Hovioikeus: Yhtiön kanne velkomusasiassa oli ollut perusteltu ja sillä oli oikeus saada vastapuolelta kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut
Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että todisteen sisältämän hinnoittelumallin perusteella Y Oy ja X Oy olivat sopineet myös perintäpalvelujen hinnoittelusta. Vaikka asiakirjaa ei ollut esitetty todisteena kokonaisuutena, ei hovioikeudella ollut aihetta epäillä sen osoittavan sopimussuhteen sisältöä. Todisteesta ilmenee, että X Oy:llä oli ollut oikeus vaatia B:ltä perintäkulut, jotka hän oli myös sittemmin suorittanut. X Oy:n kanne oli siten ollut perusteltu ja sillä oli oikeus saada B:ltä kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Maksamatta oleva osa oikeudenkäyntikuluista oli X Oy:n mukaan 950 euroa ja osa oikeudenkäyntimaksusta 195 euroa. (Vailla lainvoimaa 30.1.2026)
Helsingin hovioikeus 29.1.2026
Tuomio Nro 56
Diaarinumero S 24/1835
Julkinen
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus 7.6.2024 nro 43606
Asia Velkomus, palvelussopimus ym.
Valittaja X Oy
Vastapuoli B
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 30.3.2026.
Asian käsittely hovioikeudessa
X Oy:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 9.12.2024.
Salassapito
Käräjäoikeus on määrännyt X Oy:n kirjallisena todisteena esittämän Y Oy:n ja X Oy:n välisen sopimuksen (K1) salassa pidettäväksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla 26.8.2046 saakka. Käräjäoikeuden tuomio on määrätty salassa pidettäväksi sivulla 12 olevan todisteen K1 sisällön selostuksen osalta. Muilta osin tuomio on julkinen. Käräjäoikeuden salassapitomääräykset ovat voimassa myös hovioikeudessa.
Hovioikeus on 20.12.2024 antanut asiassa väliaikaisen salassapitomääräyksen X Oy:n valitukseen liitettyjen uusien kirjallisten todisteiden osalta. Hovioikeus lausuu jäljempänä kyseisten todisteiden salassapidosta.
Hovioikeuden tuomio on kokonaan julkinen. Koska liitteenä oleva käräjäoikeuden tuomio on osittain salainen, hovioikeus on laatinut ratkaisustaan erikseen julkisen ja osittain salaisen kappaleen.
Valitus
X Oy on toistanut kanteensa osittain ja vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan sille maksamatta oleva osuus oikeudenkäyntikuluista eli 950 euroa ja oikeudenkäyntimaksusta 195 euroa, molemmat määrät korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomitsemispäivästä. X Oy on lisäksi vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa yhteensä 1.380 eurolla korkoineen.
X Oy oli toiminut Y Oy:n asiamiehenä periessään sen saatavaa B:ltä. B oli maksanut vaaditusta saatavasta pääoman Y Oy:lle perintätoimien aloittamisen jälkeen, mutta jättänyt perintäkulut maksamatta. Perintäkulutkin olivat velkojan eli Y Oy:n saatavaa. X Oy on vaatinut kanteella (26.8.2021) maksamattomia perintäkuluja B:ltä prokurasiirron perusteella. X Investment on ostanut saatavan ja ilmoittanut tästä B:lle 31.10.2023 päivätyllä kirjeellä.
Saatavien perinnästä annettu laki sisälsi ajatuksen, että laskutus velkojan eli toimeksiantajan ja perintätoimiston välillä oli normaali toimenpide. Selvää oli, ettei perintä voinut olla velkojalle kulutonta. Lain esitöiden (HE 57/2012) mukaan velalliselta saa vaatia toimeksisaajan suorittamasta perinnästä enintään sitä rahamäärää, jonka velkoja on sen ja toimeksisaajan välisen sopimuksen perusteella suorittanut tai velvollinen suorittamaan toimeksisaajalle. Esitöissä ei ollut täsmennetty, milloin velkojan oli suoritettava korvaus perinnästä toimeksisaajalle. Perintälain vastaista ei ollut toimeksiantosopimuksen ehto, jonka mukaan velkojan maksuvelvollisuus toimeksisaajaa kohtaan aktualisoituu vasta, kun velalliseen kohdistuneet perintätoimet ovat johtaneet tulokseen.
Velkojan velvollisuus suorittaa perintäpalkkiota oli olemassa niin kauan, kuin saatavaa vaaditaan velalliselta. Perintätoimintaa valvova viranomainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto oli perintäluvan haltijoille antamassaan tiedotteessa 24.11.2015 todennut, että perintäpalvelun markkinointia voitiin toteuttaa kuluttajaviranomaisen vuonna 2015 antaman ratkaisun mukaisesti.
X Oy:n ja Y Oy:n välisessä yhteistyösopimuksessa oli selkeästi sovittu laskutuksesta, joka voitiin toteuttaa myös kuittaamalla. Yhteistyösopimuksen otteesta (K1) ilmeni hinnoittelumalli ja se, että palvelun tuottaja veloittaa tilaajan asiakkailta perinnästä annetun lain 10 §:n ja 10 af §:n mukaiset perintäkulujen maksimit. Lisäksi otteessa todettiin, että tilityksen yhteydessä palveluntuottajalla oli oikeus vähentää tilaajalle tilitettävistä varoista perintäpalkkiot, joita tilaajan asiakkaalta oli veloitettu ja jotka tilaajan asiakas oli maksanut. Tämä osoitti selkeästi sen, että laskutuksesta oli osapuolten välillä sovittu. Laskutus voitiin toteuttaa myös kuittaamalla, eli mikäli asiakas eli velallinen maksoi tehdyistä perintätoimenpiteistä vaaditut perintäkulut, perintäpalkkiot voitiin kuitata niistä varoista ennen tilittämistä palveluntuottajalle. Siten oli selvää, että Y Oy:n ja X Oy:n välisen sopimuksen mukaan Y Oy oli sitoutunut maksamaan perinnästä aiheutuneet perintälain mukaiset kulut eli sen määrän, jota X Oy nyt peri velalliselta. Yhteistyösopimuksesta (K1) ilmeni, ettei perintäkuluja laskuteta tilaajalta, jos tilaajan asiakas vapautui perintäkulujen suoritusvelvollisuudesta tai jos perintä oli tulokseton.
Kuten käräjäoikeus oli todennut, X Oy oli ammattimaista perintää harjoittava perintätoimisto, jonka liiketoiminta perustui sille siirrettyjen saatavien perintään. Käräjäoikeus oli kuitenkin virheellisesti katsonut, ettei yhteistyösopimus (K1) riittänyt näytöksi siitä, oliko alkuperäinen velkoja tosiasiassa suorittanut tai velvollinen suorittamaan X Oy:lle perintäkuluja koskevat rahamäärät. Ratkaisu oli ristiriidassa perintätoimintaa valvovan viranomaisen sekä kuluttajaviranomaisen näkökantojen kanssa.
Käräjäoikeus oli myös virheellisesti katsonut, ettei saatavan maksaminen luonut olettamaa saatavan myöntämisestä. B ei ollut riitauttanut pääomaa laskutusvaiheessa eikä vapaaehtoisessa perinnässä. Pääoma oli ollut erääntynyt ja maksamatta ja perintätoimet aiheellisia.
Vastaus
B on vaatinut, että valitus hylätään ja X Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 2.146,05 eurolla korkoineen.
X Oy:n todisteena (K1) ei ollut Y Oy:n ja X Oy:n välinen sopimus kokonaisuutena, eikä otteesta näkynyt, oliko sopimus ollut voimassa tapahtuma-aikana. Myöskään allekirjoitukset eivät ilmenneet otteesta. Todisteesta ilmeni, että sopimuksen kohdan 4.2 mukaan asiakas eli Y Oy ei maksa perintäkuluja, jos tilaajan asiakas eli B ei niitä maksa.
Perintälaki kielsi toimimasta hyvän perintätavan vastaisesti. Hyvä perintätapa kielsi menettelyn, jolla pyrittiin aiheuttamaan velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja. Perintälaki kielsi maksamasta toimeksiannosta. Perintälain 10 §:n mukaan perintäkulujen tuli olla todellisia kuluja. Esitöiden (HE 57/2012, s. 36) mukaan jos velallinen riitauttaa toimeksisaajan suorittamaan perintään perustuvien perintäkulujen oikeellisuuden, velkojalla on näyttövelvollisuus siitä, että se tosiasiassa on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan toimeksisaajalle sen rahamäärän, jota velalliselta vaaditaan. Perintäalalla oli muodostunut hyvin yleiseksi nyt käsillä oleva virheellinen käytäntö, jossa palvelun ostajalle myydään perintäpalvelua ”ilmaisena” palveluna.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa ja vastustamisensa perustuu. Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sillä, joka vetoaa sopimukseen kanteensa tueksi, on näyttötaakka sopimuksen syntymisestä. Näyttötaakkaa korottaa se, että kyse oli kahden elinkeinonharjoittajan välisestä väitetystä sopimuksesta, jossa yritettiin sälyttää maksuvelvollisuutta B:lle. X Oy ei ollut esittänyt uskottavaa näyttöä väitteidensä tueksi.
Hovioikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisut
Käsittelyjärjestys
X Oy ja B ovat hovioikeudelle toimittamissaan lausumissa luopuneet vaatimasta asiassa pääkäsittelyn toimittamista. Asianosaiset eivät ole vedonneet henkilötodisteluun. Hovioikeus katsoo, että asia voidaan ratkaista kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella pääkäsittelyä toimittamatta.
Uuteen kirjalliseen todisteluun vetoaminen
X Oy on vedonnut hovioikeudessa uusina todisteina laskuun ja laskuerittelyyn (K8 ja K9). X Oy:n mukaan todisteet osoittivat, että lasku oli osoitettu Y Oy:lle ja että perimispalkkiot oli laskutettu ja niihin oli käytetty kuittausta sekä laskutettu arvonlisävero. Laskuerittelystä ilmeni tätä B:n toimeksiantoa koskeva tieto, joten sitä koskien on laskutettu Y Oy:tä.
X Oy on esittänyt perusteena uusiin todisteisiin vetoamiselle, että se oli käräjäoikeudessa katsonut B:n suorittaman maksun riittävän saatavan myöntämiseksi, mutta käräjäoikeus oli ollut tältä osin eri mieltä. X Oy on lisäksi pyytänyt, että mainitut todisteet määrätään salassa pidettäviksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan perusteella. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia koskevissa esitöissä (HE 13/2006) oli todettu, että nykyisen oikeuskäytännön mukaan liike ja ammattisalaisuuksia oli oikeudenkäynneissä pääsäännön mukaisesti suojattu asianosaisten tahdon mukaisesti, eikä tätä käytäntöä ollut tarkoitus muuttaa. Tiedon kuuluminen liike ja ammattisalaisuuden käsitteen piiriin oli jo yleensä sellaisenaan indisio siitä, että tiedon tuleminen julkiseksi aiheuttaisi merkittävää, yleensä taloudellista haittaa tai vahinkoa liikkeen tai ammatinharjoittajalle. X Oy:n nimeämissä uusissa todisteissa oli näkyvissä tekstiä, joka kuului salassa pidettäväksi edellä mainituilla perusteilla.
B on vaatinut, että X Oy:n ei sallita vedota uusiin kirjallisiin todisteisiin hovioikeudessa ja että kyseisiä todisteita koskeva salassapitopyyntö hylätään.
Perustetta vedota uusiin todisteisiin hovioikeudessa ei ollut. Asian ajamisen mahdollinen huolimattomuus ei ollut lakiin perustuva syy vetoamiselle. Todisteiden salassapidolle ei ollut hyväksyttävää syytä. Perinnässä käytetyt ehdot eivät olleet liikesalaisuus. Pitkään jatkuneen lainvastaisen käytännön salaaminen ei ansainnut oikeussuojaa.
Sovellettavat oikeusohjeet
Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.
Esitöiden mukaan asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä, eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan. Pätevä syy uuden selvityksen esittämiselle voi olla olemassa myös silloin, kun todiste, johon vedotaan, aivan oleellisesti vaikuttaisi jutun lopputulokseen, ja jota asianosainen ei ole voinut tai huomannut aikaisemmin esittää. (HE 15/1990 vp s. 125–126)
Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetyn prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta ja keskittämistä sekä vaikuttaa oikeudenkäynnin joutuisuuteen estämällä sen kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston hallitsematon laajeneminen oikeudenkäynnin myöhäisessä vaiheessa. Prekluusiolla pyritään siten myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Muutoksenhakuvaiheen prekluusiolla hovioikeudessa pyritään lisäksi turvaamaan oikeudenkäynnin painopisteen säilymistä käräjäoikeudessa ja oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä. Prekluusion edellytyksiä koskevassa punninnassa on kuitenkin otettava huomioon myös tarve välttää sitä, että kielto vedota asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin johtaisi oikeudenmenetyksiin, samoin kuin tarve välttää sitä, että seikkoihin ja todisteisiin vetoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa laajenisi pelkästään varmuuden vuoksi. Prekluusio muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Uuteen seikkaan tai todisteluun vetoamiselta edellytettyä pätevää aihetta arvioitaessa on otettava huomioon edellä kuvatut prekluusion eri suuntiin vaikuttavat tavoitteet. Pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus. (KKO 2022:14 kohdat 8–10 ja niissä viitatut ratkaisut)
Arviointi ja johtopäätökset uuden todistelun osalta
X Oy ei ole väittänyt, ettei se olisi voinut vedota puheena oleviin kirjallisiin todisteisiin jo käräjäoikeudessa. Kysymys on siten siitä, onko X Oy:llä ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. X Oy on ilmoittanut vasta hovioikeudessa tapahtuneen vetoamisen syyksi sen, että B oli maksanut X Oy:n vaatiman pääsaatavan ja X Oy oli katsonut saatavan maksun riittävän saatavan myöntämiseksi, mutta käräjäoikeus oli katsonut toisin.
Hovioikeus toteaa, että X Oy:n on tullut jo käräjäoikeusvaiheessa huolellisesti arvioida, mitä todistelua asiassa on tarpeen esittää. Se, että asianosainen käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen havaitsee uuden todistelun tarpeen, ei ole laissa tarkoitettu peruste uuden todistelun hyväksymiselle hovioikeudessa. Asiassa on ollut käräjäoikeuden tuomioon (s. 6) kirjattujen riitaisten seikkojen mukaisesti keskeisesti kysymys siitä, onko X Oy:n ja Y Oy:n välisessä sopimuksessa sovittu perintäkulujen siirtämisestä ja siitä, ovatko B:ltä vaaditut perintäkulut Y Oy:n todellisia kustannuksia. Hovioikeus katsoo, ettei X Oy:n nyt esittämän perusteella voida päätyä siihen johtopäätökseen, ettei se olisi ymmärtänyt puheena olevien todisteiden merkitystä asiassa.
X Oy ei siten ole saattanut todennäköiseksi sitä, että sillä olisi ollut pätevä aihe olla vetoamatta puheena oleviin todisteisiin käräjäoikeudessa. Hovioikeus katsoo, ettei uusien todisteiden hylkääminen myöskään aiheettomasti estä aineelliseen totuuteen pääsemistä. X Oy:n ei sallita esittää hovioikeudessa valituksessa nimettyjä uusia todisteita (K8 ja K9).
X Oy:n valitukseen liitetyt kuluttaja-asiamiehen ratkaisu 26.6.2015 ja EteläSuomen aluehallintoviraston tiedote 24.11.2015 eivät ole kirjallisia todisteita ja ne voidaan liittää oikeudenkäyntiaineistoon.
Edellä lausutusta huolimatta hovioikeus lausuu puheena olevien kirjallisten todisteiden salassapitopyynnön osalta seuraavaa ottaen huomioon, että viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Todisteiden osalta on annettu väliaikainen salassapitomääräys.
Hovioikeus katsoo, ettei mainituista todisteista eli laskusta ja laskuerittelystä ilmene sellaisia viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdassa tarkoitettuja tietoja, joiden johdosta ne olisi perusteltua määrätä salassa pidettäväksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla.
Hovioikeus hylkää X Oy:n esittämän valitukseen liitettyjä todisteita koskevan salassapitopyynnön. Hovioikeuden 20.12.2024 antama väliaikainen salassapitomääräys siten raukeaa.
Pääasian perustelut
Kysymyksenasettelu
Käräjäoikeuden tuomiossa todetuin tavoin riidatonta on, että B on laiminlyönyt suoritusvelvollisuutensa Y Oy:lle ja Y Oy on antanut perintätoimeksiannon X Oy:lle. B on ennen käsiteltävän kanteen vireilletuloa vapaaehtoisen perinnän aikana 28.7.2021 suorittanut velkojalle eli Y Oy:lle varsinaisen velan pääoman. X Oy on 26.8.2021 vireille tulleessa kanteessaan vaatinut B:ltä maksamattomia perintäkuluja ja oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi riidatonta on, että B on 27.10.2023 tehnyt kantajalle eli X Oy:lle 180 euron suorituksen, jonka X Oy on kohdistanut perintäkuluihin sekä osin oikeudenkäyntikuluihin. X Oy:n jäljelle jääneet vaatimukset käräjäoikeudessa ja nyt muutoksenhaussa koostuvat käräjäoikeusvaiheen oikeudenkäyntikuluista 950 euroa ja oikeudenkäyntimaksusta 195 euroa korkoineen.
X Oy:n valituksen johdosta kysymys on siitä, onko B velvollinen suorittamaan X Oy:lle sen vaatimat kanteen vireillepanoon liittyvät oikeudenkäyntikulut. Erityisesti on arvioitava sitä, onko X Oy osoittanut, että sen B:hen kohdistama perintäkuluja koskeva vaatimus on ollut perusteltu ja siten myös vaatimukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut perusteltuja. Asiassa on arvioitava, mikä merkitys on sillä, että B on tehnyt X Oy:lle suorituksen, jolla perintäkulut on maksettu. X Oy:llä on kantajana näyttövelvollisuus siitä, että alkuperäinen velkoja Y Oy tosiasiassa on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan toimeksisaajalle eli X Oy:lle ne perintäkulut, joita B:ltä on vaadittu. Lisäksi kysymys on oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa.
Esitetty näyttö
X Oy on vedonnut käräjäoikeuden tuomiossa (s. 11–13) selostettuun kirjalliseen todisteluun.
Sovellettavat oikeuslähteet
Käräjäoikeuden tuomiossa (s. 11, 13–14) on selostettu yleisiä näytön arviointia koskevia säännöksiä, saatavien perinnästä annetun lain (perintälaki) säännöksiä ja esitöitä (HE 57/2012 vp) sekä kuluttajaviranomaisen oikeuskäytäntöä.
Esitöissä (HE 57/2012 vp s. 36) on lisäksi todettu, että jos velallinen riitauttaa toimeksisaajan suorittamaan perintään perustuvien perintäkulujen oikeellisuuden, velkojalla on näyttövelvollisuus siitä, että se tosiasiassa on suorittanut tai on velvollinen suorittamaan toimeksisaajalle sen rahamäärän, jota velalliselta vaaditaan perintäkuluina.
Kuten oikeuskäytännössä on todettu, perimissiirto on oikeudessamme vakiintuneesti hyväksytty toimeksi, jonka nojalla siirronsaajalla on oikeus ajaa omissa nimissään perittäväksi siirrettyä saatavaa koskevaa velkomuskannetta. Saatavan siirtämisessä perittäväksi on kyse järjestelystä, jolla toinen henkilö kolmannen henkilön intressissä tämän oikeuttamana ajaa kannetta siirtäjän saatavan perimiseksi. Perimissiirron perusteella siirronsaaja saa siis oikeuden periä saatavan velkojan lukuun, mutta siirtäjä jää edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi. Kysymys ei siten ole saamisoikeuden täysmittaisesta siirtämisestä, vaan järjestely tähtää siihen, että velkasuhteen tosiasiallinen osapuoli saa maksun perittäväksi siirtämästään saatavasta. (KKO 2018:8, kohta 27)
Korkein oikeus on vielä todennut, että kun oikeussuhteen ulkopuolinen taho esiintyy perimissiirron nojalla oikeudenkäynnissä asianosaisena omissa nimissään, jää oikeussuhteen osapuoli jutun asianosaistahojen ulkopuolelle kuitenkin siten, että asiassa annettavan tuomion sitova vaikutus, oikeusvoimavaikutus, ulottuu häneen. Oikeudenkäyntikuluista asiassa vastaa kanneoikeutta perimissiirron perusteella käyttävä asianosainen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten mukaisesti riippumatta siitä, vaatiiko perimissiirron saaja suoritusta itselleen vai suoraan siirtäjälle. (KKO 2018:8, kohta 21)
Helsingin hovioikeus on 3.6.2024 antamassaan lainvoimaisessa tuomiossa (S 23/172) käsitellyt samojen asianosaisten välistä kysymyksenasettelultaan lähes vastaavaa riita-asiaa. Kyseisessä asiassa X Oy:n kanne hylättiin. X Oy:n ei katsottu täyttäneen todistustaakkaansa siitä, että velkoja suorittaisi saatavien perinnästä annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaisesti X Oy:lle sen kanteellaan vaatimia perintäkulujen määriä. X Oy:n omaa ilmoitusta tällaisen sopimusehdon olemassaolosta ei pidetty riittävänä. Saatavan maksun perusteella velallisen ei katsottu tunnustaneen maksuvelvollisuuttaan X Oy:lle.
Asian arviointi ja johtopäätökset
Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tuomiossa (s. 12) selostetun kirjallisen todisteen K1 perusteella selvitetyksi kuten käräjäoikeus (s. 15), että nyt käsiteltävässä asiassa Y Oy on siirtänyt saatavansa X Oy:lle perittäväksi ja X Oy:llä on siten ollut oikeus ajaa omissa nimissään kannetta saatavan perimiseksi. Sillä, onko saatavan sittemmin ostanut X Investment -niminen taho, ei ole X Oy:n kanneoikeuden kannalta merkitystä.
Riidatonta on, että B on maksanut saatavan pääoman Y Oy:lle ennen kuin X Oy on nostanut nyt käsiteltävän perintäkuluja koskevan kanteen, ja lisäksi B:n X Oy:lle kanteen nostamisen jälkeen tekemällä suorituksella myös perintäkulut ovat tulleet suoritetuiksi. Hovioikeus katsoo, että B:n jo tekemistä suorituksista huolimatta hänen velvollisuutensa suorittaa kanteella vaadittuja perintäkuluja on edellyttänyt sitä, että velkoja eli Y Oy on X Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella suorittanut tai velvollinen suorittamaan perinnästä aiheutuneet kulut X Oy:lle.
Hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että todisteen (K1) sisältämän hinnoittelumallin perusteella Y Oy ja X Oy ovat sopineet myös perintäpalvelujen hinnoittelusta. Vaikka asiakirjaa ei ole esitetty todisteena kokonaisuutena, ei hovioikeudella ole aihetta epäillä sen osoittavan sopimussuhteen sisältöä. Todisteesta ilmenee, että X Oy:llä on ollut oikeus vaatia B:ltä perintäkulut, jotka hän on myös sittemmin suorittanut. X Oy:n kanne on siten ollut perusteltu ja sillä on oikeus saada B:ltä kanteen nostamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Maksamatta oleva osa oikeudenkäyntikuluista on X Oy:n mukaan 950 euroa ja osa oikeudenkäyntimaksusta 195 euroa. B ei ole riitauttanut X Oy:n vaatimuksia määrällisesti.
Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa
X Oy on voittanut muutoksenhaun. B on asian hävinneenä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.
X Oy on vaatinut korvaukseksi oikeudenkäyntikuluistaan 1.380 euroa korkoineen. B on 1.9.2025 ilmoittanut, ettei huomautettavaa X Oy:n laskusta ole.
Tuomiolauselma
Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:
B velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 950 euroa ja oikeudenkäyntimaksusta 195 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä.
X Oy vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa.
B velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1.380 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä.