Hovioikeus piti perusteltuna, että luottoyhtiö oli velvollinen korvaamaan kuluttaja B:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut osittain. Kohtuullisena osakorvauksena hovioikeus piti neljää viidesosaa B:lle aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 20.5.2026)
Vaasan hovioikeus 18.5.2026
Tuomio S 19/2025/1151
Ratkaisunumero 1054 0597
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Keski-Suomen käräjäoikeus 26.9.2025 nro 1032 2845
Asia Muu velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja B
Vastapuoli X Oy
Valitus
B on vaatinut, että X Oy (jäljempänä myös yhtiö) velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudesta 3.113,73 eurolla ja hovioikeudesta 2.845,47 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen.
Käräjäoikeuden tuomio on virheellinen, sillä B on voittanut pääasian kokonaisuudessaan.
Asiassa on kyse ammattimaista luottotoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä suhteesta. Käräjäoikeuden ratkaisu ei noudata Euroopan unionin oikeuden edellyttämiä korkean kuluttajansuojan ja tehokkaiden oikeussuojakeinojen vaatimuksia. Käräjäoikeuden ratkaisu tekee kuluttajan oikeuksiin pääsyn käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, koska hän ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Käräjäoikeuden päätös antaa väärän signaalin siitä, että velkoja voi tavoitella perusteettomia luottokustannuksia ilman todellista kuluriskiä. Ratkaisu vaarantaa kuluttajansuojaa ja oikeuksiin pääsyä.
Vastaus
Yhtiö on vaatinut, että valitus hylätään ja osapuolet velvoitetaan vastaamaan kuluistaan hovioikeudesta.
Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea. Kun käräjäoikeuden tutkittavaksi ei sovinnon myötä tule riitaista ratkaistavaa asiaa, ei asian voittajan ja häviäjän arviointi ole mahdollista. Joka tapauksessa lopputulos on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n mukainen osavoitto. Takaisinsaantiasiassa kuluvastuuta punnitaan alkuperäinen kanne huomioiden.
B on hävinnyt alkuperäisen kanteen mukaisista vaatimuksista kannekohdallisesti enemmän kuin mitä on sovinnolla kumottu. B on suorittanut luottoa vasta yksipuolisen tuomion täytäntöönpanovaiheessa, joten yhtiöllä on ollut peruste panna alkuperäinen kanne vireille.
Hovioikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisu ennakkopäätöskysymyksestä
Pyyntö
B on valituksessaan pyytänyt, että hovioikeus siirtää ennakkopäätöskysymyksen oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 7 §:n perusteella korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
Vastaus
X Oy on vastustanut siirtämistä.
Hovioikeuden päätös
Oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 7 §:n 1 momentin mukaan hovioikeus voi päätöksellään siirtää korkeimman oikeuden ratkaistavaksi kysymyksen, joka koskee lain soveltamista sen käsiteltävänä olevassa asiassa (ennakkopäätöskysymys). Mainitun pykälän 2 momentin mukaan hovioikeus ei saa siirtää kysymystä muutoksenhakuasteena käsittelemässään asiassa, jos joku asianosaisista vastustaa siirtämistä.
X Oy on vastustanut siirtämistä, joten asian siirtäminen estyy jo tällä perusteella. B:n pyyntö hylätään.
Pääasiaratkaisu
Perustelut
Asianosaiset ovat sopineet pääasian ja jättäneet oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian. Kun itse riitakysymys on ratkaistu sovinnolla, asiassa ei ole olemassa tuomioistuimen ratkaisua eikä siten asian voittanutta ja hävinnyttä osapuolta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa mielessä.
Korkein oikeus on tapauksessa KKO 1996:131 arvioinut, että tilanteessa, jossa tuomioistuimelle on kuitenkin esitetty oikeudenkäyntiaineistoa riittävä määrä harkinnan tekemiseksi, luonnollisena lähtökohtana on, että kulukysymys ratkaistaan tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun perusteella. Jos pohja tällaiselle päätöksenteolle sen sijaan puuttuu, tarjoaa alkuperäisten vaatimusten ja sovinnon välinen vertailu täydentävän tai korvaavan ratkaisuperusteen. Edelleen korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että kulukysymystä koskeva ratkaisu asianosaisten sovittua pääasian on viime kädessä voitava perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan on 1 momentissa säädettyä vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisen oikeudenkäyntikulujen määrään.
Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään antanut merkitystä sille, kuinka suurelta ja keskeisiltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian, mistä seikoista vaatimuksen hylkääminen on johtunut, mikä merkitys asianosaiselle on ollut hänen voittamallaan tai häviämällään osalla, mihin seikkoihin oikeudenkäynnissä on keskitytty ja minkä kysymysten käsittelystä oikeudenkäyntikulut ovat pääosin aiheutuneet. Huomiota on kiinnitetty myös asian laatuun ja asianosaisten asemaan oikeudenkäynnissä. (KKO 2022:56 kohta 11 ja siinä viitatut ratkaisut)
Hovioikeus toteaa, että takaisinsaantihakemuksen johdosta asia palautuu siihen tilaan, missä se oli ennen yksipuolisen tuomion antamista, eli takaisinsaantioikeudenkäynti on aikaisemman prosessin jatkoa. Tähän nähden myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulee arvioida sen mukaisesti, mikä on koko asian lopputulos.
Oikeudenkäyntikuluvastuuta harkittaessa on ensinnäkin kiinnitettävä huomiota siihen, että kannevaatimuksia 1–8 ei ole takaisinsaantihakemuksessa kiistetty. Yhtiön kanteen voidaan katsoa olleen näiltä osin lähtökohtaisesti perusteltu, mikä puoltaa tulkintaa, että yhtiö on näiltä osin voittanut asian.
Vastaajan takaisinsaantihakemuksessaan esittämän perusteella asian varsinainen riitakysymys käräjäoikeudessa on ollut se, onko vastaaja velvollinen maksamaan yhtiölle kannevaatimuksen 9 mukaiset luottokustannukset. Sovintosopimuksen sisällöstä on pääteltävissä, että luottokustannukset eivät ole jääneet vastaajan maksettaviksi. Tältä osin yhtiön voidaan katsoa hävinneen asian, vaikka kysymystä luottokustannuksista ei olekaan asiallisesti ratkaistu.
Asiakirjoista on havaittavissa, että oikeudenkäynnin pääpaino olisi ollut toteutuessaan kohdissa 9–16 ja että oikeudenkäyntikulut ovat valtaosin aiheutuneet niiden käsittelystä. B on siten pääosin voittanut juttunsa ja hänen oikeudenkäyntikuluistaan valtaosa on aiheutunut kanteen niistä kohdista, joiden nojalla hän on vaatinut takaisinsaantia. B ei kuitenkaan voi saada täyttä korvausta kuluistaan käräjäoikeudessa, koska ei voida katsoa, että sillä, minkä hän on hävinnyt kohtien 1–8 perusteen ja määrän osalta, olisi vain vähäinen merkitys asiassa. Tämän vuoksi hovioikeus pitää perusteltuna, että yhtiö on velvollinen korvaamaan B:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut osittain. Kohtuullisena osakorvauksena hovioikeus pitää neljää viidesosaa B:lle aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista.
B:n oikeudenkäyntikuluvaatimus käräjäoikeudesta on asian laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullinen. Oikeudenkäyntikulujen määrää ei ole riitautettu hovioikeudessa. Hovioikeus hyväksyy B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.
Oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta
B on pääosin voittanut asian hovioikeudessa. Tämän vuoksi yhtiö on velvollinen korvaamaan hänen kohtuulliset oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta.
Tuomiolauselma
Muutos käräjäoikeuden tuomioon:
X Oy velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudesta 2.490,99 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.
Muilta osin valitus hylätään eikä käräjäoikeuden tuomiota muuteta.
X Oy velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta 2.845,47 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.