Hovioikeus oli erimielinen sovinnon jälkeisistä oikeudenkäyntikuluista

Hovioikeuden enemmistö katsoi, että osapuolet voittivat ja hävisivät asian lähes yhtä suurilta osin, eikä kulukorvauksia ollut syytä muuttaa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi kuitenkin, että luoton 96 prosentin korkoehto oli selvästi kohtuuton ja tämän olisi tullut vaikuttaa kuluratkaisuun siten, että yhtiö velvoitetaan korvaamaan puolet kuluttajan oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 18.2.2026)

Turun hovioikeus 17.2.2026
Tuomio S 18/2025/664 
Ratkaisunumero 1041 3037
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Varsinais-Suomen käräjäoikeus 8.4.2025 nro 1024 5120 
Asia Muu velkasuhteeseen perustuva saatava
Asianosaiset hovioikeudessa
Valittaja Vastaaja
Vastapuoli Kantaja Oy
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 20.4.2026.

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

Vastaaja on vaatinut, että Kantaja Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa viivästyskorkoineen.

Perusteinaan Vastaaja on lausunut, että kysymyksessä ei ollut ollut osavoittotilanne. Vastaaja oli voittanut asian ainoan riitaisen kysymyksen eli sen, oliko hänellä ollut velvollisuutta maksaa Kantaja Oy:lle tämän vaatimia luottokustannuksia.

Käräjäoikeuden ratkaisu on vastoin Euroopan unionin oikeuden tehokkuusperiaatetta sekä perusoikeuskirjan 38 ja 47 artikloissa mainittuja tulkintavaikutusta, kuluttajansuojan korkean tason vaatimusta ja tehokkaiden oikeussuojakeinojen vaatimusta. Kansalliset säännöt eivät saa johtaa siihen, että kuluttajan vireille laittamien sopimusehdon kohtuuttomuuden toteamista ja sen soveltamatta jättämistä koskevasta oikeudenkäynnistä aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen jakamisen vuoksi kuluttaja ei käytä oikeuttaan saattaa asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai tekevät sen kohtuuttoman vaikeaksi, kuten Euroopan unionin tuomioistuimen 21.3.2024 asiassa C-714/22 antamassa ratkaisussa edellytetään. Vastaajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkääminen loukkaa tehokkuusperiaatetta, koska yhtiö oli luopunut luottakustannuksia koskevista vaatimuksistaan.

Käräjäoikeus ei ole ennen yksipuolisen tuomion antamista tutkinut viran puolesta kuluttajasopimuksen ehtojen kohtuuttomuutta, mikä on estänyt Vastaajan oikeussuojan toteutumisen. Tästä oli aiheutunut hänelle konkreettista taloudellista vahinkoa.

Vastaus

Kantaja Oy on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteinaan Kantaja Oy on lausunut, että kysymyksessä oli ollut osavoittotilanne. Vastaaja oli takaisinsaantihakemuksessaan ensisijaisesti vaatinut koko yksipuolisen tuomion kumoamista, eikä asiassa ole siten ollut kysymys ainoastaan luottokustannuksista. Vastaaja oli hävinnyt ensisijaisen vaatimuksensa kanteen hylkäämistä, mutta voittanut toissijaisen vaatimuksensa luottokustannuksista. Kantaja Oy:n oli ollut välttämätöntä nostaa alkuperäinen kanne maksamattoman pääoman perimiseksi, mikä tulee ottaa huomioon asian voittajaa ja häviäjää arvioitaessa.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei ole sopimusehtodirektiivin tai tehokkuusperiaatteen vastainen. Vastaaja oli pyrkinyt takaisinsaantioikeudenkäynnissä edullisempaan tilanteeseen kuin oli ollut aiheellista.

Hovioikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on asiassa E 17/26768 6.4.2018 antamallaan yksipuolisella tuomiolla nro 18/15779 velvoittanut Vastaajan maksamaan A Oy:lle eli nykyiselle kantajalle Kantaja Oy:lle kanteen kohdan 1 mukaisen pääoman ja sille korkoa 96 prosenttia 180 päivän ajan 25.6.2017 lukien sekä kanteen kohtien 2–7 mukaiset korkosaatavat, kulut ja oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Yksipuolinen tuomio oli annettu, koska Vastaaja ei ollut määräajassa vastannut kanteeseen.

Vastaaja on 25.10.2024 vireille tulleessa takaisinsaantihakemuksessaan ensisijaisesti vaatinut, että yksipuolinen tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Toissijaisesti hän on vaatinut, että kanne hylätään siltä osin kuin hänet on velvoitettu maksamaan Kantaja Oy:lle luottokustannuksia kohdissa 2–6. Lisäksi hän on vaatinut, että Kantaja Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeus on osapuolten pyynnöstä vahvistanut asiassa 8.1.2025 päivätystä sovintosopimuksesta ilmenevän pääasiaa koskevan sovinnon ja kumonnut Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 6.4.2018 asiassa E 17/26768 antaman yksipuolisen tuomion nro 18/15779.

Sovintosopimuksen kohdan 1 mukaan osapuolet ovat sopineet, että Vastaajan suoritukset kohdistetaan nostetun luoton pääomaan ja hän suorittaa Kantaja Oy:lle avoinna olevan pääoman 430 euroa. Edelleen osapuolet ovat sopineet, että sopimuksella sovitaan luottoasia kokonaisuudessaan, eikä sopimuksen allekirjoittamisen, kohdan 1 mukaisen suorituksen jälkeen kummallakaan osapuolella ole mitään tässä sopimuksessa tarkoitettua velkasuhdetta, luottosopimusta tai siitä aiheutuneita kuluja koskevia vaatimuksia toisiaan kohtaan. Lisäksi osapuolet ovat jättäneet oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Käräjäoikeus on määrännyt asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n osavoittotilannetta koskevan säännöksen nojalla.

Hovioikeudessa on Vastaajan valituksen johdosta kysymys siitä, onko Kantaja Oy velvollinen korvaamaan Vastaajan oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus käräjäoikeudessa

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Saman luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään (mm. KKO 2022:56 ja KKO 2020:81) antanut merkitystä sille, kuinka suurelta ja keskeisiltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian, mistä seikoista vaatimuksen hylkääminen on johtunut, mikä merkitys asianosaiselle on ollut hänen voittamallaan tai häviämällään osalla, mihin seikkoihin oikeudenkäynnissä on keskitytty ja minkä kysymysten käsittelystä oikeudenkäyntikulut ovat pääosin aiheutuneet. Huomiota on kiinnitetty myös asian laatuun ja asianosaisten asemaan oikeudenkäynnissä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:131 todennut, että kun itse riitakysymys on ratkaistu sovinnolla, asiassa ei ole olemassa tuomioistuimen ratkaisua eikä siten asian voittanutta ja hävinnyttä osapuolta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa mielessä. Näin ollen tästä lainkohdasta ilmenevä pääsääntö, jonka mukaan hävinneen asianosaisen on korvattava vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, ei ole suoraan sovellettavissa tällaisessa tapauksessa. Toisinaan tuomioistuimelle on kuitenkin esitetty oikeudenkäyntiaineistoa siinä määrin, että sille on voinut syntyä suhteellisen luotettavalla pohjalla oleva käsitys siitä, miten itse riitakysymys olisi sen mielestä tullut ratkaista. Luonnollisena lähtökohtana on tällöin, että kulukysymys ratkaistaan tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun perusteella. Jos pohja tällaiselle päätöksenteolle sen sijaan osaksi tai kokonaan puuttuu, tarjoaa alkuperäisten vaatimusten ja sovinnon välinen vertailu täydentävän tai korvaavan ratkaisuperusteen. On kuitenkin otettava huomioon, ettei sovinto monesta eri syystä välttämättä vastaa todennäköistä tuomioistuinratkaisua asiassa. Tähän nähden kulukysymystä koskeva ratkaisu asianosaisten sovittua pääasian on viime kädessä voitava perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan.

Perusoikeuskirjan artiklan 38 mukaan unionin politiikoissa varmistetaan kuluttajansuojan korkea taso. Edelleen artiklan 47 mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.

Tehokkuusperiaate on syntynyt ja kehittynyt unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Tehokkuusperiaatetta kuvataan vakiintuneesti niin, että kansalliset menettelysäännöt eivät saa olla sellaisia, että unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen olisi niiden vuoksi käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. (KKO 2019:79, kohta 24 ja KKO 2017:84, kohdat 34–35)

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:60 katsonut, että tuomioistuimien tulee omasta aloitteestaan tarkastaa, onko sen käsiteltävänä olevassa asiassa kysymys sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta elinkeinoharjoittajan ja kuluttajan välisestä vakiosopimusehdosta. Jos näin on, tuomioistuimen on arvioitava ehdon kohtuuttomuutta viran puolesta.

Arviointi

Kulukysymys on tässä tapauksessa ratkaistava vertaamalla alkuperäisiä kannevaatimuksia sovintoon ja viime kädessä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltuvin osin noudattelevalla kohtuusharkinnalla.

Vastaaja on takaisinsaantihakemuksessaan ensisijaisesti vaatinut yksipuolisen tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä. Toissijaisesti hän on vaatinut kanteen hylkäämistä luottokustannusten osalta kohdissa 2–6. Oikeudenkäynnin kohteena ei siten ollut Vastaajan väittämin tavoin ollut ainoastaan luottokustannukset.

Kantaja Oy on alkuperäisen kanteen kohdassa 1 vaatinut, että Vastaaja velvoitetaan maksamaan yhtiölle 679,52 euroa pääomaa ja sille korkoa 96 prosenttia 180 päivän ajan 25.6.2017 lukien. Osapuolet ovat sopineet, että Vastaaja maksaa yhtiölle vielä avoinna olevan pääoman 430 euroa. Vaikka Vastaaja ei ole ollut enää velvollinen maksamaan pääomalle korkoa, hän ei ole voittanut asiaa kohdassa 1 ottaen huomioon hänen maksuvelvollisuutensa pääoman osalta. Näin ollen Vastaaja on hävinnyt ensisijainen vaatimuksensa. Koska sovintosopimuksen mukaan Vastaaja ei ollut ollut velvollinen maksamaan pääomaa lukuun ottamatta muita alkuperäisessä kanteessa vaadittuja saatavia, hän on voittanut toissijaisen vaatimuksensa eli kohdat 2–6. Niiden yhteenlaskettu euromäärä on vähäisempi kuin kohdan 1 pääoman määrä.

Molemmat osapuolet ovat voittaneet ja hävinneet asian lähes yhtä suurilta osin. Näin ollen hovioikeus katsoo kohtuulliseksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa.

Euroopan unionin oikeuden sekä käräjäoikeuden tutkimisvelvollisuuden laiminlyönnin merkitys asiassa

Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ratkaisuja (mm. tuomio 16.7.2020, Caixabank ja Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, C-224/19 ja C-259/19, EU:C:2020:578 sekä tuomio 21.3.2024, Profi Credit Bulgaria, C-714/22, EU:C:2024:263) direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan sekä tehokkuusperiaatteen tulkinnasta. Ratkaisut koskevat tilanteita, joissa kuluttaja velvoitetaan vastaamaan osasta oikeudenkäyntikuluista silloin, kun kuluttajan nostama kohtuuttomaan sopimusehdon pätemättömäksi toteamista koskeva kanne hyväksytään kokonaisuudessaan, mutta kyseisen ehdon nojalla maksettujen summien palauttamista koskeva vaatimus hyväksytään vain osittain.

Kuluttajaluottosopimuksen ehtojen kohtuuttomuus ei ollut ollut käräjäoikeuden tutkittavana asiassa saavutetun sovinnon vuoksi, eikä asiassa ole ollut kysymys luottokustannuksia koskevien suoritusten palauttamista. Näin ollen edellä mainitut EUT:n ratkaisut eivät sellaisenaan sovellu tähän tapaukseen.

Vastaajalla on oikeus hakea takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon ja saattaa sitä kautta kuluttajaluottosopimuksen ehtojen kohtuuttomuus, mukaan lukien luottokustannusten lainmukaisuus, tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vastaaja ei ole valituksessaan yksilöinyt, mitä konkreettista taloudellista vahinkoa hänelle oli asiassa aiheutunut. Vaikka käräjäoikeus olisi todennut tuomiolla luottoehdot kohtuuttomiksi ja siten kokonaan mitättömiksi, yksipuolinen tuomio olisi edelleen voitu antaa pääomaa ja oikeudenkäyntikuluja koskevien kohtien osalta sillä perusteella, että Vastaaja ei ollut ollut vastannut kanteeseen. Ottaen huomioon sovintosopimuksen sisältö asian lopputulos luottokustannusten osalta on ollut asiallisesti sama kuin siinä tapauksessa, että luottokustannukset olisi yksipuolisen tuomion antamishetkellä viran puolesta hylätty tuomiolla.

Ottaen huomioon edellä mainitut seikat Vastaajalla on ollut käytettävissään riittävät ja tehokkaat oikeussuojakeinot. Asiassa ei ole muutoinkaan tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n osavoittotilanteita koskevan pääsäännön soveltaminen olisi tässä tapauksessa vastoin tehokkuusperiaatetta tai perusoikeuskirjan 38 ja 47 artikloja.
Edellä mainituin muutoksin ja täydennyksin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta.

Vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

 – – – 

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto 

Hovioikeudenneuvos:

Ottaen huomioon, että Vastaaja voittaa asian myös kohdan 1 korkojen osalta, hänen on katsottava euromääräisestä mitattuna voittaneen asiasta hieman suuremman osan kuin hävinneen. Tällä täsmennyksellä olen enemmistön kanssa yhtä mieltä siitä ja siihen saakka, että molemmat osapuolet ovat voittaneet ja hävinneet asian lähes yhtä suurilta osin. Lisäksi olen enemmistön kanssa samaa mieltä kohdasta ”Euroopan unionin oikeuden sekä käräjäoikeuden tutkimisvelvollisuuden laiminlyönnin merkitys asiassa” kohdan viimeistä kappaletta lukuun ottamatta.

Erimielisyyteni koskee sitä, onko asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu syy velvoittaa Yhtiö korvamaan Vastaajan oikeudenkäyntikuluja osaksi.

Arviointi ja johtopäätös

Enemmistön mainitseman ennakkopäätöksen KKO 2015:60 perusteella Yhtiön vaatimus 96 prosentin viivästyskorosta on antanut käräjäoikeudelle aiheen ja velvollisuuden ryhtyä viran puolesta tutkimaan, onko viivästyskorko perustunut sopimusehtodirektiivin mukaan arvioitavaan kohtuuttomaan sopimusehtoon. Asiassa ei ole tullut ilmi, että käräjäoikeus olisi ennen yksipuolisen tuomion antamista tutkinut sanotun seikan. Tämä laiminlyönti ei kuitenkaan ole kuulunut Yhtiön vastuulle, joten sen perusteella Yhtiötä ei ole velvoitettava korvaamaan Vastaajan kuluja.

Sanotussa ennakkopäätöksessä L Oy ja kuluttaja olivat tehneet internetin välityksellä luottosopimuksen 2.000 euron limiittiluotosta. G Oy, jolle L Oy oli myynyt saatavan, oli kanteessaan vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan pääomana 2 836,94 euroa sekä luottokorkoon perustuvaa viivästyskorkoa velan erääntymisestä 14.10.2013 lukien 180 vuorokauden ajalta 118,80 prosentin korkokannan mukaan ja tämän jälkeen korkolain 4 §:n 1 momentin (lakisääteinen viivästyskorko) mukaan. Kuluttajansuojalain (207/2013) 7 luvun 17 a §:n mukaan alle 2.000 euron suuruisissa luotoissa luottosopimuksen mukainen todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkeimman oikeuden mukaan kyseisellä pakottavalla säännöksellä oli merkitystä myös arvioitaessa luottokoron kohtuuttomuutta mainitun euromäärän ylittävissä kuluttajaluotoissa. Korkein oikeus katsoi, että ehdossa sovittu suuri luottokorko, yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on kuluttajan kannalta kohtuuton. Kohtuuttomaksi arvioitu ehto luottokorosta oli jätettävä kokonaan huomiotta.

Vastaajan luoton korko 96 prosenttia on ollut noin kaksinkertainen ennakkopäätöksessä mainittuun, tuolloin voimassaolleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä mainittuun enimmäiskorkoon nähden. Luottokoron suuruusluokan lisäksi myös luottomäärä ja velkasuhteen kesto ovat tässä tapauksessa varsin samankaltaiset kuin sanotussa ennakkopäätöksessä. Lisäksi huomionarvoista on, että nyt kysymyksessä oleva kulutusluottosopimus on tehty ja kanne nostettu ennakkopäätöksen jälkeen. Mainitut seikat huomioon ottaen Yhtiön ja Vastaajan välisessä luottosopimuksessa käytetty luottokorkoehto on ollut kuluttajan kannalta kohtuuton ja tämän on tullut olla ammattivelkojalle selvää. Katson, että sopimusehdon selvä, jopa ilmeinen kohtuuttomuus luotonantajan ja kuluttajan välisessä luottosopimuksessa kuluttajan vahingoksi muodostaa syyn velvoittaa Yhtiö korvaamaan Vastaajan oikeudenkäyntikuluja osaksi.

Luottoehdon ilmeisellä kohtuuttomuudella on huomattava painoarvo myös Yhtiön korvausvelvollisuuden määrää arvioitaessa. Toisaalta osapuolet ovat euromääräisesti voittaneet ja hävinneet lähes yhtä suuret osat asiasta. Lisäksi Vastaaja on laiminlyönyt kuluttajaluoton sopimusehtojen mukaisen takaisinmaksun, joten Yhtiöllä on ollut tarve saada saatavalleen täytäntöönpanoperuste. Mainitut seikat huomioon ottaen harkitsen kohtuulliseksi sen, että Yhtiö velvoitetaan korvaamaan 1/2 Vastaajan kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä ja asian lopputulos

Käräjäoikeudessa Vastaaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvauksena 4.106,75 euroa koostuen asiamiehen 10 tunnin ajankäytöstä 285 euron tuntipalkkiolla, arvonlisäveron osuudesta ja oikeudenkäyntimaksusta. Yhtiö on paljoksunut Vastaajan asiamiehen ajankäyttöä 1,5 tuntia ylittäviltä osin.

Takaisinsaantihakemukset vastaavanlaisissa kuluttajaluottoasioissa ovat varsin samankaltaisia. Toimisto, jonka palveluksessa Vastaajan asiamies työskentelee, on hoitanut useita vastaavanlaisia asioita. Ottaen huomioon asian laajuus ja siinä käsiteltävänä olevien kysymysten laatu katson, että kohtuullisena ja riittävänä ajankäyttönä takaisinsaantihakemuksen laatimisesta ja muista asiaan liittyvistä toimenpiteistä on pidettävä kuutta tuntia Vastaajan käyttämällä tuntipalkkiolla, jota Yhtiö ei ole riitauttanut. Vastaajan kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa on siten arvonlisäveron ja oikeudenkäyntimaksun määrät mukaan lukien 2.676,05 euroa, josta Yhtiö on velvollinen korvaamaan Vastaajalle puolet.

Asian lopputuloksena kumoan käräjäoikeuden tuomion oikeudenkäyntikuluista ja velvoitan Yhtiön maksamaan Vastaajalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 1.338,03 euroa vaadittuine viivästyskorkoineen.

Vastaajan oikeudenkäyntikulujen määrä hovioikeudessa ei ole tiedossani, eikä sen selvittäminen ole hovioikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen tarkoituksenmukaista.