Hovioikeus: Yli 100 prosentin todellinen vuosikorko oli kohtuuton – luottoehto jätettiin huomioimatta

Hovioikeus katsoi kulutusluoton 108,51 prosentin todellisen vuosikoron kohtuuttomaksi ja määräsi korkoehdon jätettäväksi kokonaan soveltamatta. Vastaajalle jäi maksettavaksi vain pääoman ja maksujen erotus, ja yksipuolista tuomiota muutettiin tältä osin. Sopimus katsottiin kuluttajan kannalta epätasapainoiseksi, vaikka luottoehdot oli laadittu selkeästi. (Vailla lainvoimaa 5.2.2026

Itä-Suomen hovioikeus 4.2.2026
Tuomio S 17/2025/296
Ratkaisunumero 1039 6664
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Pohjois-Savon käräjäoikeus 21.2.2025 nro 1026 1635
Asia Muu velkasuhteeseen perustuva saatava
Asianosaiset hovioikeudessa
Valittaja Vastaaja
Vastapuoli Kantaja Oy
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.4.2026.

Oikeudenkäynti hovioikeudessa
Valitus
Vastaaja on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan, Kantaja Oy:n (jäljempänä yhtiö) kanne hylätään ja yksipuolinen tuomio kumotaan sekä yhtiö velvoitetaan korvaamaan Vastaajan oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen.

Korkeimman oikeuden ratkaisun 2015:60 perusteella 108,51 prosentin korko on ollut kohtuuton. Kulutusluoton todellinen vuosikorko on ylittänyt luoton nostamishetkellä voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokaton, vaikka yli 2.000 euron pääoman vuoksi se ei ole suoraan ollut pakottavan lainsäädännön vastainen. Pääoman kasvaessa kasvavat korkeisiin korkoihin liittyvät kuluttajan kannalta haitalliset ylivelkaantumiseen johtavat seuraukset, jolloin lainsäätäjän tarkoitus suojata kuluttajia kohtuuttomilta koroilta on jäänyt toteutumatta. Sopimuksen solmimisen aikaan voimassa olleen kuluttajansuojalain 4 §:n 1 momentista seuraa sopimusehtodirektiivin ja KKO 2015:60 nojalla korkoehdon mitättömyys.

Vastaajan luottokelpoisuutta ei ole arvioitu luoton korotuksen osalta. Käräjäoikeus on katsonut virheellisesti, ettei se ole ollut tarpeen aikaisemman luottosuhteen vuoksi. Luotonmyöntäjä on menetellyt kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n vastaisesti, minkä menettelyn seurauksena on luottokustannusten menetys. Vastaajan maksuvara ennen luoton myöntämistä on ollut 228 euroa ja sopimuksen maksuerän minimimäärä 236 euroa, joten maksuerän ylittäessä maksuvaran, Vastaaja ei todennäköisesti ole kyennyt suoriutumaan velvoitteistaan.

Vastaaja ei ole saanut kappaletta sopimuksesta. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, väitteenvarainen velallisen omille sivuille syötettävä pin-koodi ei täytä kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n edellytyksiä. Myös kulutusluottodirektiivi ja Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö edellyttävät, että kuluttaja saa sopimuskappaleen ilman häneltä edellytettäviä aktiivisia toimia. Lisäksi kantajan todisteiksi nimeämät luottoasiakirjat ovat luoton myöntämisen jälkeiseltä ajalta, koska asiakirjoissa yhtiön osoite on eri kuin mikä se on tapahtuma-aikana ollut.

Luottoehdot ovat olleet epäselviä. Vastaajalle on myönnetty 3.000 euron luotto, jonka takaisinmaksettavaksi määräksi on Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot -lomakkeella virheellisesti ilmoitettu 3.424,61 euroa. Lisäksi vastoin kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta annettua oikeusministeriön asetusta määrä on ilmoitettu 26 erässä.

Käräjäoikeuden ratkaisu on sopimusehtodirektiivin (93/13/EY) tehokkuusperiaatteen vastainen ja perustelut ovat osin vastoin Euroopan Unionin tuomioistuimen vakiintunutta ratkaisukäytäntöä (C-714/22 Profi Credit Bulgaria). Sen perusteella kuluttaja tulee palauttaa siihen tosiasialliseen ja oikeudelliseen tilanteeseen, jossa hän olisi ollut ilman kohtuuttomia ehtoja (C-154/15 Gutierrez Naranjo). Näin ei tapahdu, mikäli Vastaaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan tilanteessa, missä käräjäoikeus ja luotonantaja ovat laiminlyöneet velvollisuutensa. Käräjäoikeus ei yksipuolisen tuomion antamisen yhteydessä ole tutkinut viran puolesta (KKO 2015:60 ja KKO 2016:73) sopimusehtojen kohtuuttomuutta, arvioinut Vastaajan luottokelpoisuutta tai kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n noudattamista, minkä vuoksi aineellisoikeudellisesti virheellinen yksipuolinen tuomio on annettu myös muodollisesti virheellisesti.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 38 ja 47 artikloissa edellytetään kuluttajansuojan korkean tason turvaamista ja tehokkaita oikeussuojakeinoja. Kun Vastaaja on voittanut pääasian osalta kaiken vaatimansa, on käräjäoikeuden ratkaisu vapauttaa yhtiö oikeudenkäyntikulujen korvausvastuusta vastoin kuluttajan oikeussuojaa.

Vastaus
Kantaja Oy on vastustanut muutosvaatimuksia ja vaatinut, että Vastaaja velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen. Toissijaisesti yhtiö on vaatinut, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Käräjäoikeus on ratkaissut asian oikein.

Ratkaisussa KKO 2015:60 todellinen vuosikorko ei ole ollut 122,54 prosenttia. Kun tapauksen luoton nimelliskorko on ollut jo 118,80 prosenttia ja nostoprovisio 15 prosenttia, luoton todellisen vuosikoron on tullut olla yli viisinkertainen verrattuna kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n korkorajoitukseen. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa todellinen vuosikorko 108,51 prosenttia ja nimelliskorko 49,88 prosenttia ovat olleet kohtuullisia. Edellä mainitussa korkeimman oikeuden ratkaisussa nimelliskorko oli yli kaksinkertainen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n enimmäiskorkoon nähden. Kohtuuttomuuteen on vaikuttanut lisäksi luottoehtojen epäselvyys. Korkeimman oikeuden ratkaisussa ei lausuta todellisesta vuosikorosta, joten siitä ei voi saada tukea vaatimukselle, jonka mukaan kaikki yli 50 prosentin todellisen vuosikoron ylittävät vastaavat luotot olisivat kohtuuttomia. Lisäksi luottokorolla on merkitystä todellisen vuosikoron laskennassa.

Yhtiö on selvittänyt Vastaajan luottokelpoisuuden asianmukaisesti tarkastamalla hänen luotto-, tulo-, henkilö- ja osoitetietonsa. Vastaajan itse luottohakemuksella antamien tietojen lisäksi luottokelpoisuutta on arvioitu aiemman asiakkuushistorian ja ulkoisten rekisterien avulla. Luoton korotuksen aikaan on ollut tiedossa Vastaajan aikaisempaa luottohistoriaa, tarkistuksia ja arviointeja. Edellä mainittujen tietojen perusteella ennen luoton myöntämistä on arvioitu haetun luoton määrää suhteessa asiakkaan taloudelliseen tilanteeseen ja maksukykyyn sekä mahdollista luottotappioriskiä. Velallisen kuukausittainen maksuerän minimimäärä ei ole ollut 236 euroa, vaan sopimusehtojen mukaan Vastaajan on maksettava laskun eräpäivänä kuukausittainen minimilyhennys, jonka määrä on 10 prosenttia laskutushetkellä maksamatta olevan luoton, korkojen ja nostoprovisioiden yhteismäärästä, kuitenkin aina vähintään 100 euroa, ellei velkasaldo ole alle 100 euroa. Lisäksi kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n mukaisesta luottokelpoisuuden tarkistamisen laiminlyönnistä ei seuraa lainasopimuksen pätemättömyyttä, vaan seuraamuksista säädetään yleisesti saman luvun 50 §:ssä.

Vastaaja on saanut kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:ssä tarkoitetut ennakkotiedot ja hänellä on ollut mahdollisuus tulostaa ja tallentaa sopimusehdot pysyvällä tavalla. Edelleen Vastaajalle on toimitettu luottoasiakirjat kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n edellyttämällä tavalla. Vastaaja on voinut ladata hyväksymänsä luottosopimukset osana luotonhakuprosessiaan. Lisäksi Vastaajalle olisi toimitettu luottoasiakirjat hänen sähköpostiinsa, mikäli hän olisi todentanut sähköpostiosoitteensa pin-koodilla. Todentamattomaan sähköpostiin ei ole voitu toimittaa henkilötietoja sisältäviä luottoasiakirjoja. Luottoasiakirjat on kuitenkin tallennettu myös pdf-muotoisina asiakirjoina Vastaajan Omille Sivuille, joka on ollut velallisen käytössä myös nostojen tekemistä varten. Luotonsaajalla on näin ollen ollut muuttumattomana hallussaan, saatavilla ja tulostettavissa oman luottonsa luottosopimus luottoehtoinen ja vakiomuotoisine kuluttajaluottotietoineen, yksilöityine tietoineen luotosta ja luottokustannuksista ehtoineen.

Kyseessä oleva luotto ei kuulu sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan nojalla direktiivin kohtuuttomuusarvioinnin piiriin, koska luottokustannuksia koskevat ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Luottokorko, -kulut ja todellinen vuosikorko on ilmoitettu selkeästi luottosopimuksessa sekä Vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa. Vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen todellinen vuosikorko on ilmoitettu oikeusministeriön asetuksen 1123/2016 mukaisesti. Lomakkeessa esitetty esimerkki riippuu luoton käytöstä ja takaisinmaksuajasta.

Vastaaja on uutena seikkana vasta hovioikeudessa esittänyt, että käräjäoikeuden olisi viran puolesta tullut tutkia suppeaa haastehakemusta käsitellessään sopimusehtojen kohtuuttomuutta. Kohtuuttomuuden selvittäminen on väite, joka vastaajan tulee esittää, kuten myös väitteelleen perusteet. Väitteet käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion muodollisesta virheellisyydestä ja sitä koskevat vaatimukset tulee jättää huomiotta vasta hovioikeudessa esitettynä.

Vastaaja on hävinnyt takaisinsaantikanteensa ja tuomittu korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Vastaajan hyväksi ei ole ratkaisua, joka oikeuttaisi vaatimaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista kantajalta.

Hovioikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisu
Mikäli valittajan valitus hyväksyttäisiin, tulee joka tapauksessa huomioida, että vastaajalle olisi edelleen jäänyt maksuvelvollisuutta, vaikka kaikki luottoaikaiset luottokorot ja -kulut olisi hyvitetty pääomasta. Näin ollen kumpikin asianosainen tulisi määrätä pitämään takaisinsaantia koskevat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan (KKO 2025:49).

Yhtiö on vaatinut, että Vastaajan väite yksipuolisen tuomion muodollisesta virheellisyydestä jätetään vasta hovioikeudessa tehtynä tutkimatta.

Vastaaja on katsonut, että kyse ei ole uudesta seikasta, vaan oikeudellisesta arviosta. Toissijaisesti Vastaaja on katsonut, että uuden seikan esittäminen on sallittava joka tapauksessa, koska tuomioistuimella on velvollisuus tutkia kohtuuttomat ehdot viran puolesta. Mikäli hovioikeus jättäisi tämän seikan huomioon ottamatta, se estäisi EU-oikeuden edellyttämän tehokkaan kuluttajansuojan toteutumisen.

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

Säännöstä koskevissa lain esitöissä on katsottu, että asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan. (HE 15/1990 vp s. 126)

Vastaaja ei ole saattanut todennäköiseksi, ettei hän olisi voinut vedota valituksessa mainittuun yksipuolisen tuomion muodolliseen virheellisyyteen jo käräjäoikeudessa tai että Vastaajalla olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Tämän vuoksi hovioikeus ei salli valituksessa mainittuun uuteen seikkaan vetoamista.

Pääasiaratkaisun perustelut
Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö
Asiassa sovellettavat keskeiset oikeusohjeet on selostettu käräjäoikeuden tuomion sivuilla 10–16.

Käräjäoikeuden tuomiossa kirjatun sijasta asiassa sovelletaan kuitenkin sopimuksen tekoaikaan voimassa ollutta kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n 1 momenttia (207/2013), jonka mukaan luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä arvioitava, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa. Arviointi on tehtävä kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien tietojen perusteella.

Sopimusehtojen selkeys ja ymmärrettävyys
Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (jäljempänä sopimusehtodirektiivi) 5 artiklan mukaan, jos on kyse sopimuksesta, jonka kaikki tai tietyt kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ehdot on aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. Jos ehdon merkityksestä syntyy epäilystä, kuluttajalle suotuisin tulkinta on etusijalla.

Vastaajalle on 3.6.2018 myönnetty 2.000 euron luotto, jota on 10.9.2018 korotettu 500 eurolla ja 25.2.2019 taas 500 eurolla 3.000 euroon. Viimeisimmän sopimuksen tekohetkellä 25.2.2019 voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin (746/2010) mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Saman pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan luottokustannuksiin ei lueta kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja. Säännöksen 3 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Tarkemmat määräykset todellisen vuosikoron laskemisesta on annettu oikeusministeriön asetuksella (1123/2016). Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (jäljempänä kulutusluottodirektiivi) 10 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan luottosopimuksessa on mainittava selkeästi ja tiiviisti todellinen vuosikorko ja kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä laskettuina luottosopimuksen tekohetkellä siten, että kaikki mainitun koron laskemiseen käytetyt oletukset on mainittava.

Kirjallisista todisteista ilmenevät seikat on olennaisilta osin selostettu käräjäoikeuden tuomiossa. Lisäksi asianosaisten välisen 25.2.2019 päivätyn luottosopimuksen mukaan luottosopimukseen sovelletaan C Finance Oy:n yleisiä luottoehtoja ja vakiotietolomaketta. Vakiomuotoisista eurooppalaisista kuluttajaluottotiedoista ilmenee, että luottosopimus on voimassa toistaiseksi. Luottolimiitti voi olla 2.000 euroa, 2.500 euroa tai 3.000 euroa. Uusille asiakkaille luottolimiitti on aina 2.000 euroa ja sitä on mahdollista korottaa hyvän maksuhistorian seurauksena.

Vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa (K3 ja K4) todellinen vuosikorko on ilmoitettu 108,51 prosentin suuruiseksi. Todellinen vuosikorko on saman kohdan mukaan ilmoitettu ja laskettu kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta säädetyn oikeusministeriön asetuksen 1123/2016 mukaisesti 2.000 euron lainasummalle ja tasaerälyhennyksin 12 kuukauden takaisinmaksuajalle. Laskelmassa on käytetty 49,88 prosentin vuotuista korkoa ja 14,00 prosentin nostoprovisiota. Lisäksi on todettu, että todellinen vuosikorko on sama myös 2.500 euron ja 3.000 euron luotoille.

Vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan luoton maksettava kokonaismäärä riippuu luoton käytöstä, sen takaisinmaksusta ja luottosopimuksen voimassaoloajasta. Asiakirjoista ilmenee esimerkki maksettavasta kokonaismäärästä 2.000 euron lainasummalle ja 26 kuukauden takaisinmaksuajalle. Esimerkkilaskelman mukaisesta maksettavasta 3.424,61 euron kokonaismäärästä on nostetun luoton osuus 2.000,00 euroa, 14,00 prosentin nostoprovision osuus 280,00 euroa ja luoton 49,88 prosentin vuotuisen koron osuus on 1.144,61 euroa.

Todellisen vuosikoron laskentapa on säädelty tarkasti sen vuoksi, että luottokustannusten arvioimiseksi olisi olemassa yhteneväinen laskentatapa. Todellinen vuosikorko on sopimusehdoissa ilmoitettu oikein oikeusministeriön asetuksen mukaisesti. Maksettavan kokonaismäärän osalta esitetyssä esimerkkilaskelmassa ei ole noudatettu tätä vastaavaa laskentatapaa.
Kuitenkin, koska kyseistä laskelmaa voi pitää esimerkinomaisena, se ei tee sopimusehdoista harhaanjohtavia tai epäselviä.

Kuluttajan luottokelpoisuuden arvioiminen
Luottokelpoisuuden arvioinnin osalta asiassa ei ole ilmennyt aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen.

Vuosikoron kohtuuttomuusarviointi
Luottokustannukset, etenkin luoton vuotuinen korko ja todellinen vuosikorko, ovat kuluttajaluottosopimuksen ja sitä edeltävän harkinnan keskeisimpiä tietoja. Ehdossa sovittua suurta luottokorkoa, yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on oikeuskäytännössä pidetty kuluttajan kannalta kohtuuttomana. (KKO 2015:60, kohdat 60 ja 63)

Sopimuksentekohetkellä voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (207/2013) pakottavan säännöksen mukaan alle 2.000 euron suuruisissa luotoissa luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään KKO 2015:60 (kohta 62) katsomin tavoin myös hovioikeus katsoo, että kyseisellä pakottavalla säännöksellä on merkitystä arvioitaessa koron kohtuuttomuutta mainitun euromäärän ylittävissä kuluttajaluotoissa.

Hovioikeus katsoo, että sopimusehdoissa sovittu suuri todellinen vuosikorko 108,51 prosenttia, yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on kuluttajan kannalta kohtuuton. Ottaen vielä huomioon luoton tapahtumista ilmenevät Vastaajan tekemät nostot, suoritetut maksut sekä jäljellä olevan velkasaldon hovioikeus katsoo, että luottosopimuksen mukaista todellista vuosikorkoa siihen sisältyvine kuluineen on pidettävä kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana ehtona.

Kohtuuttomuuden seuraus
Sopimusehtodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisten lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja. Sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan soveltamisrajoituksesta kuitenkin seuraa, ettei ehdon kohtuuttomuutta voida arvioida direktiivin perusteella silloin, kun sopimusehto koskee pääkohteen määrittelyä ja sopimus on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.
Koska luottokustannuksia koskevien sopimusehtojen on edellä todettu olleen selkeästi ja ymmärrettävästi laadittu, tulee kohtuuttomuuden seuraukset tässä tapauksessa arvioitavaksi kuluttajansuojalain säännösten perusteella.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin (1072/2000) mukaan, jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olosuhteiden muuttuminen sekä muut seikat.

Tässä asiassa sovellettavan, aiemmin voimassa olleen kuluttajasuojalain 4 luvun 2 §:n (1259/1994) mukaan, jos 1 §:ssä tarkoitettu sopimusehto on laadittu etukäteen ilman, että kuluttaja on voinut vaikuttaa sen sisältöön, on 1 §:ää sovellettaessa noudatettava tässä pykälässä säädettyjä rajoituksia. Jos ehto sopimusta tehtäessä vallinneissa olosuhteissa on ollut kohtuuton, ei ehdon kohtuuttomuutta myöhemmin arvioitaessa saa kuluttajan vahingoksi ottaa huomioon olosuhteiden muuttumista. Jos ehdon sovittelu tai sen jättäminen huomioon ottamatta koskee sellaista ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimusta ei voida sovitella muilta osin. Tällöin sopimus jää voimaan muilta osin muuttumattomana, jos se sellaisenaan voi pysyä voimassa.

Kuluttajansuojalaki mahdollistaa sopimuksen kohtuuttoman ehdon sovittelun silloin, kun kysymys ei ole sopimusehtodirektiivin perusteella arvioitavasta kohtuuttomasta sopimusehdosta. Sopimusehtodirektiivissä omaksutun ankaran seuraamuksen tarkoituksena on kuitenkin estää elinkeinonharjoittajia käyttämästä vakiosopimuksissa kuluttajien kannalta kohtuuttomia ehtoja.
Tämän tavoitteen kannalta hovioikeus katsoo, että yksin kuluttajansuojalain sovittelusäännöstä soveltamalla ei ole perusteltua antaa kuluttajalle heikompaa suojaa kuin sopimusehtodirektiivillä on annettu. Näin ollen tehokkaan kuluttajansuojan ja kuluttajien yhdenvertaisen kohtelun perusteella kohtuuton vakioehto on syytä jättää kuluttajansuojalain perusteella huomioon ottamatta myös silloin, kun sopimusehto on selkeästi ja ymmärrettävästi laadittu. Todellisen vuosikoron kohtuuttomuudesta siten seuraa, että kaikki erät, joista todellinen vuosikorko on muodostunut, jätetään huomioon ottamatta. Näin ollen yhtiöllä ei ole oikeutta periä Vastaajalta mitään luottokustannuksia. Tällaiset kannevaatimukset on edellä mainituin perustein hylättävä. Luottosopimusta tulee näin ollen soveltaa siten kuin luottokorkoehtoa ei olisi koskaan ollut olemassa.

Koska Vastaajan suoritukset olisi edellä selostetuista syistä tullut kohdistaa pääomaan, hän on velvollinen suorittamaan ainoastaan nostojen ja maksujen välisen erotuksen. Luoton tilitapahtumien (K8) mukaan Vastaajalla on ollut maksamatonta pääomaa 2.999,68 euroa, josta hän on maksanut takaisin yhtiölle luottokorkoina 1.211,09 euroa ja luottokuluina 580,79 euroa ennen perintää. Koska Vastaaja ei ollut maksanut saatavan pääomaa ennen yksipuolisen tuomion antamista, yhtiöllä on ollut oikeus saada täytäntöönpanon perusteeksi tarvittava tuomioistuimen päätös. Näin ollen Vastaaja on velvollinen korvaamaan yhtiölle yksipuolisessa tuomiossa todetut perintä- ja oikeudenkäyntikulut.

Asian näin päättyessä hovioikeudessa ei ole tarpeen lausua kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n noudattamisesta.

Vastaajan tekemien maksusuoritusten merkitys
Takaisinsaantihakemuksen johdosta asia palautuu prosessuaalisesti siihen tilaan, missä se oli ennen yksipuolisen tuomion antamista. Takaisinsaantihakemuksessa on kuitenkin kyse muutoksenhausta, jolla tuomioistuin tutkii oman ratkaisunsa oikeellisuuden. Takaisinsaantihakemuksen muutoksenhakuluonteesta seuraa, että yksipuolinen tuomio on kumottava ainoastaan siltä osin kuin sen on katsottava olleen virheellinen. Näin ollen nyt kysymyksessä olevassa asiassa vähennetään pääomasta ainoastaan ennen yksipuolisen tuomion antamista tehdyt maksusuoritukset.

Oikeudenkäyntikulut
Vastaaja on velvoitettu yksipuolisessa tuomiossa maksamaan oikeudenkäyntikuluja yhtiölle. Vastaaja on vaatinut, että oikeudenkäyntikulut on tältä osin kumottava. Hovioikeus katsoo, että yhtiöllä on ollut tarve saada täytäntöönpanoperuste saatavalleen pääoman ja perintäkulujen osalta, joten yksipuolisen tuomion osalta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ei ole aihetta muuttaa.

Lisäksi asianosaiset ovat kumpikin vaatineet vastapuolta korvaamaan takaisinsaantiasiassa syntyneet oikeudenkäyntikulunsa.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ssä säädetään, että jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan on 1 momentissa säädettyä vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisen oikeudenkäyntikulujen määrään.

Tuomiolauselma
Yhtiön vaatimukset on hyväksytty osittain kohdassa 1, kokonaan kohdissa 4–6 sekä hylätty kohdissa 2 ja 3. Asianosaiset ovat siten osin hävinneet ja osin voittaneet asian eikä sillä mitä kumpainenkin on hävinnyt, ole katsottava olevan vain vähäinen merkitys asiassa. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että asianosaiset saavat takaisinsaantiasiassa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta siltä osin kuin käräjäoikeus on jättänyt voimaan Kymenlaakson käräjäoikeuden 9.7.2020 asiassa E 20/9762 antaman yksipuolisen tuomion nro 20/37025 kohtien 4–6 osalta.

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan seuraavilta osin

Kymenlaakson käräjäoikeuden 9.7.2020 asiassa E 20/9762 antamaa yksipuolista tuomiota nro 20/37025 muutetaan seuraavasti

• Yksipuolisen tuomion kohdan 1 pääoman asemesta Vastaaja velvoitetaan suorittamaan pääomaa 1.207,80 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 20.12.2019 alkaen.
• Kohdan 2 ja 3 osalta yksipuolinen tuomio kumotaan ja vaatimukset tältä osin hylätään.

Vastaaja vapautetaan velvollisuudesta suorittaa Kantaja Oy:lle käräjäoikeuden tuomitsemaa oikeudenkäyntikulujen korvausta 4.060 euroa korkoineen.

Asianosaisten takaisinsaantiasian oikeudenkäyntikuluvaatimukset käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa hylätään.