Vastuu oikeudenkäyntikuluista

Hovioikeus: Yhtiön kanne velkomusasiassa oli ollut perusteltu ja sillä oli oikeus saada vastapuolelta kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että todisteen sisältämän hinnoittelumallin perusteella Y Oy ja X Oy olivat sopineet myös perintäpalvelujen hinnoittelusta. Vaikka asiakirjaa ei ollut esitetty todisteena kokonaisuutena, ei hovioikeudella ollut aihetta epäillä sen osoittavan sopimussuhteen sisältöä. Todisteesta ilmenee, että X Oy:llä oli ollut oikeus […]

Toimitusjohtaja tuomittiin talousrikoksista

Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön toimitusjohtajan ehdolliseen vankeuteen törkeästä kiskonnasta, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 27.1.2026 yhtiön toimitusjohtajan ehdolliseen vankeuteen törkeästä kiskonnasta, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Yhteisen rangaistuksen pituus on yksi vuosi ja yksi kuukautta. (Vailla lainvoimaa 30.1.20269 Törkeässä kiskonnassa oli kyse venäläisen työntekijän saamatta jääneistä palkoista kuljetusalan yritykseltä. Yritys oli teettänyt kuljettajalla huomattavan pitkiä työpäiviä […]

Syyteoikeus oli vanhentunut

Hovioikeus antoi käräjätuomarille varoituksen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta Vastaaja oli menetellyt lainvastaisesti käräjätuomarin tehtävien ydinalueella tuomitessaan vastaajan syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta ja muista rikoksista yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli suorittanut A:n virheellisesti tuomitseman 45 päivän ehdottoman vankeusrangaistuksen ja ollut tuomion johdosta vapautensa menettäneenä 30.9 – 29.10.2022 välisen ajan, eli 30 päivää. Itä-Suomen hovioikeus 23.1.2026Tuomio  E 17/2025/483 Ratkaisunumero 1035 0810Ratkaisu, […]

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi käräjätuomarille huomautuksen: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksesta

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarille huomautuksen. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari oli lukenut vastaajan syyksi syyteoikeudeltaan vanhentuneen rikoksen. Virhe havaittiin käräjäoikeuksien rangaistustuomioiden tarkastuksessa. Diaarinumero OKV/1894/30/2024, 14.1.2026: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksesta Ratkaisija: apulaisoikeuskanslerin sijainenKohde: yleinen tuomioistuinToimenpide: huomautus Käräjätuomarin tekemän hakemuksen myötä korkein oikeus purki kyseisen tuomion ja hylkäsi syytteen vanhentuneen rikoksen osalta sekä palautti asian käräjäoikeuteen rangaistuksen […]

Hovioikeus: Oikeutta oikeudenkäyntiviivästyshyvitykseen ei ollut

Asian kokonaiskäsittelyaikaa ei asian laatu ja sen käsittelyvaiheet huomioon ottaen voitu sellaisenaan pitää poikkeuksellisen pitkänä. Näillä perusteilla asiaa kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi, ettei rikosvaatimusten käsittely ollut viivästynyt siten, että se loukkaisi hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla B:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Tämän vuoksi B:llä ei ollut oikeutta hyvitykseen. Itä-Suomen hovioikeus 22.1.2026 Päätös R 17/2025/1148Ratkaisunumero 1045 8330Ratkaisu, johon on haettu muutosta Pohjois-Savon […]

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Perusteettoman edun palautus

Asiassa oli kysymys siitä, oliko korkein oikeus ottanut huomioon yhtiön B:lle maksaman sopimusrahan korvausta alentavana seikkana, kun se oli tuominnut korvauksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko sopimusraha tullut huomioon otetuksi tuomitussa korvauksen määrässä korkeimmassa oikeudessa sen perusteella, että sitä koskeva vähennys vaatimuksiin oli tehty käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 22.1.2026) ä-Suomen hovioikeus 21.1.2026 Tuomio S 17/2025/318Ratkaisunumero 1040 1937Ratkaisu, johon on haettu muutosta Etelä-Karjalan […]

KKV: Säh­köyh­tiö 365 Han­kin­ta lä­het­tää edel­leen ai­heet­to­mia las­ku­ja – niitä ei pidä maksaa

Useat kuluttajat ovat edelleen saaneet laskuja sähköyhtiö 356 Hankinnalta, vaikka yhtiön sähköntoimitus loppui jo kesällä 2021. Laskuissa peritään aiheettomasti muun muassa 199 euron sopimussakkoja. Laskuja ei pidä maksaa, kilpailu- ja kuluttajavirasto tiedottaa. 365 Hankinnan sähköntoimitukset asiakkaille keskeytyivät kesäkuussa 2021 tasevastaavan puuttumisen vuoksi, eikä toiminta ole sen jälkeen jatkunut. Aiheettomista laskuista varoitettiin myös syksyllä 2021. Ongelmat ovat […]

KKO arvioi oliko kannabiskasveja vuokraamallaan kiinteistöllä kasvattanut henkilö tehnyt rikoksen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa

Järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen A oli viljellyt kannabiskasveja vuokraamallaan kiinteistöllä. Rikoksen tekemiseen oli osallistunut kaksi muuta henkilöä, joista toinen oli ollut saman rikollisryhmän jäsen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty riittävää näyttöä siitä, että A oli tehnyt hänen syykseen luetun törkeän huumausainerikoksen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. (Ään.) Järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen A oli […]

Yhtiön kanne oli selvästi perusteeton

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut kanteen olevan selvästi perusteeton ja perustuvan notorisesti epätosiin ja mahdottomiin väitteisiin ja vastuurakenteisiin. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 31.5.2022) Helsingin hovioikeus 31.5.2022Tuomio Nro 731Diaarinumero S 19/74Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 9.11.2018 nro 63007Asia Riita-asiaValittaja X OyVastapuoli Y Ab Käräjäoikeuden ratkaisuHelsingin käräjäoikeus on 9.11.2018 antamallaan tuomiolla nro […]

Kuluttajariitalautukunta arvioi ostajan oikeutta vahingonkorvaukseen tilanteessa, jossa kateostoa ei ollut tehty

Ostaja osti 22.2.2021 myyjältä Philips 346P1CRH -näytön hintaan 521,65 euroa. Lisäksi ostaja maksoi 19,99 euron toimitusmaksun. Ostaja sai tilauksestaan tilausvahvistuksen. Myyjä perui tilauksen tilauspäivänä 22.2.2021 kertoen tuotteen olevan loppuunmyyty. Asiassa oli riitaa ostajan oikeudesta vahingonkorvaukseen tilanteessa, jossa kateostoa ei ollut tehty. Kuluttajariitalautakunta suositti, että myyjä maksaa ostajalle 108,26 euroa. VahingonkorvausEtämyynti Diaarinumero(t): D/1820/32/2021Antopäivä: 24.5.2022Julkaistu: 25.5.2022 AsiaselostusOstaja osti 22.2.2021 […]

Maksuton 15 minuutin alkuneuvottelu

Kannattaako asiaa viedä eteenpäin? Mikä on tilanteesi oikeudellisesti?

Tarjoamme uuden asian aluksi maksuttoman 15 minuutin alkuneuvottelun asianajajan kanssa. Neuvottelun tarkoituksena on kartoittaa tilanteesi ja antaa mahdollisuuksien mukaan alustava arvio siitä, millaiset edellytykset asian menestyksekkäälle hoitamiselle ovat.

Jos harkitset vaatimuksen tai kanteen esittämistä, arvioimme alustavasti, onko asiassa oikeudellisia perusteita ja onko asian ajaminen järkevää suhteessa tavoiteltavaan hyötyyn, kustannuksiin ja riskeihin.

Jos sinuun kohdistetaan vaatimuksia tai olet rikoksesta epäiltynä tai syytettynä, pyrimme vastaavasti muodostamaan alustavan arvion asemastasi, puolustautumismahdollisuuksista ja asian mahdollisesta lopputuloksesta.

Alkuneuvottelu ei vielä ole asian perusteellinen oikeudellinen selvitys eikä siinä yleensä ehditä perehtyä laajaan asiakirja-aineistoon. Sen tarkoituksena on auttaa sinua ratkaisemaan ensimmäinen tärkeä kysymys:

Kannattaako asiassa ryhtyä jatkotoimiin?

Alkuneuvottelu kestää enintään 15 minuuttia ja on veloitukseton. Sen jälkeen päätät itse, haluatko antaa asian toimistomme hoidettavaksi.