Huoneenvuokralain 27 a § ei tullut sovellettavaksi, koska vesimittari oli asennettu ennen lain voimaantuloa 23.11.2020. Asiassa voitiin painavista syistä poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 d §:n pääsäännöstä, jonka mukaan oikeudenkäyntikulut tuomitaan myös riitaisessa huoneenvuokra-asiassa 8 c §:n mukaisesti, koska B oli toimillaan ilmeisen aiheettomasti pitkittänyt oikeudenkäyntiä.
VaaHO:2026:4
Oikeudenkäyntikulut – Painavat syyt
Diaarinumero: S 19/2024/996
Ratkaisunumero: 1055 9058
Antopäivä: 13.5.2026
Perustelut
Riidaton tausta ja kysymyksenasettelu
B on 26.10.2015 lähtien asunut vuokralla yrityksen omistamassa asuinhuoneistossa. Yritys on ostanut vuokrakohteen kesäkuussa 2022. B:n 21.10.2015 allekirjoittaman vuokrasopimuksen mukaan hän maksaa vesimaksua huoneistokohtaisen kulutuksen mukaan. Vuokrasopimuksen yleisissä ehdoissa on sovittu, että mikäli huoneistossa on huoneistokohtainen veden kulutuksen mittaus ja vuokralaisen kanssa on sovittu veden kulutukseen perustuvasta vesimaksusta, vuokralainen maksaa vedestä kulutuksen perusteella vuokranmaksun yhteydessä tai erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Huoneistossa on riidattomasti ollut asennettuna huoneistokohtainen vesimittari ainakin vuodesta 2013 lähtien. B on laiminlyönyt maksaa asiassa vaaditut vuokrasopimukseen perustuvat vesimaksut. B on vuokralaisena velvollinen maksamaan käyttämästään vedestä.
Hovioikeudessa on riitaa siitä, tuleeko huoneenvuokralain 27 a § sovellettavaksi B:n vesimaksujen suorittamisvelvollisuuteen, vai määräytyykö hänen maksuvelvollisuutensa huoneenvuokralain 27 §:n mukaisesti. Mikäli katsotaan, että huoneenvuokralain 27 a § tulee sovellettavaksi, on vielä ratkaistava, onko yritys toimittanut lainkohdan edellyttämät tiedot vesimaksun perusteista B:lle ja sisältääkö vuokrasopimus vuokralaisen oikeuksia rajoittavan ehdon.
Huoneenvuokralain 27 a §:n sovellettavuus
Huoneenvuokralain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa (huoneisto) vuokrataan toiselle käytettäväksi asumiseen.
Huoneenvuokralain 27 §:n 3 momentin mukaan sinä aikana, kun asuinhuoneistoon sovelletaan aravarajoituslain (1190/1993) tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) säännöksiä vuokran määrityksestä, vuokran suuruuteen ja siitä annettaviin tietoihin on sovellettava 27 a §:ää.
Huoneenvuokralain 27 a §:n 1 momentin mukaan vuokralaiselta vedestä perittävän korvauksen on perustuttava luotettavasti mitattuun todelliseen kulutukseen, jos rakennukseen, jossa huoneisto sijaitsee, on kustannusten jakamiseksi asennettu huoneistokohtaiset vesimittarit. Toisen momentin mukaan vuokralaiselle on toimitettava kuukausittain tiedot veden kulutuksesta huoneistossa.
Hovioikeus katsoo vuokrasopimuksen perusteella selvitetyksi, että kyse on korkotukivuokra-asunnosta. Näin ollen vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (604/2001) tulee sovellettavaksi.
Huoneenvuokralain 27 a §:n voimaantulosäännöksen mukaan lainkohta on astunut voimaan 23 päivänä marraskuuta 2020. Voimaantulosäännöksen perusteella lain 27 a §:ää ei sovelleta, jos sen 1 momentissa tarkoitettu huoneistokohtainen vesimittari on asennettu rakennukseen ennen lain voimaantuloa haetun rakennusluvan perusteella.
Näin ollen sellaisissa huoneistoissa, joihin on asennettu vesimittarit ennen lain voimaantuloa, ei ole välttämätöntä noudattaa pykälän määräyksiä. Tällaisissa huoneistoissa kulutusperusteista vesimaksua edellytetään noudatettavan vuokrasuhteissa vasta vesimittarin päivityksen yhteydessä. (Kanerva, Ari – Kuhanen, Petteri – Ahsanullah, Tarik: Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (Helsinki 2021), s. 194–195)
Riidatonta on, että B:n asunnossa on ollut käytössä huoneistokohtainen vesimittari ainakin vuodesta 2013 lähtien. Yritys on ilmoittanut, että vesimittari on alkuperäinen. B ei ole väittänyt, että vesimittaria olisi päivitetty. Hovioikeus katsoo selvitetyksi, että vesimittari on asennettu ennen lain voimaantuloa, eikä huoneenvuokralain 27 a § näin ollen tule sovellettavaksi.
Asiassa sovelletaan siten huoneenvuokralain 27 §:n 1 momenttia, jota vastaavaan harkintaan myös käräjäoikeuden ratkaisu on perustunut, vaikka käräjäoikeus on viitannut 27 a §:ään arvioidessaan vuokralaiselta vedestä perittävää korvausta. Hovioikeus on tehnyt asiassa esitetystä näytöstä samat johtopäätökset kuin käräjäoikeus.
Oikeudenkäyntikulut
B on kiistänyt yrityksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sekä perusteeltaan että määrältään ja vaatinut, että hänen velvollisuuttaan korvata yrityksen oikeudenkäyntikulut kohtuullistetaan huomattavasti, jos valitusta ei hyväksytä kokonaisuudessaan. B:lle ei ole myönnetty korvausta vesimaksusta osana toimeentulotukea, koska siitä ei ole ollut huoneenvuokralain 27 a §:n edellyttämää erittelyä, mikä on huomioitava kohtuullistavana seikkana. Elokuun 2024 vuokra 95,74 euroa on ollut riidaton, ja kanne olisi voitu sopia tältä osin. B on maksanut vuokrasaatavan lähes kokonaan (95 euroa) 2.9.2024 eli ennen käräjäoikeuden tuomion antamista ja puuttuvan osan (0,74 euroa) 25.9.2024. Yrityksen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ovat tämä huomioon ottaen kohtuuttomat. Yrityksen vaatimia oikeudenkäyntikuluja tulisi myös kohtuullistaa sen takia, ettei asiassa ole otettu vastaan todistelua eikä kyse ole ollut vaikeista oikeuskysymyksistä. Edelleen asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § tulee sovellettavaksi.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 c §:n mukaan velkomusta tai häätöä koskevassa asiassa, joka ratkaistaan yksipuolisella tuomiolla, tuomioistuimen tulee viran puolesta arvioida vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrä ottaen huomioon haastehakemuksen edellyttämä tarpeellisen työn määrä, saatavan suuruus ja välttämättömät kulut.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 d §:n mukaan asuinhuoneistoa koskevassa huoneenvuokra-asiassa oikeudenkäyntikulut tuomitaan 8 c §:n mukaisesti. Jos siihen on painavia syitä, asianosainen voidaan velvoittaa suorittamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 8 c §:ssä säädettyä enemmän. Lainkohdan esitöiden mukaan pääsääntönä myös riitaisessa huoneenvuokra-asiassa on, että oikeudenkäyntikulut tuomitaan 8 c §:n mukaisesti. Pääsäännöstä voidaan poiketa painavista syistä muun muassa sellaisissa tapauksissa, joissa asianosainen on ilmeisen aiheettomasti pannut jutun vireille tai pitkittänyt sitä sekä tapauksissa, joissa oikeudenkäynti on ollut tarpeen hävinneen osapuolen moitittavan käyttäytymisen takia (HE 31/2001 vp, s. 8).
Tuomioistuin voi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan määrätä, että asianosaiset vastaavat osaksi tai kokonaan itse oikeudenkäyntikuluista, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
Tuomioistuimen tulee oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut olisi oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta. Lain esitöissä todetaan, että olennaista on arvioida täysimääräisen oikeudenkäyntikuluvastuun kohtuullisuutta kokonaisuutena. (HE 201/2022, s. 26–27)
B on hävinnyt muutoksenhaun. Yritys on tehnyt sovintotarjouksen B:lle sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa, mutta B on kieltäytynyt tarjouksista, eivätkä osapuolet ole päässeet muutoinkaan asiassa sovintoon. Hovioikeus katsoo, että B on toimillaan ilmeisen aiheettomasti pitkittänyt oikeudenkäyntiä. Näin ollen asiassa voidaan painavista syistä poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 d §:n pääsäännöstä, jonka mukaan oikeudenkäyntikulut tuomitaan myös riitaisessa huoneenvuokra-asiassa 8 c §:n mukaisesti.
Lain soveltamissäännöksen perusteella on selvää, kuinka riitainen oikeuskysymys tulee ratkaista. Asia ei ole ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tarkoittamalla tavalla niin epäselvä, että B:lle olisi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
B:n taloudellinen asema suhteessa yhtiöön on heikompi mikä puoltaa kulujen kohtuullistamista. Kanteen vastustaminen on hovioikeuden lopputuloksen valossa ollut siinä määrin perusteetonta ja perustunut virheellisiin tosiseikkoihin, että oikeudenkäyntiin johtaneet seikat puhuvat kuluvastuun kohtuullistamista vastaan. Asiaa on myös yritetty sopia useaan otteeseen, mutta B ei ole suostunut sopimaan asiaa. Edellä mainituilla perusteilla edellytyksiä oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle ei ole.
Hovioikeus katsoo mainitut seikat sekä asian laatu ja laajuus huomioon ottaen, että B on velvollinen korvaamaan yrityksen oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta täysimääräisesti.
Päätöslauselma
Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
B velvoitetaan korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 4.668,60 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Valtion varoista maksetaan B:n avustajaksi määrätylle asianajaja D:lle palkkiona avustajan tehtävästä hovioikeudessa 2.704,80 euroa ja arvonlisäverona 689,72 euroa eli yhteensä 3.394,52 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.