Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen mukaan avustaja ei voi veloittaa asiakastaan niistä toimenpiteistä, joista tuomioistuin on määrännyt suoritettavaksi hänelle korvausta valtion varoista, eikä myöskään sellaisista toimenpiteistä, joita tuomioistuin ei ole pitänyt tarpeellisina. Tämän vuoksi tuomioistuin ei voinut velvoittaa myöskään muuta oikeudenkäynnin osapuolta korvaamaan palkkiokustannuksia, joita oikeusapu ei kattanut.
KHO 2026:57
Kysymyksenasettelu
Asiassa oli ennakkopäätöskysymyksenä ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvattavuus oikeusapuasiassa. Pääasian osalta korkein hallinto-oikeus ei edes sisällyttänyt ratkaisuaan ennakkopäätöksenä julkaistuun osioon. Muutoksenhakijalle oli myönnetty lastensuojeluasiassa oikeusapua ilman omavastuuosuutta, ja hänelle oli määrätty avustaja. Muutoksenhakija vaati hyvinvointialueen velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa siltä osin kuin niitä ei korvata oikeusapupäätöksen perusteella valtion varoista.
Oikeusapupäätöksen perusteella korvattavat oikeudenkäyntikulut
Korkein hallinto-oikeus määräsi päätöksessään valtion varoista maksettavaksi avustajan vaatimuksen enemmälti hyläten kohtuullisen korvauksen suoritetuista tarpeellisista toimenpiteistä. Korkein hallinto-oikeus ei ennakkopäätöksessään tarkemmin eritellyt sitä, miltä osin vaatimus tuli hyväksytyksi ja miltä osin hylätyksi.
Oikeusapulain 17 §:n 2 momentin mukaan siltä osin kuin oikeusapua annetaan mainitun lain nojalla avustaja ei saa omavastuuosuuden lisäksi periä muuta palkkiota tai korvausta oikeusavun saajalta. Muu sopimus on mitätön. Lain esitöissä (HE 82/2001 vp, s. 104/II) on todettu, että avustaja ei voi veloittaa asiakastaan muun ohella sellaisista toimenpiteistä, joita tuomioistuin ei ole pitänyt tarpeellisina. Hallituksen esityksen mukaan säännös on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei lain tarkoitusta sovittaa oikeusavun kustannukset edunsaajan maksukykyä paremmin vastaavaksi voitaisi vesittää oikeusavun saajan ja avustajan välisin sopimuksin. Jos oikeusavulle asetettu sadan tunnin katto on saavutettu eikä tuomioistuin ole päättänyt jatkaa oikeusavun antamista, säännös ei luonnollisestikaan kiellä avustajaa erikseen veloittamasta asiakastaan niistä toimenpiteistä, joita oikeusapu ei enää kata.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että oikeusapua korvauksetta saanut muutoksenhakija ei vastaa osaksikaan avustajan palkkiosta. Asiassa ei ollut ilmennyt, että muutoksenhakijalle olisi syntynyt muita hallintoprosessilain 97 §:ssä tarkoitettuja korvattavia oikeudenkäyntikuluja. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta oli jo tällä perusteella hylättävä.
Pohdintaa
Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja välttämättömästä matkustamisesta johtuvasta ajanhukasta sekä korvaus kuluista. Palkkio ja kulukorvaus suoritetaan valtion varoista omavastuuosuudella vähennettynä.
Käytännössä on hyvin yleistä, että tuomioistuin osittain hylkää avustajan palkkiolaskun oikeusapuasioissa. Tästä on runsaasti oikeuskäytäntöä sekä yleisistä että hallintotuomioistumista. Oikeusavun tarkoituksena on kattaa valtion varoista vain tarpeelliset toimenpiteet. Oikeusapupäätökseen sisältyy enimmäistuntimäärä toimenpiteille, mutta asiaa käsittelevä tuomioistuin arvioi vielä tarpeellisten toimenpiteiden määrän kyseisessä asiassa siinä vaiheessa, kun antaa ratkaisunsa pääasiaan.
Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 4.4.2014/1130 ja uudelleen lausunnossaan oikeusministeriölle oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamista koskevasta esityksestä 7.1.2025 KHOhal/3405/2024 todennut, että oikeusavusta päätettäessä on otettava huomioon, että oikeusapu rahoitetaan valtion varoista, joiden käytöstä on säädettävä tarkasti, ja että oikeusavun tuntipalkkion muutokset vaikuttavat myös asianosaisen maksettavaksi mahdollisesti tulevan omavastuuosuuden määrään.
Omavastuuosuus määrätään prosenttiperusteisena osuutena palkkiosta, joten sen kannalta ei ole yhdentekevää, kuinka monelta tunnilta avustajan palkkiota maksetaan. Vastaavasti myös avustajalle vahvistettavan palkkion suuruus tuntia kohti, josta on annettu viime vuosina useita linjaavia ratkaisuja (KKO 2024:71, KHO 2024:129, KKO 2025:38), ja jota koskevaa valtioneuvoston asetuksen 6 §:ää on muutettu vuoden 2025 alussa, on merkityksellinen myös oikeusapua saavan omavastuuosuuden kannalta.
Tässä tapauksessa muutoksenhakija sai oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Vaikka kyseisessä asiassa korvattavien tarpeellisten kulujen määrä ei noussut muutoksenhakijan omavastuuosuuden näkökulmasta merkitykselliseksi, on kulut korvattava avustajalle samoja periaatteita noudattaen kuin silloin, kun muutoksenhakijalla olisi myös omavastuuosuus.
Mikäli korkein hallinto-oikeus olisi arvioinut, että hyvinvointialueella olisi ollut velvollisuus muutoksenhakijan oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen, olisi tällöin voinut tulla kyseeseen ensisijaisesti oikeusapuun sisältyvien kustannusten korvaaminen valtiolle. Tällainen määräys voidaan oikeusapulain 22 §:n nojalla antaa oikeusavun saajan vastapuolelle. Aiemmassa oikeuskäytännössä oikeusapulain 22 §:n käsitettä vastapuolesta on tulkittu sillä tavoin suppeasti, ettei päätöksen tehnyttä viranomaista ole pidetty pykälän tarkoittamana vastapuolena (KHO 3.1.2005/2). Kuitenkin lähtökohta on se, että ensin tuomioistuin arvioi tarpeellisten oikeudenkäyntikulujen määrän, ja sitten harkitsee, korvataanko ne valtion varoista vai tuleeko oikeusavun saajan vastapuoli velvoittaa korvaamaan kustannukset valtiolle.
Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisussaan hallintoprosessilain 97 §:ään korvattavista oikeudenkäyntikuluista. Pykälän 1 momentissa on lueteltu ne kululajit, jotka voivat tulla oikeudenkäyntikuluina korvattaviksi, kuten asiamiehen tai avustajan palkkio ja korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan korvausta voidaan suorittaa myös oikeudenkäynnin osapuolelle oikeudenkäynnistä aiheutuneesta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä. Tässä tapauksessa, kun kysymys oli nimenomaan avustajan palkkiosta, ei hallintoprosessilain 97 §:n 2 momentti tullut sovellettavaksi. Hallintoprosessilain esitöiden mukaan (HE 29/2018 vp, s. 172) menetyksellä tarkoitetaan esimerkiksi ansionmenetystä tai sitä, että oikeudenkäynnin osapuoli joutuu loma-aikanaan olemaan läsnä tuomioistuimessa. Osapuolelle voidaan suorittaa korvausta edellä mainitusta työstään, vaikka hän olisi tehnyt työn vapaa-aikanaan eikä hänelle näin ollen aiheutuisi ansionmenetystä. Sitä vastoin osapuolella ei ole oikeutta korvaukseen esimerkiksi pelkästä epämukavuudesta tai haitasta. Mikäli oikeudenkäynnin osapuoli käyttää asiamiestä tai avustajaa, ei osapuolelle itselleen voida arvioida yleensä aiheutuvan sellaista työtä tai menetystä, joka tulisi korvata. Osapuolelle voi kuitenkin aiheutua ansionmenetys esimerkiksi silloin, kun hänet on velvoitettu saapumaan paikalle henkilökohtaisesti. Näin ollen jossain tilanteessa voisi olla mahdollista, että muutoksenhakijalle aiheutuisi hallintoprosessilain 97 §:n 2 momentin mukaisia kustannuksia, joita oikeudenkäynnin muu osapuoli voitaisiin velvoittaa korvaamaan myönnetystä oikeusavusta huolimatta. Oletettavasti tämä olisi kuitenkin melko harvinaista, kun pääsääntöisesti osapuolelle itselleen korvattavaa työtä tai menetystä ei synny käytettäessä avustajaa.
Mikäli korkein hallinto-oikeus olisi tässä tapauksessa velvoittanut hyvinvointialueen korvaamaan avustajan palkkiona oikeudenkäyntikuluja valtion varoista maksettavan oikeusavun lisäksi, sen olisi pitänyt samalla väistämättä todeta muutoksenhakijan viimekätinen vastuu näistä kustannuksista. Oikeudenkäynnin osapuoli voidaan nimittäin hallintoprosessilain 95 §:n mukaan velvoittaa korvaamaan vain toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja, joten jos tällainen velvoittava määräys olisi annettu, olisi nämä kulut samalla käytännössä todettu muutoksenhakijan oikeudenkäyntikuluiksi.
Lopputulos, jossa tuomioistuin toteaisi, että se on oikeusapupäätöksen perusteella määrännyt valtion varoista maksettavaksi palkkion tarpeellisista toimenpiteistä, mutta avustaja olisi suorittanut asiassa vielä joitakin muita toimenpiteitä, joita tuomioistuin ei pidä lainkaan tarpeellisina, mutta jotka pitäisi silti avustajalle korvata, ei ole oikeastaan loogisesti mahdollinen. Lisäksi tällaisista toimenpiteistä veloittaminen on oikeusapulain 17 §:n 2 momentissa erikseen melko yksiselitteisesti kielletty.
Käsitykseni mukaan asiasta ei vallitse mitään erityistä epätietoisuutta tai tulkinnanvaraisuutta, ja myös oikeusapulain 17 §:n 2 momentti on jopa ilman sen esitöistä saatavaa tulkinta-apua riittävän yksiselitteinen asian suhteen. Se, että muutoksenhakija tai avustaja vaatisi oikeudenkäynnin toista osapuolta korvamaan avustajan palkkiota siltä osin, kun niitä ei oikeusavusta korvattaisi, ei liene kovinkaan yleinen vaatimus sen ilmeisen järjestelmänvastaisuuden vuoksi. Tähän nähden hieman epäselväksi jää, millä perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli tarpeen antaa oikeuskäytännön linjaamiseen tarkoitettu ennakkopäätös. Tosin korkein hallinto-oikeus ei pääsääntöisestikään nimenomaisesti ilmaise ennakkopäätöksen prejudikaattikysymystä muuta kuin otsikoinnin kautta, eikä myöskään avaa valitusluvan myöntämisen perustetta valituslupa-asioissa.
Elina Nyholm
esittelijäneuvos, OTT