Prejudikaattipalsta (KKO): Rahanpesun esirikos – mikä on riittävä selvitys sellaisesta? (KKO 2026:53)
Ennakkoratkaisussa arvioitiin rahanpesusta tuomitsemisen edellyttämää esirikosta eli sitä, oliko asiassa esitetty riittävä selvitys vastaajien hallussa olleiden rahavarojen rikollisesta alkuperästä.
Tapauksen faktat
Vastaajat olivat saapuneet Suomeen 11.12.2021 Espanjasta. He olivat majoittuneet Suomessa oleskelunsa ajan vuokrahuoneistossa Helsingissä. Vastaajat olivat 13.12.2021 olleet poistumassa Suomesta lentoasemalla, kun heidän matkalaukuistaan oli löydetty yhteensä 73.700 euroa käteistä rahaa useissa kumilenkein sidotuissa nipuissa. Vastaajat eivät enää korkeimmassa oikeudessa riitauttaneet sitä, ettei heillä ollut ollut kyseisiä rahavaroja saapuessaan Suomeen. Tutkituista seteleistä ei ollut löytynyt vastaajien sormenjälkiä, mutta niistä oli löytynyt kahden suomalaisen henkilön sormenjäljet, joista toisella oli syyttäjän ilmoituksen mukaan huumausainerikostaustaa.
Toinen vastaajista oli Suomeen saapumispäivän iltana käynyt vuokrahuoneistosta kadulla ja mennyt paikalle saapuneeseen henkilöautoon hetkeksi sisälle, minkä jälkeen hän oli tullut autosta ulos kädessään pussi ja kävellyt takaisin sisälle. Kummankin vastaajan puhelimista oli löydetty materiaalia, joka viittasi yhteyksiin huumausainerikollisiin.
Käräjäoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että rahavarat oli saatu Suomesta ja että rahan laillinen lähde Suomessa oli poissuljettu. Käräjäoikeus otti lisäksi huomioon vastaajien yhteydet huumausainetekemisiin ja katsoi, että vastaajilta takavarikoidut rahat olivat rikoksella ja nimenomaisesti huumausainerikollisuudella saatua omaisuutta, minkä vastaajat olivat tienneet vähintään olosuhdetahallisuuden täyttävällä tavalla, eikä asiassa ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä heidän syyllisyydestään. Käräjäoikeus siten tuomitsi vastaajat törkeästä rahanpesusta ehdolliseen 1 vuoden 2 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen ja tuomitsi heidät yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rahanpesun kohteena olleet takavarikoidut rahat 73.700 euroa.
Hovioikeus puolestaan katsoi rahanpesun syyksilukemisen edellyttävän, että syyttäjä on näyttänyt esirikoksen toteen siten, että rahanpesun kohteena olevien varojen voidaan todeta olevan peräisin rikollisesta toiminnasta eikä niiden laittomasta alkuperästä jää varteenotettavaa epäilyä, vaikka rahanpesurikoksesta tuomitseminen ei edellytä kaikkien esirikoksen yksityiskohtien tai olosuhteiden olevan selvitetty. Hovioikeus katsoi selvitetyksi syytteen tapahtumista sinänsä pitkälti samoja seikkoja kuin käräjäoikeus. Kuitenkin pelkästään siitä, että selvitys osoitti rahoja saadun haltuun, ja siitä, että suurten rahavarojen hallussapitoa voitiin pitää epätyypillisenä, ei voitu kuitenkaan päätellä, olivatko rahat laillisesta vai laittomasta lähteestä. Myös laillisesti hankittuihin rahavaroihin saattoi liittyä salaamista. Esirikoksen yksilöinti oli jäänyt hyvin yleiselle tasolle. Niinpä hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty riittävästi selvitystä, josta voitaisiin päätellä, että vastaajien hallusta tavatut rahat olisivat peräisin huumausainerikoksesta tai jostakin muusta rikollisesta alkuperästä. Hovioikeus hylkäsi syytteen ja vapautti vastaajat tuomitusta rangaistuksesta ja menettämisseuraamuksesta.
Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, olivatko vastaajat syyllistyneet törkeään rahanpesuun ja erityisesti siitä, mikä on riittävä selvitys siitä, että kyseessä olevat rahavarat olivat laittomasta lähteestä.
Rahanpesurikoksen esirikos ja siitä tarvittava selvitys
Jotta joku voidaan tuomita rikoslain 32 luvun 6 §:n mukaisesta rahanpesusta, kysymyksessä olevan omaisuuden on oltava rikoksella hankittua tai kyseessä täytyy olla rikoshyöty taikka edellä mainittujen tilalle tullut omaisuus. Tämä vaatimus ilmenee jo pykälän sanamuodosta. Sen mukaan joka 1) ottaa vastaan, käyttää, muuntaa, luovuttaa, siirtää, välittää tai pitää hallussaan rikoksella hankittua omaisuutta, rikoksen tuottamaa hyötyä tai näiden tilalle tullutta omaisuutta hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä tai peittääkseen tai häivyttääkseen hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän tai avustaakseen rikoksentekijää välttämään rikoksen oikeudelliset seuraamukset taikka 2) peittää tai häivyttää rikoksella hankitun omaisuuden, rikoksen tuottaman hyödyn taikka näiden tilalle tulleen omaisuuden todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin tai siihen kohdistuvat määräämistoimet tai oikeudet taikka avustaa toista tällaisessa peittämisessä tai häivyttämisessä, on tuomittava rahanpesusta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vaatimus siitä, että kyseisen omaisuuden ym. on oltava rikollisesta lähteestä tullutta, muodostaa koko rahanpesusäännöksen ytimen, sillä minkä tahansa omaisuuden käsittely säännöksessä tarkoitetulla tavalla ei suinkaan ole kiellettyä. Vakiintuneesti rahanpesurikosten yhteydessä käytetäänkin termiä esirikos, jollaisen tapahtuminen on siten edellytys rahanpesusta tuomitsemiselle. Pelkkä väite esirikoksesta ei kuitenkaan ole riittävää, ja ennakkoratkaisussa onkin kysymys siitä, kuinka tarkkaa selvitystä esirikoksesta tarvitaan, jotta joku voidaan tuomita rahanpesurikoksesta. Edellä mainitussa 6 §:ssä ei ole tätä puolta avattu, kuten ei myöskään muissa rikoslain 32 luvun pykälissä.
Sanotun 6 §:n esitöiden mukaan esirikoksesta on oltava selvitettynä se, että sellainen on tapahtunut samoin kuin se, että esirikoksella on saatu taloudellista hyötyä. Sen sijaan rangaistavuuden edellytyksenä ei välttämättä ole esirikoksen tekijän tuomitseminen rangaistukseen tai edes se, että esirikoksen tekijä on tiedossa. (HE 53/2002 vp s. 36.) Myöhemmissä saman luvun 11 §:ää koskevissa esitöissä on todettu, että rahanpesun rangaistavuuden edellytyksenä olevan, että esirikoksen konkretisoinnin perusteella kyseessä on in abstracto rangaistava teko ja että esirikos on tuottanut taloudellista hyötyä (HE 138/2011 vp s. 11). Voidaan siis todeta, että esitöiden perusteella esirikoksesta vaadittavan selvityksen ei tarvitse olla kovin kummoista. Tämä antaa lainsoveltajalle melkoisen vapaat kädet, mikä voisi joskus johtaa vastaajan kannalta melko löyhiin syyterakennelmiin esirikoksen osalta, mikä taas saattaisi muodostua ongelmaksi muun muassa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän säännösten riittävän tarkkarajaisuusvaatimuksen näkökulmasta.
Ilmeisesti viimeksi mainitulla perusteella hovioikeus oli tapauksessa hylännyt syytteen, koska asiassa ei ollut esitetty riittävästi selvitystä, josta voitaisiin päätellä kysymyksessä olleiden rahavarojen olleen peräisin huumausainerikollisuudesta tai jostain muusta rikollisesta alkuperästä.
Korkein oikeus kuitenkin huomioi myös niin sanotun rahanpesurikosdirektiivin (2018/1673/EU), jonka 3 artiklassa säädetään rahanpesurikoksista. Tuon artiklan 3 kohta koskee esirikoksia. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että (a) aiemmin tai samanaikaisesti annettu tuomio varat tuottaneesta rikollisesta toiminnasta ei ole artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista rikoksista annettavan tuomion edellytys; (b) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista rikoksista on mahdollista antaa tuomio, jos todetaan, että varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta, ilman, että tarvitsee selvittää kaikkia kyseiseen rikolliseen toimintaan liittyviä tosiseikkoja tai olosuhteita, rikoksentekijän henkilöllisyys mukaan lukien. Direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön (lailla 943/2020), mutta edellä mainitun osalta lainsäädäntömuutoksia ei nähty tarpeellisiksi. Kuten korkein oikeus kohdassa 6 toteaa, kansallista oikeutta on tulkittava mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.
Lisäksi, vaikka korkein oikeus ei ole aikaisemmin antanut ennakkoratkaisua aihepiiristä liittyen rahanpesurikoksiin, esirikosta koskevan selvitysvaatimuksen täyttymistä on kuitenkin arvioitu muun muassa laitonta tuontitavaraan ryhtymistä (KKO 2001:97), kätkemisrikosta (KKO 2004:24) ja yrityssalaisuuden väärinkäyttöä (KKO 2013:17) koskevissa prejudikaateissa. Näissä yhdistävänä tekijänä on, että vähintään riittävällä varmuudella on suljettu pois se mahdollisuus, että kysymyksessä oleva esirikoksen muodostanut menettely olisi ollut lainmukaista.
Tällä linjalla korkein oikeus jatkoi tässä ennakkotapauksessa, mihin se päätyi seuraavalla ajatuskuviolla. Korkein oikeus totesi vedoten 6 §:n sanamuotoon ja esitöihin sekä rahanpesudirektiiviin, että rahanpesusta tuomitseminen edellyttää riittävää selvitystä mistä tahansa sellaisesta esirikoksesta, josta tekijä on saanut taloudellista hyötyä. Esirikoksen selvittäminen on tarpeen sen osoittamiseksi, että rahanpesun kohteena oleva omaisuus, hyöty tai niiden sijaan tullut omaisuus voidaan katsoa saaduksi jollakin taloudellista hyötyä tuottaneella rikoksella. Sinänsä vastaajan syyllisyydestä rahanpesuun ja siten myös esirikoksen tapahtumisesta ei saa jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja näyttötaakka on syyttäjällä tai asianomistajalla. Rahanpesun osalta erityisesti korkein oikeus kiinnitti huomiota siihen, että mahdollisuudet esittää näyttöä esirikoksesta vaihtelevat tapauskohtaisesti myös sen mukaan, minkä laatuisesta esirikoksesta on kysymys ja minkälaiseen omaisuuteen väitetty rahanpesu on kohdistunut. Kun rahanpesun kohteena on raha, esirikoksen täyttymistä ei voida arvioida kohteen ominaisuuksien perusteella. Muun muassa näistä syistä se, mistä seikoista rahanpesua koskevassa asiassa tulee esittää todistelua esirikoksen näyttämiseksi, vaihtelee tapauskohtaisesti. Rahanpesun syyksilukeminen siten edellyttää, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n 2 momentissa säädetty rikosasioiden näyttökynnys ylittyy omaisuuden tai hyödyn rikollisen alkuperän ja muiden tuomitsemisen edellytyksenä olevien seikkojen osalta. Kuitenkin prejudikaatissa linjataan, että näyttökynnys voi riittävästi ylittyä myös sellaisessa rikosasiassa, jossa ei ole voitu yksilöidä esirikosta tai esittää sitä koskevaa yksilöityä näyttöä mutta jossa on esitetty näyttöä siitä, että omaisuutta tai hyötyä ei ole voitu saada muutoin kuin rikoksella. Tämä kuitenkin edellyttää, että omaisuuden laillinen alkuperä voidaan sulkea pois niin, ettei vastaajan syyllistymisestä rahanpesuun jää varteenotettavaa epäilyä.
Näin ollen esirikoksesta ei tämän ratkaisun perusteella tarvita kovinkaan tarkkaa selvitystä, sillä asiassa oli jäänyt selvittämättä oikeastaan kaikki esirikokseen liittyvät seikat. Korkein oikeus suoraan toteaakin, ettei esirikosta ollut pystytty enemmälti yksilöimään. Esirikoksesta oli selvitetty lähinnä se, että se vaikuttaa vahvasti liittyvän huumausainerikollisuuteen. Riittävää syyksilukemisen osalta sen sijaan oli, että näytön kokonaisharkinnan perusteella vastaajien menettelystä ja yhteyksistä huumausainerikollisuuteen oli saatu riittävää selvitystä eikä toisaalta mikään asiassa esitetystä näytöstä viitannut siihen, että kysymyksessä olevat rahavarat olisi saatu laillisesta alkuperästä. Tämä näyttö muodostui muun muassa vastaajien puhelimista löydetystä materiaalista, lyhyellä oleskelulla Suomessa ja valvontakameratallenteista. Syyttäjä oli siten esittänyt niin vahvan näytön, että vastaajille oli muodostunut selitysvelvollisuus rahavarojen alkuperästä. He eivät kuitenkaan olleet esittäneet vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, ja heidän syykseen luettiin törkeä rahanpesu, sillä rikoksella saatu omaisuus oli ollut erittäin arvokasta ja huomioiden kansainväliset rajat ylittävä rikollisuus, teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Korkeimman oikeuden linjaus on kritiikille altis sen suhteen, että tällainen tulkinta voi johtaa liian heppoisesti käännettyyn todistustaakkaan vastaajalle siitä, että rahavarat tai muu omaisuus on saatu laillisesti (ks. esim. Hyttinen, Rahanpesu ja rikosvastuu, 2021, s. 456-461). Toisaalta prejudikaatin lopputulos on paitsi säännöksen sanamuodon ja esitöiden mukainen, on linjassa rahanpesudirektiivin kanssa sekä on myös terveen järjen mukainen. Ennakkoratkaisu antaa lainsoveltajalle ohjeen siitä, miten toimia tilanteessa, jossa näytön kokonaisarvioinnin perusteella vaikuttaa selvältä, että rahavarojen tai muun omaisuuden alkuperä on rikollisesta lähteestä, mutta varsinaista esirikosta ei ole pystytty yksilöimään. Toki näytön arvioinnissa täytyy muistaa aina myös vastaajille edullisten seikkojen huomioiminen, eikä lukea syyksi rahanpesurikosta, jos esimerkiksi rahavarojen laillisesta alkuperästä esitetty vaihtoehtoinen selitys antaa aihetta varteenotettavaan epäilyyn.
Lopuksi on jälleen todettava, ettei tämäkään prejudikaatti ole rangaistuksen mittaamisratkaisu, sillä mittaaminen ei ollut korkeimmassa oikeudessa niin sanotusti auki, koska syyttäjä ei ollut valittanut hovioikeuteen käräjäoikeuden määräämästä 1 vuoden 2 kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Sen korkein oikeus totesi, ettei rangaistusta ollut ainakaan aihetta alentaa.