Hovioikeus: Perintäyhtiö velvoitettiin korvaamaan velallisen oikeudenkäyntikulut sovinnon lopputuloksen vuoksi

Hovioikeus katsoi, että asian sovintoratkaisun lopputulos vastasi tilannetta, jossa kantajayhtiö olisi hävinnyt kanteensa. Tämän vuoksi yhtiö velvoitettiin korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Lisäksi hovioikeus hylkäsi vastaajan pyynnön siirtää asia ennakkopäätöskysymyksenä korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. (Vailla lainvoimaa 9.2.2025)

Itä-Suomen hovioikeus 6.2.2026
Tuomio S 17/2025/792
Ratkaisunumero 1039 4641
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Etelä-Savon käräjäoikeus 4.7.2025 nro 1032 6443 
Asia Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Asianosaiset hovioikeudessa
Valittaja Vastaaja
Vastapuoli Kantaja Oy (entinen B Oy, entinen C Oy)
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.4.2026.

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Valitus

Vastaaja on vaatinut, että Kantaja Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen.

Lisäksi Vastaaja on pyytänyt, että hovioikeus siirtää asian oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 7 §:n nojalla korkeimman oikeuden ratkaistavaksi ennakkopäätöskysymyksenä. 

Käräjäoikeus on arvioinut oikeudenkäyntikuluja koskevaa korvausvelvollisuutta väärin. Kysymyksessä ei ole ollut osavoittotilanne. Vastaaja on voittanut jutun ainoan riitaisen asian eli luottokustannukset ja velallinen on muuttunut velkojaksi.

Vastaus

Kantaja Oy (jäljempänä yhtiö) on vastustanut muutosvaatimuksia.

Käräjäoikeus on arvioinut asian oikein ja päätynyt oikeaan lopputulokseen. Kyseessä on osavoittotilanne, jossa on mahdotonta katsoa yhden osapuolen hävinneen asian. On vain luonnollista, että asiaan liittyvät velkamäärät eroavat lähtökohdasta vuosia yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen. Näin ollen tätäkään määrien välistä eroa ei voida käyttää arvioinnissa asian mahdollisesta voittajasta tai häviäjästä.

Käsittelyratkaisu

Oikeudenkäymiskaaren 30 a luvun 7 §:n mukaan hovioikeus voi päätöksellään siirtää korkeimman oikeuden ratkaistavaksi kysymyksen, joka koskee lain soveltamista sen käsiteltävänä olevassa asiassa (ennakkopäätöskysymys).

Hovioikeus toteaa, että siirto lisäisi merkittävästi oikeudenkäynnin kokonaiskestoa. Menettely ei muutoinkaan ole asian laatuun ja laajuuteen nähden tarkoituksenmukaista.

Hovioikeus hylkää Vastaajan pyynnön ennakkopäätöskysymyksen siirtämisestä korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Vastaaja on Kymenlaakson käräjäoikeuden 15.5.2023 antamalla yksipuolisella tuomiolla velvoitettu suorittamaan C Oy:lle kannekohdissa 1-12 pääomaa yhteensä 1.594,09 euroa, korkosaatavia yhteensä 366,17 euroa, muita kuluja yhteensä 146,50 euroa, perintäkuluja yhteensä 121 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 175 euroa. Yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen saatava oli siirtynyt yhtiölle.

Vastaaja on hakenut yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia käräjäoikeudessa 9.1.2025 vireille tulleella hakemuksella. Vastaaja on takaisinsaantia hakiessaan ensisijaisesti vaatinut, että kantajan vaatimukset kannekohdissa 1-6 hylätään. Toissijaisesti hän on vaatinut, että kanne hylätään luottokustannuksia koskevilta osin vaatimuskohdissa 2-6. Kanteen kohdat 7-12 eivät ole olleet takaisinsaannin kohteena.

Asianosaiset olivat päässeet asiassa sovintoon oikeudenkäyntikuluja lukuun ottamatta. Käräjäoikeus oli vahvistanut sovinnon, jonka mukaan Kymenlaakson käräjäoikeuden 15.5.2023 antama yksipuolinen tuomio nro 23/25983 korvattiin asianosaisten sovintosopimuksella pääasian osalta. Asianosaiset olivat jättäneet oikeudenkäyntikuluja koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Sovintosopimuksen mukaan kaikki Vastaajan tekemät suoritukset kohdistettiin kannevaatimuksen kohdassa 1 tarkoitetun luoton nostettuun pääomaan ja yhtiön tuli maksaa Vastaajalle 937,19 euroa. Tämän suorituksen jälkeen kummallakaan osapuolella ei ollut mitään sopimuksessa tarkoitettua velkasuhdetta, luottosopimusta tai siitä aiheutuvia kuluja koskevia vaatimuksia toisiaan kohtaan. Vastaaja sitoutui olemaan hakematta ulosottokaaren 2 luvun 16 §:n mukaista ulosottosuoritusten palautusta.

Asiassa on kysymys siitä, tuliko yhtiö velvoittaa korvaamaan Vastaajan oikeudenkäyntikulut vai tuliko asianosaisten pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian. Kun itse riitakysymys on ratkaistu sovinnolla, asiassa ei ole olemassa tuomioistuimen ratkaisua eikä siten asian voittanutta ja hävinnyttä osapuolta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa mielessä.

Korkein oikeus on tapauksessa KKO 1996:131 arvioinut, että tilanteessa, jossa tuomioistuimelle on kuitenkin esitetty oikeudenkäyntiaineistoa riittävä määrä harkinnan tekemiseksi, luonnollisena lähtökohtana on, että kulukysymys ratkaistaan tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun perusteella. Jos pohja tällaiselle päätöksenteolle sen sijaan puuttuu, tarjoaa alkuperäisten vaatimusten ja sovinnon välinen vertailu täydentävän tai korvaavan ratkaisuperusteen. Edelleen korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että kulukysymystä koskeva ratkaisu asianosaisten sovittua pääasian on viime kädessä voitava perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. 

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan on 1 momentissa säädettyä vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisen oikeudenkäyntikulujen määrään.

Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään antanut merkitystä sille, kuinka suurelta ja keskeisiltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian, mistä seikoista vaatimuksen hylkääminen on johtunut, mikä merkitys asianosaiselle on ollut hänen voittamallaan tai häviämällään osalla, mihin seikkoihin oikeudenkäynnissä on keskitytty ja minkä kysymysten käsittelystä oikeudenkäyntikulut ovat pääosin aiheutuneet. Huomiota on kiinnitetty myös asian laatuun ja asianosaisten asemaan oikeudenkäynnissä. (KKO 2022:56, kohta 11 ja siinä viitatut ratkaisut)

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus toteaa, että takaisinsaantihakemuksen johdosta asia palautuu siihen tilaan, missä se oli ennen yksipuolisen tuomion antamista, eli takaisinsaantioikeudenkäynti on aikaisemman prosessin jatkoa. Tähän nähden myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulee arvioida sen mukaisesti, mikä on koko asian lopputulos.

Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntikuluvastuuta harkittaessa on ensinnäkin kiinnitettävä huomiota siihen, että kannevaatimuksen 1 perustetta ja määrää sinänsä sekä kannevaatimuksia 7-12 ei ole takaisinsaantihakemuksessa kiistetty. Yhtiön kanteen voidaan katsoa olleen näiltä osin lähtökohtaisesti perusteltu ja tämä puoltaisi tulkintaa, että yhtiö on tältä osin voittanut asiassa.

Vastaajan takaisinsaantihakemuksessaan esittämän perusteella asian varsinainen riitakysymys käräjäoikeudessa oli ollut se, oliko Vastaaja velvollinen maksamaan kannevaatimukseen 1 kohdistuvat luottokustannukset. Sovintosopimuksen sisällöstä on pääteltävissä, että luottokustannukset eivät ole jääneet Vastaajan maksettaviksi. Tältä osin yhtiön voidaan katsoa hävinneen asian, vaikka kysymystä luottokustannuksista ei olekaan asiallisesti ratkaistu.

Yhtiö on esittänyt, että on vain luonnollista, että asiaan liittyvät velkamäärät eroavat lähtökohdasta vuosia yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen. Yhtiö ei kuitenkaan ole väittänytkään tai esittänyt selvitystä siitä, että nyt kysymyksessä olevassa asiassa sovintosopimuksen lopputulos olisi johtunut Vastaajan yksipuoliseen tuomioon johtaneen kanteen vireilletulon jälkeen tekemistä suorituksista. Käräjäoikeudelle toimitetun ulosottolistauksen mukaan Vastaaja ei ollut yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen 29.11.2024 mennessä maksanut yhtiölle lainkaan yksipuolisessa tuomiossa hänen maksettavakseen tuomittuja määriä. Tämä osaltaan viittaa siihen, että Vastaajan suoritukset yhtiölle ennen yksipuolisen tuomion antamista ovat olleet suuremmat kuin yhtiön kannevaatimuksen pääoma.

Kun otetaan edellä selostetun lisäksi huomioon, että yhtiön oli sovintosopimuksen mukaan maksettava Vastaajalle 937,19 euroa ja että yksipuolinen tuomio oli kokonaan poistettu, on perusteltua katsoa, että asia lopputulokseltaan rinnastuu tilanteeseen, jossa yhtiö olisi hävinnyt kanteensa. Näin ollen on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsääntöä silmällä pitäen kohtuullista velvoittaa yhtiö maksamaan Vastaajan oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa kokonaisuudessaan.

Korvattavien käräjäoikeuskulujen määrä

Vastaaja on ilmoittanut takaisinsaantihakemuksessaan oikeudenkäyntikulujen määräksi 3.113,73 euroa sisältäen arvonlisäveron ja oikeudenkäyntimaksun 610 euroa. Hovioikeuteen toimitetun kuluerittelyn mukaan Vastaaja on vaatinut oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeuskäsittelyn osalta 11 tunnilta 285 euron tuntipalkkiolla lisättynä arvonlisäverolla ja oikeudenkäyntimaksulla. Kokonaisuudessaan Vastaajan oikeudenkäyntikuluvaatimus on näin ollen ollut 4.544,43 euroa. Yhtiö on paljoksunut Vastaajan käräjäoikeuden osalta esittämää oikeudenkäyntikuluvaatimusta siltä osin kuin avustaja on käyttänyt asiaan aikaa enemmän kuin kaksi tuntia ja tuntiveloitus ylittää 230 euroa.

Hovioikeus toteaa, että takaisinsaantihakemukset vastaavanlaisissa kuluttajaluottoasioissa ovat varsin samankaltaisia. Toimisto, jonka palveluksessa Vastaajan avustaja työskentelee, on hoitanut useita vastaavanlaisia asioita. Ottaen huomioon asian laajuus ja siinä käsiteltävänä olevien kysymysten laatu hovioikeus katsoo, että kohtuullisena ja riittävänä ajankäyttönä takaisinsaantihakemuksen laatimisesta ja muista asiaan liittyvistä toimenpiteistä on pidettävä kuutta tuntia ja kohtuullisena tuntipalkkion määränä 230 euroa.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaukselle on määrättävä vuotuista viivästyskorkoa siitä lähtien kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä.

Oikeudenkäynnin kustannukset hovioikeudessa

9Koska Vastaaja on voittanut muutoksenhaun, yhtiö on velvollinen korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa. Yhtiö on paljoksunut Vastaajan hovioikeudessa esittämää oikeudenkäyntikululaskua siltä osin kuin avustaja on käyttänyt aikaa yli 3,5 tuntia. Lisäksi yhtiö on paljoksunut tuntiveloituksen määrää 230 euroa ylittäviltä osin.

Hovioikeus katsoo, että Vastaajan avustajan laskusta ilmenevät toimenpiteet ovat olleet asian hoitamiseksi sinänsä tarpeellisia, mutta niihin käytetty aika on tehokkaan ja taloudellisen oikeudenhoidon vaatimukset huomioon ottaen liiallinen. Tämän vuoksi hovioikeus hyväksyy muutoksenhakuun käytetystä ajasta neljä tuntia. Hovioikeus pitää kohtuullisena tuntiveloituksen määränä 230 euroa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan.

Kantaja Oy velvoitetaan suorittamaan Vastaajalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 2.341,90 euroa.
Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Kantaja Oy velvoitetaan suorittamaan Vastaajalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1.764,60 euroa.
Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.