Useat kuluttajat ovat edelleen saaneet laskuja sähköyhtiö 356 Hankinnalta, vaikka yhtiön sähköntoimitus loppui jo kesällä 2021. Laskuissa peritään aiheettomasti muun muassa 199 euron sopimussakkoja. Laskuja ei pidä maksaa, kilpailu- ja kuluttajavirasto tiedottaa. 365 Hankinnan sähköntoimitukset asiakkaille keskeytyivät kesäkuussa 2021 tasevastaavan puuttumisen vuoksi, eikä toiminta ole sen jälkeen jatkunut. Aiheettomista laskuista varoitettiin myös syksyllä 2021. Ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet ja viimeisimmissä tapauksissa kuluttajat kertovat saaneensa 365 Hankinnalta muun muassa 199 euron perättömiä sopimussakkoja. Uusissa laskuissa mainitaan ruotsalainen tai latvialainen pankkitili.
Vastuu oikeudenkäyntikuluista
Hovioikeus: Yhtiön kanne velkomusasiassa oli ollut perusteltu ja sillä oli oikeus saada vastapuolelta kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että todisteen sisältämän hinnoittelumallin perusteella Y