Hovioikeus: Petos ei vapauttanut vastuusta – verkkopankkitunnusten käyttö osoitti lievää suurempaa huolimattomuutta

Hovioikeus katsoi, ettei vastaaja ollut itse tehnyt riidanalaista luottosopimusta, mutta hänen sallimansa etäyhteys ja vahva tunnistautuminen mahdollistivat tunnusten oikeudettoman käytön tavalla, joka ylitti lievän huolimattomuuden. Näin vastaaja jäi vastuuseen luotosta, ja käräjäoikeuden ratkaisu sekä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus pysyivät voimassa. (Vailla lainvoimaa 17.3.2026)

Rovaniemen hovioikeus 17.3.2026
Tuomio S 21/2025/679 
Ratkaisunumero 1045 9245
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Oulun käräjäoikeus 3.9.2025 nro 1034 8220 
Asia Velkakirjaan perustuva saatava
Asianosaiset hovioikeudessa
Valittaja Vastaaja
Vastapuoli Kantaja AB (publ) c/o Bank B

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Valitus

Vastaaja on vaatinut, että Kantaja AB:n kannevaatimukset hylätään ja hänet vapautetaan maksamasta yhtiölle oikeudenkäyntikulujen korvausta. Vastaaja on myös vaatinut, että yhtiö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa.

Vastaaja on lausunut, että hän ei ollut itse nostanut lainaa, kuten käräjäoikeuskin oli todennut. Kyse oli ollut verkossa tehdystä sijoitushuijauksesta, jossa hän oli joutunut petoksen uhriksi. Hän oli sallinut sijoituspalvelua tarjonneen tahon käyttää tietokonettaan etäsovelluksella kerrottujen teknisten ongelmien korjaamiseksi. Toisin kuin käräjäoikeus oli päätellyt, hän ei ollut itse luovuttanut pankkitunnuksiaan toiselle eikä hän ollut tietoisesti sallinut niiden käyttämistä. Hänen menettelyään ei voitu pitää huolimattomana. Tietokoneen etäkäytön aikana hänen nimissään oli haettu lainoja. Hänen verkkopankkitunnustensa oikeudeton käyttö toisen toimesta oli ollut siinä yhteydessä mahdollista. Nostetut rahat oli siirretty välittömästi pois hänen pankkitililtään. Hän oli tullut tietämään ja voinut tietää asiasta vasta myöhemmin.

Joka tapauksessa, vaikka katsottaisiin hänen vastaavan luottosopimuksesta, luotonantaja ei myöskään ollut asianmukaisesti varmistanut hänen lainanmaksukykyään. Hänellä oli ollut huomattava määrä lainaa jo ennen nyt käsiteltävän luoton hakemista. Pankin olisi tullut annettujen tietojen poikkeavuuden ja erikoisten kielivalintojen perusteella varmistua siitä, että laina todella on Vastaajan itsensä hakema.

Vastaus

Kantaja AB (jäljempänä yhtiö) on vaatinut, että valitus hylätään ja Vastaaja velvoitetaan korvaamaan yhtiön arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa viivästyskorkoineen.

Yhtiö on lausunut, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein. Asiassa oli riidatonta, että laina oli haettu Vastaajan pankkitunnuksilla vahvasti tunnistautumalla. Vastaaja oli joko tehnyt lainahakemuksen itse tai luovuttanut sähköisen tunnistautumisen välineet toiselle huolimattomuudella, joka ei ollut lievää. Vastaaja oli vähintäänkin toiminut huolimattomasti sallimalla omien verkkopankkitunnustensa käytön etäyhteydellä.

Yhtiö puolestaan ei ollut menetellyt luotonantajana huolimattomasti. Lainaa ei ollut myönnetty pelkästään hakemuksen perusteella. Yhtiöllä oli ollut käytössään Vastaajan antamia tietoja muun muassa tämän tuloista ja muista veloista. Yhtiö on lisäksi lausunut, että vaikka katsottaisiin luottokelpoisuuden selvittämisen olleen puutteellista, sen seurauksena ei voinut olla luottosopimuksen mitättömyys.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys maksamattoman velkakirjasaatavan oikeudellisesta perinnästä. Riidatonta asiassa on, että luotto on nostettu Vastaajan verkkopankkitunnuksilla ja lainan pääoma on maksettu hänen pankkitililleen, josta se on samana päivänä siirretty toisen henkilön tilille. Käräjäoikeus on hylännyt yhtiön väitteen siitä, että Vastaaja olisi itse tehnyt lainasopimuksen. Käräjäoikeus on kuitenkin velvoittanut Vastaajan maksamaan yhtiön vaatimat määrät sillä perusteella, että hänen on katsottu toimineen vahvan sähköisen tunnistautumisen välineiden haltijana huolimattomuudella, joka ei ollut lievää.

Yhtiö on kanteessaan ja vastauksessaan hovioikeudelle vedonnut siihen, että Vastaajan oli katsottava tehneen lainasopimuksen itse tai aiheuttaneen pankkitunnustensa oikeudettoman käytön tahallaan tai huolimattomuudella, jota ei voitu pitää lievänä. Yhtiö on myös todennut, että lainasopimuksen tekeminen ja saatujen rahojen siirto pois Vastaajan tililtä oli edellyttänyt useita tunnistautumisia, joten väitetyllä ulkopuolisella tekijällä olisi täytynyt olla useamman kerran pääsy Vastaajan verkkopankkitunnuksiin.

Vastaaja on kanteen kiistämiseksi vedonnut siihen, että hän ei ollut itse hakenut lainaa eikä hän ollut huolimattomuudellaan aiheuttanut pankkitunnustensa oikeudetonta käyttöä luottosopimuksen tekemiseksi. Vastaajan mukaan hän oli erehdytettynä sallinut etäyhteyden ottamisen omaan tietokoneeseensa tietoteknisten ja rahansiirtoon liittyneiden ongelmien selvittämiseksi. Tässä yhteydessä hänen oli pitänyt myös tunnistautua sähköisesti. Hänen pankkitunnuksensa tunnusluvut olivat olleet puhelimessa tunnuslukusovelluksena. Hän ei ollut luovuttanut pankkitunnuksiaan toiselle.

Hän ei ollut voinut havaita sitä, millainen näkymä vastapuolella oli etäyhteyden kautta ollut hänen laitteeseensa.

Hovioikeuden arvioitavina on se, onko Vastaaja itse tehnyt verkkopankkitunnuksilla vahvistetun luottosopimuksen tai onko hänen verkkopankkitunnustensa oikeudeton käyttö luottosopimuksen tekemisessä johtunut lievää suuremmasta huolimattomuudesta. Lisäksi on arvioitavana se, onko pankki menetellyt luotonantajana kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:ssä vaaditulla tavalla luottokelpoisuuden selvittämiseksi.

Johtopäätöksiä

Käräjäoikeus on katsonut jääneen selvittämättä, että Vastaaja olisi itse tehnyt lainahakemuksen. Hovioikeus toteaa tältä osin, että todisteina olevien tiliotteen ja rikosilmoituksen perusteella tapahtumainkulku ja rahaliikenne sopii yhteen sen kanssa, mitä Vastaaja on asiassa väittänyt erehdytetyksi joutumisesta ja tunnistautumisvälineidensä oikeudettomasta käytöstä. Voidaan myös todeta, että Vastaajalla itsellään ei olisi lähtökohtaisesti ollut syytä siirtää luottosopimuksilla saatuja varoja toisille yksityishenkilöille, jos hänellä olisi ollut tarkoitus tehdä näillä varoilla sijoituksia tai muutoin hyötyä asiasta itse. Kokonaisuutena hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että Vastaajan ei ole näytetty itse tehneen kanteen perusteena olevaa luottosopimusta. Asiassa on tämän jälkeen arvioitavana, voidaanko Vastaajan vastuu luottosopimuksesta perustaa lievää vakavampaan huolimattomuuteen verkkopankkitunnusten oikeudettoman käytön yhteydessä.

Hovioikeus toteaa, että vahvaan sähköiseen tunnistautumiseen perustuva luottosopimus muodostaa lähtökohdan siitä, että Vastaaja vastaa sopimuksesta, vaikka sen yhteydessä häneen olisi kohdistunut rikoksen täyttävä erehdyttäminen. Käräjäoikeudenkin viittaaman korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2016:73 perustelujen kohdassa 28 on todettu, että tilanne, jossa luotonantaja on myöntänyt luoton käyttäen luotonhakijan tunnistamiseen vahvan sähköisen tunnistamisen menetelmää, on pitkälti verrattavissa luottokortin käyttöön. Jos tunnistusvälineen oikeudeton käyttö tällöin johtuu lainkohdassa tarkoitetusta tunnistusvälineen haltijan tahallisesta tai tuottamuksellisesta menettelystä, hän myös vastaa luotosta. Tunnistusvälineen haltijan vastuu on siten samanlaista kuin hänen itse tekemässään luottosopimuksessa. Lisäksi ratkaisun kohdassa 27 on todettu, että vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (617/2019) säännöksestä ja lain esitöistä on pääteltävissä lain tarkoituksena olleen, että tunnistusvälineen haltijan vastuu on lopputulokseltaan samankaltainen kuin kuluttajan vastuu luotto- ja maksuvälineiden oikeudettomasta käytöstä.

Riita-asioissa yleisesti sovellettavien todistustaakkasääntöjen perusteella Vastaajalla on velvollisuus todistaa toimineensa huolellisesti tai enintään lievää huolimattomuutta osoittavalla tavalla vapautuakseen vastuusta vahvan tunnistautumisen välineillä oikeudettomasti tehdystä sitoumuksesta.

Asiassa ei ole esitetty näyttöä verkkopankkitunnukset Vastaajalle myöntäneen pankin sopimusehdoista tai ohjeistuksesta koskien sitä, mihin tunnuksia saa tai ei saa käyttää ja miten asiakkaan on meneteltävä täyttääkseen riittävän huolellisuuden. Hovioikeus toteaa, että kuluttaja voi joutua verkossa tehdyn petosrikoksen uhriksi ja menettää tärkeitä henkilötietojaan tai pankkitilillä olevia varojaan myös vain vähäisenkin tarkkaamattomuuden johdosta. Tämän asian taustalla on se, että Vastaaja on ensin siirtänyt omia rahojaan kryptovaluuttasijoituksia markkinoineen tahon antaman ohjeistuksen mukaisesti ja tämä hanke ei ole toteutunut luvatulla tavalla. Vastaajan mukaan tietokoneen etäkäytön tarpeellisuus Anyfin -sovelluksella oli perusteltu hänelle sillä, että sitä tarvittiin rahansiirtoihin ja kryptovaluutan tilille kirjaamiseen liittyvien tietoteknisten ongelmien ratkaisemiseksi. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetun kertomuksensa mukaan Vastaaja oli ollut puhelimessa henkilön kanssa, jota hän oli luullut sijoitusneuvojaksi ja sijoitusneuvojalla oli pitänyt olla etäyhteys Vastaajan tietokoneeseen, jotta henkilöllisyys saatiin todettua.

Hovioikeus katsoo Vastaajan vetoamin tavoin, että Vastaajan kuvaama häneen kohdistunut mitä ilmeisimmin erehdyttävä menettely on ollut suunnitelmallisesti tehty. Vastaaja on vedonnut muun muassa siihen, kuinka tietokoneen etäkäytön tarpeellisuus oli perusteltu hänelle ja että hän itse ei ollut erityisen taitava tietoteknisissä asioissa. Oikeuskirjallisuudessa lievän huolimattomuuden piirteinä on pidetty esimerkiksi sitä, että henkilö on pyrkinyt asianmukaiseen menettelytapaan tai toimintaolosuhde on ollut poikkeuksellisen vaikea tai että on jouduttu omasta valinnasta riippumatta omat kyvyt ylittävään tilanteeseen (Mika Hemmo ym. Varallisuusoikeus 2012 s. 525).

Arvioitaessa Vastaajalta vaadittavaa huolellisuutta hovioikeus toteaa, että edellä kuvattu toimintaympäristö ja Vastaajalla olleet tiedot osoittavat, että hänen olisi tullut paremmin selvittää annettujen tietojen oikeellisuutta ja vastapuolensa tosiasiallista asemaa ja luotettavuutta. Vastaajan voidaan katsoa menetelleen jonkin verran huolimattomasti jo salliessaan oman tietokoneensa etäkäytön kuvatuissa olosuhteissa. Vaikkakaan hän ei ole tietoisesti luovuttanut verkkopankkitunnuksiaan, puhelimen tunnistautumissovelluksella tehty vahva tunnistautuminen yhdessä sanotun tietokoneen etäkäytön sallimisen kanssa muodostavat perusteen katsoa, että Vastaajan huolimattomuus vahvan tunnistautumisen välineiden käyttäjänä on ollut enemmän kuin lievästi huolimatonta. Nämä seikat ja lisäksi käräjäoikeuden tuomiossa selostetut perusteet huomioon ottaen hovioikeus toteaa, että asiaa ei ole Vastaajan huolimattomuuden ja siitä seuraavan vahvaan tunnistautumiseen perustuvan vastuun osalta aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt.

Hovioikeus toteaa lisäksi seuraavaa kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:ssä tarkoitetun luottokelpoisuuden selvittämistä koskevan säännöksen soveltamisesta. Kulutusluottojen myöntämistä koskevien säännösten tavoitteena on turvata luotonantajan prosessien asianmukaisuus kuluttajan kannalta ja ehkäistä luottojen myöntämistä ylivelkaantumisriskissä oleville kuluttajille. Kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:ssä edellytetään kuluttajan taloudellisen tilanteen ja tosiasiallisen maksukyvyn tapauskohtaista selvittämistä. Yhtiö on vedonnut siihen, että sillä oli ollut käytössään tiedot Vastaajan tuloista ja veloista. Todisteena olevasta lainahakemuksesta ilmenee Vastaajan palkkatulojen ja hänen saamiensa etuuksien sekä aiempien lainojen kokonaismäärä. Sen sijaan kuukausittaisten lainanhoitomenojen, asumismenojen tai tosiasiallisen maksuvaran määrä ei suoraan ilmene hakemuksesta taikka muista todisteista.

Hakemuksessa ilmoitettu Vastaajan velkojen kokonaismäärä, joka muodostuu pääosin asuntolainasta, ei ole vähäinen hänen tuloihinsa nähden. Toisaalta nyt kyseessä olevan 10 000 euron vakuudettoman lainan kuukausittainen lyhennys on lainasopimuksen mukaan ollut 128 euroa, mikä ei ole huomattava määrä suhteessa Vastaajan aiempien lainojen laskennallisiin lainanhoitokustannuksiin. Tähän nähden yhtiö on voinut sillä olleiden tietojen perusteella riittävästi arvioida, että myönnetystä luotosta aiheutuva lainanhoitokustannusten lisäys ei vaaranna Vastaajan aiemman elintason ylläpitämistä.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että yhtiö on kokonaisuus huomioon ottaen riittävästi selvittänyt Vastaajan maksukykyä suhteessa uuteen lainaan ja sen maksuerien suuruuteen. Hovioikeus lisäksi toteaa, että hakemuksessa ei ole annettu sellaisia tietoja eikä siinä ole sellaisia puutteita, että luotonantajan olisi ollut tämän vuoksi aihetta epäillä hakemuksen todenperäisyyttä.

Edellä todetun perusteella aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputuloksen johdosta Vastaaja on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Vastaaja on paljoksunut oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteena olevaa oikeudenkäyntiasiamiehen ajankäyttöä 6,5 tunnin ylittäviltä osin. Vaadittuun 180 euron tuntiveloitukseen Vastaajalla ei ole ollut huomauttamista. Ottaen huomioon yhtiön asema vastapuolena sekä asian selkeä kysymyksenasettelu muutoksenhakuvaiheessa hovioikeus katsoo, että 6,5 tunnin ajankäyttöä vastaava määrä on kohtuullinen ja riittävä korvaus yhtiön oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Vaatimus enemmälti hyläten Vastaaja velvoitetaan maksamaan Kantaja AB:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa arvonlisäverottomat 1 170 euroa. Määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.