Hovioikeus: Henkilö vastasi Visa-maksuvälineensä oikeudettomasta käytöstä

Hovioikeus katsoi, että B:n laiminlyötyä vähintään törkeästä huolimattomuudesta maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa hän vastasi maksupalvelulain 62 §:n nojalla maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä. Aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota pääasian osalta ei ollut.

Helsingin hovioikeus 13.3.2026                                               

Tuomio Nro 166
Diaarinumero S 25/664
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 17.4.2025 nro 18381
Asia Velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja B
Vastapuoli X Oyj

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 12.5.2026.

Valitus

B on vaatinut, että kanne hylätään tai että ainakin hänen korvattavakseen tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää alennetaan.

B ei ollut hyväksynyt 6.700 euron luotonsiirtoa Visa-luottotililtään vaan puhelimensa näytöllä näkyneen summan 6.700 euroa itselleen tuottona. Siirrosta ei ollut tullut lisävahvistusta, minkä takia B ei ollut voinut estää rahan siirtymistä huijauksella.

Käräjäoikeuden pääkäsittely oli kestänyt neljän tunnin asemesta kaksi tuntia. X Oyj:n oikeudenkäyntikuluvaatimus oli siten ylimitoitettu.

Vastaus

X Oyj (jäljempänä pankki) on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. B oli hyväksynyt 6.700 euron luotonsiirron henkilökohtaisella mobiiliavaimellaan, jolla myös lisävahvistus oli voitu toteuttaa. B:llä oli näyttötaakka siitä, että luotonsiirto olisi ollut oikeudeton.

Oikeudenkäyntikulut olivat koostuneet viranomaismaksuista ja asianosaiskuluista, ja niiden määrä oli ollut kohtuullinen.

Lausumat

B on valitusajan päättymisen jälkeen toimittanut hovioikeudelle lisäkirjelmät 4.12.2025, 25.12.2025 ja 28.1.2026, joissa hän on selostanut tapahtumien kulkua. Lisäksi B on lausumassaan 25.12.2025 vaatinut, että pankki velvoitetaan korvaamaan hänelle epäluotettavasta pankkipalvelusta 3.000 euroa.

Todistelu

Asianosaiset ovat vedonneet samaan kirjalliseen todisteluun kuin käräjäoikeudessa. B on nimennyt hovioikeudessa uusiksi kirjallisiksi todisteiksi WhatsApp-viestiketjun, kaksi pankille lähetettyä reklamaatiota ja kuvakaappauksen tilitapahtumistaan elokuussa 2023.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisut

B:n lisäkirjelmät ja asian ratkaiseminen kirjallisessa menettelyssä

B:n lisäkirjelmät on toimitettu hovioikeudelle valituksen tekemiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen. B on selostanut lausumissa näkemystään asioiden kulusta. Hovioikeus on 12.12.2025 ilmoittanut B:lle, ettei hänen lausumiaan voida ottaa asiaa ratkaistaessa näyttönä huomioon, ja pyytänyt häntä ilmoittamaan, mikäli hän haluaa tulla asiassa henkilökohtaisesti kuulluksi.

B on vastauksessaan hovioikeudelle 25.12.2025 ilmoittanut, että asia voidaan ratkaista kirjallisesti, eikä hän ole ilmoittanut haluavansa tulla kuulluksi asiassa.

B on toimittanut lisäkirjelmät oma-aloitteisesti valitusajan päättymisen jälkeen. Asiassa ei ole esitetty sellaisia syitä, joiden vuoksi lisäkirjelmät tulisi ottaa oikeudenkäyntiaineistona huomioon, eikä niistä näin ollen ole pyydetty vastapuolen lausumia. Lisäkirjelmät liitteineen jätetään siten huomiotta.

Kukaan asianosaisista ei ole vaatinut pääkäsittelyn toimittamista asiassa. Kysymys on ainoastaan kirjallisten todisteiden perusteella tehtävistä johtopäätöksistä ja asian oikeudellisesta arvioinnista. Asian laatu ja merkitys huomioon ottaen pääkäsittelyn toimittamista on muutoinkin pidettävä selvästi tarpeettomana. Näin ollen hovioikeus katsoo, että asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.

Hovioikeudessa esitetty uusi todistelu ja vahingonkorvausvaatimus

B on nimennyt hovioikeudessa todisteeksi WhatsApp-keskustelun M-nimisen henkilön kanssa elokuussa 2023, kaksi pankille lähettämäänsä reklamaatiota ja kuvakaappauksen tilitapahtumistaan elokuussa 2023.

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 15 §:n 3 momentin mukaan jos valittaja riita-asiassa vetoaa seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa, hänen on ilmoitettava, miksi siihen vetoaminen 17 § huomioon ottaen olisi sallittua hovioikeudessa. Luvun 17 §:n mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

B on ilmoittanut nimenneensä sanotut asiakirjat todisteeksi vasta hovioikeudessa, koska hänen tarkoituksensa on ollut osoittaa hänen kokemansa vääryys pankin asiakkaana eikä hän ollut ymmärtänyt nimetä asiakirjoja todisteeksi käräjäoikeudessa.

Hovioikeus toteaa, että asian keskeinen riitakysymys on ollut se, onko B tehnyt 6.700 euron luotonsiirron. Tähän nähden B:n nyt esitettäväksi vaatiman todistelun mahdollinen merkitys asiassa ei ole voinut tulla hänelle yllätyksenä. Uusina todisteina toimitetuista asiakirjoista voi päätellä, että ne ovat olleet saatavilla jo asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä. Asiassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että todistelun esittämiselle vasta hovioikeudessa olisi pätevä syy. Näin ollen B:n vaatimus uusien kirjallisten todisteiden hyväksymisestä hovioikeudessa hylätään.

B on hovioikeudelle 25.12.2025 toimittamassaan lausumassa vaatinut, että pankki velvoitetaan korvaamaan hänelle epäluotettavasta pankkipalvelusta 3.000 euroa. Vaatimusta ei ollut esitetty käräjäoikeudessa. Vahingonkorvausvaatimus jätetään siten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n nojalla tutkimatta.

Pääasia

Perustelut

Sovellettavista säännöksistä

Sovellettavien säännösten osalta hovioikeus viittaa käräjäoikeuden tuomion sivuille 6–9.

Lisäksi hovioikeus toteaa, että maksupalvelulain 53 §:ää koskevan hallituksen esityksen mukaan maksuvälineen haltijan voidaan olettaa säilyttävän maksuvälineitä vähintään yhtä huolellisesti kuin käteistä rahaa. Maksuvälineen haltijalta edellytettäviin kohtuullisiin varotoimiin voidaan yleensä katsoa kuuluvan esimerkiksi sen, että hän säilyttää maksukorttia ja

siihen liittyvää tunnuslukua erillään niin, ettei sivullinen voi yhdistää niitä toisiinsa. Maksuvälineen haltijalta ei kuitenkaan voida vaatia kohtuuttoman pitkälle meneviä turvajärjestelyjä. Varotoimien huolellisuutta arvioidaan kokonaisuutena. (HE 169/2009 vp s. 68.) Lainkohtaa on muutettu 13.1.2018 voimaan tulleella lailla 14.12.2017/898, jolloin säännökseen ei ole tehty nyt kyseessä olevan asian kannalta olennaisia muutoksia.

Edelleen maksupalvelulain 62 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että maksupalvelun käyttäjä voi momentin 1 kohdan mukaan joutua vastaamaan sellaisista maksutapahtumista, joita toinen henkilö on oikeudettomasti tehnyt hänen maksuvälinettään käyttämällä, jos hän on luovuttanut maksuvälineen sen käyttöön oikeudettomalle. Luovutuksella tarkoitetaan säännöksessä vapaaehtoista hallinnan luovutusta, tapahtuipa se missä tarkoituksessa tahansa. Maksupalvelun käyttäjän voidaan katsoa ottavan riskin maksuvälineen väärinkäytöstä, vaikka hän luovuttaisi sen toiselle esimerkiksi vain säilytettäväksi. Tämän vuoksi hän voi joutua vastuuseen riskin toteutuessa. Säännöksessä tarkoitetusta luovutuksesta on kysymys vain silloin, kun maksuvälineen haltija tietoisesti luovuttaa maksuvälineen hallinnan toiselle. Momentin 2 kohdan mukaan maksupalvelun käyttäjä voi joutua vastuuseen maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos maksuvälineen joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän on huolimattomuudesta laiminlyönyt 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa. Lieväkin huolimattomuus riittää synnyttämään vastuun.

Harkittaessa sitä, joutuuko maksupalvelun käyttäjä vastuuseen 2 kohdan nojalla, otetaan muun ohella huomioon se, kuinka täsmällisiä maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevia ehtoja sopimukseen sisältyy ja onko hän tai muu maksuvälineen haltija laiminlyönyt noudattaa niitä. Vastuun syntyminen maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevien sopimusehtojen rikkomisen perusteella edellyttää kuitenkin aina sitä, että ehtojen vastainen menettely osoittaa huolimattomuutta. Jotta vastuu syntyisi, vaaditaan lisäksi, että maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö on syy-yhteydessä maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevien sopimusehtojen rikkomiseen. Törkeän huolimattomuuden on todettu tarkoittavan sellaista erittäin vakavaa varomattomuutta, joka osoittaa selvästi piittaamatonta suhtautumista maksuvälineen hallintaan ja käyttöön liittyviin turvallisuusriskeihin. Jotta huolimattomuutta voitaisiin pitää törkeänä, maksuvälineen haltijan toiminnan on selvästi ja olennaisesti poikettava siitä, mitä huolelliselta menettelyltä vaaditaan. Arviointi on kokonaisharkintaa, jossa voidaan kiinnittää huomiota erityisesti vahinkoriskin suuruuteen ja varotoimenpiteiden toteuttamismahdollisuuteen. (HE 169/2009 vp s. 73–75.)

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus viittaa kirjallisten todisteiden osalta käräjäoikeuden tuomion sivuille 7–9.

Hovioikeus toteaa, että toisin kuin käräjäoikeus on näyttötaakasta todennut, B:n kiistettyä antaneensa suostumustaan maksutapahtuman toteuttamiseen pankille on maksupalvelulain 72 §:n 1 momentin nojalla syntynyt velvollisuus osoittaa, että suostumus on annettu sovitulla tavalla. Säännöksen 3 momentin nojalla tämäkään ei välttämättä yksin riitä osoittamaan, että B on antanut suostumuksensa maksutapahtuman toteuttamiseen, toiminut petollisesti taikka laiminlyönyt tahallisesti tai törkeän huolimattomasti 53 ja 54 §:ssä säädettyjä velvollisuuksiaan.

Kantajan kirjallisesta todisteesta K2 ilmenevin tavoin kyseessä oleva 6.700 euron luotonsiirto on hyväksytty B:n mobiiliavaimella. Ottaen lisäksi huomioon jo käräjäoikeudessa riidattomaksi todetut seikat siitä, että B on joko itse käyttänyt mobiiliavainta tai luovuttanut mobiilitunnisteensa luotonsiirtoja varten 17.8.2023 sekä luovuttanut etäyhteydellä (quicksupport) hallinnan puhelimeensa ulkopuoliselle taholle, jota kautta kolmannella on ollut pääsy hänen verkkopankkiinsa, hovioikeus katsoo pankin täyttäneen näyttövelvollisuutensa ja näyttötaakan luotonsiirron oikeudettomuudesta siirtyneen näin ollen B:lle.

B on vedonnut siihen, että hän on hyväksynyt määrän itselleen sijoitustuottona. Riidatonta on, että luotonsiirto on veloitettu B:n luottotililtä ja että B on noin 40 minuuttia aikaisemmin itse hyväksynyt pienemmän luotonsiirron vastaavalla tavalla. Hovioikeus katsoo, että B on menetellyt huolimattomasti hyväksyessään luotonsiirtoa mobiiliavaimella tilanteessa, jossa hänen puhelimensa ja verkkopankkinsa hallinta on ollut luovutettuna toiselle.

Siitä, onko B:n huolimattomuus ollut törkeää, hovioikeus toteaa seuraavan. B:n kirjallisen todisteen V3 sisältämien pankin tunnus- ja digisopimuksen ehtojen kohdasta 16 ilmenee, että tunnusta tai niiden osaa ei saa koskaan kertoa suullisesti, puhelimitse tai muulla tavalla kysyvälle ulkopuoliselle taholle. Kohdan 17 mukaan pankin digitaalisten palveluiden käyttöä ei saa antaa kolmannelle osapuolelle esimerkiksi henkilölle, sovellukselle tai palvelulle, eikä sallittua ole käyttää esimerkiksi sellaisia palveluja, jotka ottavat hallintaansa asiakkaan istunnon pankin digitaalisissa palveluissa. Edelleen ehtojen kohdassa 17.2.1.1 todetaan, että kuluttaja-asiakas vastaa tunnusten oikeudettomasta käytöstä, jos hän on luovuttanut tunnukset niiden käyttöön oikeudettomalle tai jos tunnuksen tai sen osan katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu omasta huolimattomuudesta tai sopimuksen ehtojen 16. tai 17. kohdan mukaisten velvollisuuksien laiminlyömisestä.

Hovioikeus toteaa, että B on luovutettuaan riidattomasti puhelimensa hallinnan etäyhteydellä ulkopuoliselle taholle siten, että tuntemattomalla henkilöllä on ollut pääsy hänen verkkopankkiinsa, rikkonut edellä mainittuja sopimusehtoja siitä, että tunnuksia, niiden osaa taikka pankin digitaalisten palveluiden käyttöä ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön. B:llä on sanotussa tilanteessa ollut myös mahdollisuus toimia toisin, minkä takia hänen toimintansa on selvästi ja olennaisesti poikennut huolellisesta menettelystä. Hovioikeus katsoo, että B:n on tilanteessa tullut ymmärtää menettelyyn liittyvä riski väärinkäytöstä, ja hänen on näin ollen katsottava menetelleen törkeän huolimattomasti.

B on vielä vedonnut tekstiviestivahvistuksen puuttumiseen. Kirjallisesta todisteesta V4 ilmenee, että tekstiviesti lähetetään silloin, kun maksun tai muun verkkotapahtuman yhteydessä tarvitaan lisävahvistus. Sen sijaan todisteesta ei ilmene, minkälaisten maksutapahtumaan liittyvien ehtojen täyttyessä tekstiviesti lähetetään. Todisteen perusteella ei näin ollen voida katsoa, että tekstiviestin mahdollinen puuttuminen vaikuttaisi B:n menettelyn huolellisuusarviointiin ottaen huomioon B:n menettelystä edellä todetut seikat.

Edellä mainituilla lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin B:n on katsottu omilla toimillaan vaikuttaneen 6.700 euron luotonsiirron tapahtumiseen.

Hovioikeus katsoo, että B:n laiminlyötyä vähintään törkeästä huolimattomuudesta maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa hän vastaa maksupalvelulain 62 §:n nojalla maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä. Aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota pääasian osalta ei ole.

Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa

Käräjäoikeuden valmisteluistunto ja pääkäsittely ovat kestäneet yhteensä kaksi tuntia. pankki on esittänyt vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta pääkäsittelyn osalta kolmelta tunnilta. Vaatimus on siten yhden tunnin osalta perusteeton, ja B on näin ollen vapautettava korvausvelvollisuudesta tältä osin.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

B:n korvattaviksi tuomiolauselman kohdassa 7 tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrä alennetaan 1.679,25 euroon.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.