osalta käräjäoikeuden tuomio jäisi lainvoimaiseksi. Joka tapauksessa tuomittu 2 vuoden ehdollinen vankeusrangaistus oli riittävä seuraamus myös väitetystä arvonlisäveropetoksesta.

Tulli ei ole vastannut B:n valitukseen.

Hovioikeuden ratkaisu

Pääkäsittelyn toimittaminen

B on pyytänyt, että asiassa toimitetaan pääkäsittely teonkuvauksen 1.1 osalta henkilötodistelun luotettavuuden arvioimiseksi.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on rikosasiassa toimitettava pääkäsittely, jos vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Saman luvun 15 §:n 1 momentissa säädetään, että jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Mainitussa 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

Jos päädytään siihen, että valituksessa esitetyt perusteet eivät horjuta käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, pääkäsittelypyyntö voidaan hylätä siltä osin kuin kysymys on käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uudelleen arvioinnista (KKO 2014:74, kohta 20). Tässä arvioinnissa on osaltaan merkitystä sillä, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näytön arviointia koskevan ratkaisunsa. Jos valittaja ei valituskirjelmässään ole näytön riitauttamisen lisäksi esimerkiksi lainkaan esittänyt perusteita käräjäoikeuden näytön uskottavuutta koskevan arvioinnin horjuttamiseksi, ei pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa voida yleensä pitää tarpeellisena, ellei muista edellytyksistä muuta johdu. (HE 105/2009 vp s. 70 ja KKO 2023:23, kohta 11.)

B:n valituksessa esitetyt perusteet syytteen hylkäämiseksi on selostettu edellä. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista näytön arvioinnin osalta ilmenee, millä perusteella käräjäoikeus on katsonut B:n vastoin hänen esittämiään perusteita menetelleen kohdan 1.1 teonkuvauksen mukaisesti. B:n valituksessa esitetyt perusteet eivät horjuta käräjäoikeuden näytön arvioinnin luotettavuutta, eikä käräjäoikeuden vastaanottaman näytön oikeellisuudesta jää kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella mitään varteenotettavaa epäilystä, minkä vuoksi hovioikeus hylkää B:n pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että asia voidaan teonkuvauk sen 1.1 osalta ratkaista pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Teonkuvauksen 1.2 osalta kyse on asian oikeudellisesta arvioinnista, eikä kukaan asianosaisista ole vaatinut pääkäsittelyn toimittamista. Tältäkin osin asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.

Pääasia

Teonkuvaus 1.1

Asian riidaton tausta on selostettu käräjäoikeuden tuomion sivulla 11. Soveltuvaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä on selostettu käräjäoikeuden tuomion sivuilla 7–11.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siitä, että B on ollut tietoinen lisätullien voimaantulosta viimeistään kesäkuussa 2018 (tuomion s. 11–12). Niin ikään hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset B:n tahallisuuden osalta (tuomion s. 12–13).

Lisäksi hovioikeus toteaa, että tekijä ei voi tehokkaasti kiistää tietoisuuttaan sellaisista tosiseikoista, jotka henkilön asemassaan pitää tietää (KKO 2015:10, kohta 17). Elinkeinonharjoittajan on sopeutettava liiketoimintansa käytäntöineen sellaiseksi, että toiminta pysyy lain säätämissä puitteissa (KKO 2013:55, kohta 38). Tahallisuutta eivät myöskään yleensä poista tekijän oikeudellisesta sääntelystä tekemät virheelliset johtopäätökset (KKO 2015:66). Nämä oikeusohjeet huomioon ottaen B:n menettely on ollut tahallista myös siltä osin kuin hän on jättänyt täyttämättä selonottovelvollisuutensa.

Hovioikeus on tutkinut käräjäoikeuden tuomion oikeellisuuden myös teon törkeysarvioinnin osalta. Aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota ei tältäkään osin ole.

Teonkuvaus 1.2

Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet

Asiassa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys siitä, oliko B:n menettely täyttänyt veropetoksen tunnusmerkistön maahantuonnin yhteydessä, kun hän oli tuodessaan tavaraa maahan kolmannesta maasta ilmoittanut tilitettävän arvonlisäveron liian vähäisenä perustuen vääränsisältöisiin tullausilmoituksiin. Kysymys on myös siitä, voidaanko B:n menettelyn katsoa täyttävän niitä edellytyksiä, joilla arvonlisäverolain 102 a §:n mukainen vähennysoikeuden käyttö voidaan hyväksyä, vai onko veropetoksen tunnusmerkistö täyttynyt vähennysoikeudesta riippumatta.

Hovioikeus viittaa siihen, mitä käräjäoikeus on tuomionsa sivuilla 7–11 selostanut koskien yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin sisältöä, vähennysoikeuden epäämiseen liittyvää Euroopan unionin tuomioistuimen käytäntöä, asiaan soveltuvia arvonlisäverolain säännöksiä ja soveltuvaa oikeuskäytäntöä.

Vähennysoikeus

Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään vakiintuneesti katsonut, että kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten tehtävänä on evätä arvonlisäverojärjestelmän mukainen vähennysoikeus, jos asiassa voidaan objektiivisten seikkojen perusteella osoittaa, että vähennysoikeuteen vedotaan vilpillisesti tai sitä käytetään väärin.

Verohallinto on lausunnossaan (V1) katsonut, että X Oy on maahantuonut tavarat arvonlisäverollista liiketoimintaansa varten. Yhtiö on ollut velvollinen suorittamaan tavaroiden maahantuonnista arvonlisäveroa, ja yhtiöllä on ollut vastaavasta veron määrästä vähennysoikeus. Koska maksettava ja vähennettävä arvonlisävero ilmoitetaan samalla veroilmoituksella, ei Verohallinnon mukaan yhtiölle siten ole muodostunut maahantuonnin seurauksena tilitettävää arvonlisäveroa. Kysymys ei Verohallinnon käsityksen mukaan ole siitä, että X Oy vetoaisi vilpillisesti arvonlisäveron vähennysoikeuteen tai käyttäisi sitä väärin. Verohallinto on näin ollen katsonut, että yhtiö ei ole välttynyt arvonlisäveron maksamiselta maahantuonnissa suoritettavan veron osalta, eikä petoksen siten voida katsoa kohdistuneen arvonlisäverojärjestelmään.

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että esitetyn selvityksen perusteella X Oy:n ei voida katsoa vedonneen arvonlisäveron vähennysoikeuteen vilpillisesti tai käyttäneen sitä väärin. Myös arvonlisäverolain 102 a §:n mukaiset vähennysoikeuden edellytykset maahantuonnin osalta ovat sinänsä täyttyneet. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen pyytää Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Syyttäjän vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä on hylättävä.

Veropetoksen tunnusmerkistön täyttyminen

Rikoslain 29 luvun 1 §:n mukaan veropetoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että verovelvollinen aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai sen määräämisen liian alhaisena taikka veron aiheettoman palauttamisen. Veropetos on siten seurausrikos. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että säännöksessä kuvatun menettelyn seurauksena on veron välttäminen.

Verohallinto on katsonut X Oy:llä olleen vähennysoikeus arvolisäveron osalta, eikä se ole määrännyt lisätullienkaan osalta arvonlisäveroa maksuun. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että valtio ei ole menettänyt sille kuuluvia verotuloja.

Mahdollisen kilpailuedun osalta hovioikeus toteaa, ettei menettely voi tältä osin tulla arvioitavaksi veropetoksena. B on myös riidattomasti korvannut maksamatta jääneet lisätullit.

Näillä lisäperusteluilla hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, ettei veropetoksen tunnusmerkistö ole arvonlisäverojen osalta täyttynyt. Aihetta käräjäoikeuden lopputuloksen muuttamiseen tältä osin ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Saman luvun 1 a §:n 2 momentista, säännöksen esitöistä sekä oikeuskäytännöstä ilmenevän pääsäännön mukaan vastaaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan silloin, kun osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään. Valtio voi joutua osaksi korvaamaan vastaajan kuluja vain erityisestä syystä, esimerkiksi silloin kun pääsyyte asiassa hylätään tai kun syyte hylätään niin olennaisilta osiltaan, että vastaajan syyksi luetaan selvästi vähäisempi ja lievemmin paheksuttava menettely kuin mistä alkuperäisessä syytteessä on ollut kysymys.

Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 9 §:n mukaan mitä muun muassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n säädetään riita-asioiden osalta, on soveltuvin osin voimassa myös rikosasioissa. Tuon lainkohdan mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Hovioikeus toteaa, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n lisääminen lakiin on perustunut siihen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteeseen, että syytteestä vapautetun puolustuksesta johtuneet kustannukset eivät saa jäädä syytetyn itsensä vastattavaksi. Tässä tapauksessa hovioikeus on hylännyt sekä syyttäjän että B:n muutoksenhakemuksen. Vaikka B:n ei ole katsottu syyllistyneen teonkuvauksen 1.2 mukaiseen menettelyyn, hänen on kuitenkin kohdassa 1 katsottu syyllistyneen törkeään veropetokseen. Siten se seikka, että syyttäjän muutoksenhaku ei ole menestynyt, ei ole merkinnyt sitä, että syyttäjän syyte olisi hovioikeudessakaan hylätty.

Ottaen huomioon, mitä edellä on todettu rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n säätämiseen johtaneista syistä, hovioikeus katsoo, että B:n vaatimus valtion velvoittamisesta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa on hylättävä kokonaisuudessaan.