Asiassa oli kysymys siitä, oliko korkein oikeus ottanut huomioon yhtiön B:lle maksaman sopimusrahan korvausta alentavana seikkana, kun se oli tuominnut korvauksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko sopimusraha tullut huomioon otetuksi tuomitussa korvauksen määrässä korkeimmassa oikeudessa sen perusteella, että sitä koskeva vähennys vaatimuksiin oli tehty käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 22.1.2026)
ä-Suomen hovioikeus 21.1.2026
Tuomio S 17/2025/318
Ratkaisunumero 1040 1937
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Etelä-Karjalan käräjäoikeus 27.2.2025 nro 1019 9920
Asia Perusteettoman edun palautus ym.
Valittaja X Oy
Vastapuoli B
Valitus
X Oy (jäljempänä myös yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että kanne hyväksytään ja B velvoitetaan palauttamaan tai toissijaisesti korvaamaan yhtiölle pätemättömäksi katsotun sopimuksen perusteella saamansa maksusuoritus 17.744 euroa korkoineen 18.11.2019 lukien. Sen varalta, että kanne hylätään, yhtiö on vaatinut, että yhtiö vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa tai niiden määrä ainakin alennetaan enintään puoleen käräjäoikeuden tuomitsemasta määrästä taikka B velvoitetaan korvaamaan osa yhtiön oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa. Vielä yhtiö on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 14.655 eurolla ja hovioikeudessa 4.885 eurolla, molemmat määrät korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.
Yhtiö ja B ovat allekirjoittaneet 16.10.2014 sopimuksen työsuhteen päättämisestä, jonka perusteella yhtiö on maksanut B:lle irtisanomisajan palkkana yhden kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä neljän kuukauden palkkaa vastaavan sopimusrahan 17.744 euroa. B on nostanut kanteen työsuhteen päättämistä koskevan sopimuksen julistamisesta pätemättömäksi. Kanteen johdosta korkein oikeus on 10.9.2019 antamallaan tuomiolla julistanut sopimuksen pätemättömäksi ja velvoittanut yhtiön maksamaan B:lle irtisanomisajan palkan viideltä kuukaudelta sekä työsopimuslain 12 luvun 2 §:n tarkoittamana korvauksena 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Koska korkein oikeus on julistanut sopimuksen pätemättömäksi, B on velvollinen palauttamaan yhtiölle sopimuksen perusteella saamansa sopimusrahan. B saisi perusteetonta etua, jos hän saisi pitää hänelle maksetun sopimusrahan tuomitun korvauksen lisäksi. Toissijaisesti B on vahingonkorvausvastuussa yhtiölle, koska B ei ole palauttanut pätemättömäksi julistetun sopimuksen perusteella saamaansa sopimusrahaa yhtiön vaatimuksesta huolimatta.
Korkein oikeus on tuomionsa perustelujen mukaan ottanut huomioon irtisanomisajan palkan määrää harkitessaan B:n sopimuksen perusteella saaman yhden kuukauden irtisanomisajan palkan. Sen sijaan korkein oikeus ei ole lausunut tuomiossaan mitään sopimusrahan huomioon ottamisesta työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista korvausta vähentävänä seikkana, minkä vuoksi B:lle maksettua sopimusrahaa ei ole otettu huomioon korvausta harkittaessa. Mikäli korkein oikeus olisi ottanut sopimusrahan huomioon korvausta vähentävänä seikkana, voisi yhdenmukaisuuden vuoksi olettaa, että korkein oikeus olisi lausunut siitä tuomiossaan, kuten se on lausunut irtisanomisajan palkankin osalta. Lausumatta jättämistä ei voida perustella sillä, että B:n saama sopimusraha on jo otettu huomioon vaaditussa määrässä, koska ratkaisussa on ollut kysymys korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ja sen vuoksi korkeimman oikeuden olisi tullut lausua asiasta joka tapauksessa ratkaisunsa perusteluissa.
B on kannetta käräjäoikeudessa käsiteltäessä vaatinut, että tuomittavasta korvauksesta tulee vähentää yhtiön hänelle maksama sopimusraha. Myös hovioikeudessa B:n vaatimus on otettu huomioon, mikä ilmenee hovioikeuden ratkaisun eriävästä mielipiteestä. B ei kuitenkaan ole esittänyt sopimusrahan vähentämistä koskevaa nimenomaista vaatimusta enää korkeimmassa oikeudessa. Toisin kuin käräjäoikeus on nyt valituksen kohteena olevassa ratkaisussaan katsonut, B ei ole täyttänyt vaatimistaakkaansa korkeimmassa oikeudessa. Vaatimuksen huomioon ottamiseksi ei riitä B:n valituslupahakemuksessaan korkeimmalle oikeudelle esittämä yksilöimätön siteeraus hovioikeuden eri mieltä olleen jäsenen lausunnosta eikä myöskään se, että sopimusrahan huomioon ottamista koskeva seikka sisältyy oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Vaatimistaakka on instanssikohtainen. Koska B ei ole esittänyt sopimusrahan huomioon ottamista koskevaa vaatimusta korkeimmassa oikeudessa, korkein oikeus ei edes ole voinut ottaa huomioon sopimusrahaa korvausta tuomitessaan. Yhtiö ei ole asian käsittelyn missään vaiheessa esittänyt sopimusrahan vähentämiseen liittyvää vaatimusta.
Käräjäoikeus on päätynyt oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta väärään lopputulokseen siitä huolimatta, että hovioikeus katsoisi korkeimman oikeuden ottaneen sopimusrahan huomioon korvausta tuomitessaan.
Käräjäoikeuden nyt valituksen kohteena olevan asian oikeudenkäyntikulujen osalta antama ratkaisu on koskenut myös aikaisemman asian L 20/9 oikeudenkäyntikuluja. Asia L 20/9 on koskenut edellä mainitun korkeimman oikeuden tuomion oikeusvoimaa ja yhtiö on voittanut asian. Oikeusvoimaa koskevan kysymyksen selvittäminen on aiheuttanut huomattavasti oikeudenkäyntikuluja yhtiölle. Lisäksi yhtiölle on aiheutunut tarpeettomia oikeudenkäyntikuluja B:n alkuperäisessä vastauksessaan 4.3.2020 esittämästä saatavan vanhentumisväitteestä, josta B on luopunut vasta 21.8.2024. Vanhentumisväitteestä luopuminen osoittaa, että väite on ollut perusteeton. Oikeusvoima- ja vanhentumisväitteiden lopputulos tulee ottaa huomioon oikeudenkäyntikuluja tuomittaessa siinä tapauksessa, jos hovioikeus katsoo, että sopimusraha on otettu huomioon korkeimman oikeuden tuomiossa korvausta tuomittaessa. Siinä tapauksessa yhtiötä ei tule velvoittaa korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja tai yhtiö tulee velvoittaa korvaamaan niistä ainoastaan osa. Vaihtoehtoisesti B tulee velvoittaa korvaamaan osa yhtiön oikeudenkäyntikuluista.
Vastaus
B on vastustanut yhtiön muutosvaatimuksia ja vaatinut, että yhtiö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 6.395,48 eurolla korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.
Käräjäoikeus on ratkaissut asian oikein. Käräjäoikeuden ratkaisua ei ole aihetta muuttaa.
B on käräjäoikeudelle toimittamassaan haastehakemuksessa 3.7.2015 todennut, että haastehakemuksessa vaadituista määristä tulee vähentää yhtiön B:lle sopimuksen perusteella maksamat määrät eli yhden kuukauden irtisanomisajan palkka ja neljän kuukauden palkkaa vastaava sopimusraha.
Käräjäoikeuden valmisteluistunnon jälkeen B on istunnossa sovitun mukaisesti täsmentänyt vaatimuksiaan siten, että hän on vähentänyt vaatimuksistaan sopimuksen perusteella saamansa yhden kuukauden irtisanomisajan palkan sekä neljän kuukauden palkkaa vastaavan sopimusrahan. Käräjäoikeuden laatimassa yhteenvedossa on otettu huomioon se, että B:n vaatimuksista on vähennetty hänen sopimuksen perusteella saamansa määrät. Myös hovioikeuden eri mieltä ollut jäsen on ottanut tuomitsemansa korvauksen määrässä huomioon yhtiön B:lle maksaman sopimusrahan, mikä on tuotu esille B:n valituslupahakemuksessa ja valituksessa korkeimmalle oikeudelle, vaikka sillä ei ole asiassa merkitystä. Olennaista on se, että B:n vaatimukset ovat olleet samat käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Se, ettei korkein oikeus ole erikseen todennut, että sen tuomitseman työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisen korvauksen määrässä on otettu huomioon B:n yhtiöltä saama sopimusraha, ei ole merkityksellistä. B ei olisi kanteenmuutoskiellon vuoksi edes voinut muuttaa vaatimuksiaan käräjäoikeusvaiheen jälkeen. Korkein oikeus on ilmoittanut perehtyneensä alioikeudessa ja hovioikeudessa esitettyyn materiaaliin huolellisesti. Korkein oikeus on vähentänyt irtisanomisajan korvauksen määrätessään B:lle sopimuksen perusteella maksetun yhden kuukauden irtisanomisajan palkan. Näin ollen on selvää, että korkein oikeus on tuomiossaan ottanut huomioon myös yhtiön B:lle sopimuksen perusteella maksaman sopimusrahan määrän, kun se on tuominnut 12 kuukauden palkkaa vastaavan vahingonkorvauksen.
Itä-Suomen hovioikeuden 24.8.2023 antamalla päätöksellä ei ole merkitystä nyt käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen kannalta, koska siinä lausutut seikat ovat liittyneet oikeusvoimavaikutukseen ja ratkaisua on tarkasteltava siinä asiayhteydessä.
Mikäli yhtiön valitus hyväksytään, se johtaa B:n kannalta kestämättömään tilanteeseen. B ei voisi oikeusvoiman vuoksi enää nostaa uutta kannetta ja vaatia yhtiöltä vahingonkorvauksena korkeampaa määrää eli sitä osaa, jonka hän on alun perin vähentänyt kaikissa oikeusasteissa vaatimastaan vahingonkorvauksen määrästä. Yhtiön olisi tullut B:n kanteeseen vastatessaan lähtökohtaisesti vaatia, että B:lle tuomittavasta määrästä tulee vähentää ne määrät, jotka se on sopimuksen perusteella maksanut B:lle. Koska B oli esittänyt vaatimuksen jo omassa haastehakemuksessaan, niin yhtiö ei sen vuoksi ole esittänyt vaatimusta. Tulkinnanvaraiset seikat on katsottava heikomman osapuolen eli B:n hyväksi. Sopimus on julistettu pätemättömäksi noin kuusi vuotta sitten, minkä vuoksi tilanne on B:n kannalta kohtuuton.
Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu ei ole virheellinen.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja asian tausta
Asiassa on kysymys siitä, onko korkein oikeus ottanut huomioon yhtiön B:lle maksaman sopimusrahan korvausta alentavana seikkana, kun se on tuominnut korvauksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi kysymys on siitä, onko sopimusraha tullut huomioon otetuksi tuomitussa korvauksen määrässä korkeimmassa oikeudessa sen perusteella, että sitä koskeva vähennys vaatimuksiin on tehty käräjäoikeudessa.
B on Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle 3.7.2015 toimittamassaan haastehakemuksessa vaatinut, että sopimus julistetaan pätemättömäksi ja että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle muun ohella työsopimuslain 12 luvun 2 §:n tarkoittamana vahingonkorvauksena 18 kuukauden palkkaa vastaava määrä. B on kanteen perusteluissa ilmoittanut, että hänen vaatimistaan määristä tulee vähentää yhtiön sopimuksen perusteella maksamat määrät eli vahingonkorvauksen osalta neljän kuukauden palkkaa vastaavat 17.744 euroa. Käräjäoikeuden valmisteluistunnossa B on täsmentänyt vaatimuksiaan siten, että hän on vaatinut työsopimuslain 12 luvun 2 §:n tarkoittamana vahingonkorvauksena 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Kirjallisena todisteena esitetystä hovioikeuden päätöksestä 24.8.2023 ilmenee, että asiassa on riidatonta, että vaatimuksissa on käräjäoikeudessa otettu huomioon vähennyksenä edellä mainitut 17.744 euroa, vaikka tätä ei ilmene B:n kanteen perusteissa. Yhtiö on vastustanut B:n kannetta. Käräjäoikeus on tuomiollaan 23.11.2016 hylännyt B:n kanteen kokonaisuudessaan.
B on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, ja vaatinut muun ohessa työsopimuslain 12 luvun 2 §:n tarkoittamana vahingonkorvauksena 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Yhtiö on vastustanut B:n muutosvaatimuksia. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen on lausunnossaan vahvistanut sopimuksen pätemättömäksi ja velvoittanut yhtiön suorittamaan B:lle muun ohessa korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä B:n vaatiman 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen on todennut lausunnossaan, että korvauksen määrässä on huomioitu yhtiön B:lle jo maksama neljän kuukauden palkkaa vastaava irtisanoutumiskorvaus.
B on korkeimmalle oikeudelle osoitetussa valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan vaatinut sopimuksen julistamista pätemättömäksi ja muun ohessa työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua vahingonkorvausta 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. B on valituslupahakemukseensa ja valitukseensa kirjannut eri mieltä olleen hovioikeuden jäsenen lausunnon ja yhtynyt siinä tehtyyn oikeudelliseen arviointiin. Valituslupahakemuksessa ja valituksessa ei ole nimenomaisesti lausuttu, että vahingonkorvausta määrättäessä tulisi vähennyksenä ottaa huomioon yhtiön sopimuksen perusteella B:lle maksama korvaus.
Korkein oikeus on myöntänyt B:lle valitusluvan. Korkein oikeus on 10.9.2019 antamallaan tuomiolla kumonnut hovioikeuden tuomion ja julistanut yhtiön ja B:n välisen sopimuksen pätemättömäksi. Lisäksi korkein oikeus on tuomiossaan muun ohessa katsonut, että B:llä on oikeus työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Korkein oikeus on perusteluissaan katsonut, että kohtuullisena korvauksena on pidettävä 12 kuukauden palkkaa vastaavaa määrää. Korkein oikeus on perusteluissaan todennut, että arvioinnissa on otettu huomioon B:n pitkä työsuhde, irtisanomista seurannut noin vuoden työttömyysjakso ja B:n työllistyminen uuteen työhön aiempaa pienemmällä palkalla ja että lisäksi korvausta korottavana on otettu huomioon työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä. Perusteluissa ei ole lausuttu mitään yhtiön B:lle maksaman sovintorahan mahdollisesta vaikutuksesta korvauksen määrään.
Sovellettavat oikeusohjeet
Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin ei saa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut (niin sanottu vaatimistaakka). Pykälän 2 momentin mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut (niin sanottu väittämistaakka).
Oikeuskirjallisuuden mukaan vaatimistaakka on instanssikohtainen. Muutoksenhakijan on esitettävä tuomioistuimelle kaikki muutokset, joita hän vaatii alemman oikeuden tuomioon tehtäväksi; ei riitä, että hän on esittänyt samat vaatimukset jo alemmassa oikeudessa. Myös väittämistaakka on instanssikohtainen. Ei riitä, että valittaja on vedonnut kyseiseen seikkaan jo alemmassa oikeudessa, vaan hänen tulee valituksessaan uudelleen vedota niihin seikkoihin, jotka hän haluaa muutoksenhakutuomioistuimen asettavan ratkaisun perustaksi. (Jokela: Hovioikeusmenettely, 2022, s. 364 ja 382) Edelleen oikeuskirjallisuuden mukaan seikalla tarkoitetaan lainkohdassa niin sanottua oikeustosiseikkaa. Väittämistaakan piiriin kuuluvaa tosiseikkaa tuomioistuin ei saa ottaa viran puolesta huomioon siinäkään tapauksessa, että seikka olisi asianosaisten kesken sinänsä riidaton tai näytetty toteen. Kantajan kannalta väittämistaakan täyttämiseksi ei riitä, että vastaaja vetoaa sanottuun tosiseikkaan tai sen vastakohtaan, puhumattakaan siitä, että kyseinen seikka ilmenee jollakin tavalla oikeudenkäyntiaineistosta. Ei riitä, että kantaja vain mainitsee oikeudenkäynnin aikana tietystä oikeustosiseikasta. Seikkaan vetoamiselta edellytetään, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa. (Virolainen – Launiala: Tuomarin prosessinjohto riita-asiassa, 2024, s. 332, 334, 335 ja 339)
Hovioikeuden arviointi
Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista ilmenevät yksiselitteisesti ne seikat, jotka ovat vaikuttaneet korkeimman oikeuden tuomitseman 12 kuukauden korvauksen määrän arviointiin. Tuomion perusteluista ei ilmene, että korkein oikeus olisi, velvoittaessaan yhtiön suorittamaan B:lle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista korvausta, ottanut korvauksen määrässä huomioon yhtiön sopimuksen mukaisesti B:lle maksamaa sopimusrahaa.
Sopimusrahan huomioon ottaminen korvausta tuomittaessa on edellä selostetusti edellyttänyt sitä koskevaa nimenomaista vaatimusta tai siihen vetoamista korkeimmassa oikeudessa. Näin ollen sopimusrahan huomioon ottamiseksi ei ole ollut riittävää se, että B:n vaatimukset ovat pysyneet käräjäoikeudessa tehdyn vaatimusten täsmennyksen jälkeen määrällisesti samoina muutoksenhaun ajan tai että sopimusrahan huomioon ottamista koskeva seikka ilmenee korkeimpaan oikeuteen toimitetuista oikeudenkäyntiasiakirjoista. Koska B ei ole korkeimmalle oikeudelle osoitetussa valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan nimenomaisesti lausunut, että hänen yhtiöltä saamansa sopimusraha tulisi ottaa huomioon vähennyksenä työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua korvausta tuomittaessa, sopimusrahaa ei ole voitu ottaa huomioon korkeimmassa oikeudessa korvausta tuomittaessa.
Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei sopimusrahaa ole otettu huomioon työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua korvausta tuomittaessa korkeimmassa oikeudessa.
B ei ole yhtiön vaatimuksesta huolimatta palauttanut yhtiölle siltä sopimuksen perusteella saamaansa neljän kuukauden palkkaa vastaavaa 17.744 euron sopimusrahaa, vaikka sopimus on korkeimman oikeuden tuomiolla julistettu pätemättömäksi. Näin ollen B on velvoitettava palauttamaan sanottu määrä yhtiölle vaadittuine korkoineen.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Saman luvun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
B on hävinnyt asian ja yhtiön kanne on hyväksytty muutoksenhaun johdosta. Näin ollen B on velvollinen korvaamaan yhtiön määrältään myöntämänsä oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen käräjäoikeudessa sisältyy aikaisemman oikeusvoimaa koskeneen asian L 20/9 käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja X Oy vapautetaan velvollisuudesta suorittaa käräjäoikeudessa oikeudenkäyntikulujen korvauksena B:lle 16.899,61 euroa.
X Oy:n kanne hyväksytään ja B velvoitetaan palauttamaan X Oy:lle siltä saamansa sopimusraha 17.744 euroa. Sanotulle määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 18.11.2019 lukien.
B velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle korvaukseksi asian L 20/9 oikeudenkäyntikuluista ja nyt kysymyksessä olevan asian käräjäoikeuskuluista yhteensä 14.655 euroa sekä nyt kysymyksessä olevan asian hovioikeuskuluista 4.885 euroa. Korvauksille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.