Vaasan hovioikeuden tuomio Ulvilan murhajutussa

- asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - asianajaja

Hovioikeus äänesti 2-1 ja hylkäsi syytteen. Aiemmat äänestykset jutussa: 1-2, 3-0, 1-2 eli kokonaissaldo 7-5

331. Kyse on erittäin vakavasta rikosasiasta, jolloin voidaan edellyttää, että syytteen tueksi on esitetty kattava selvitys siitä, kuka on syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, ettei tekijän syyllisyydestä jää mitään varteenotettavaa epäilyä. Oikeudenkäyntiaineisto jättää avoimeksi erilaisia varteenotettavia vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja siitä, kuka on surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelun aikana. On mahdollista, että ulkopuolinen tekijä on muulla kuin Anneli Auerin kertomuksesta ilmenevällä tavalla kohdistanut Jukka Lahteen väkivaltaa ja lopulta surmannut Jukka Lahden ja ettei Anneli Auer joko osaa tai halua kertoa koko totuutta tässä asiassa. Tällä ei ole kuitenkaan asian ratkaisemisen kannalta merkitystä, koska ulkopuoliseen tekijään viittaavia vaihtoehtoja ei esitetyn näytön perusteella voida riittävällä varmuudella poissulkea, vaan ne saavat pikemminkin tukea rikospaikalla tehdystä teknisestä rikostutkinnasta. Vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen poissulkeminen edellyttäisi, että avoimiksi jääviin kysymyksiin annettaisiin syytetyn vahingoksi vastauksia, jotka perustuisivat ratkaisevasti Anneli Auerin peruuttamiin esitutkintalausumiin ja myös liiaksi tuomarin omaan vakuuttuneisuuteen siitä, mitä asiassa on hänen näkemyksensä mukaan "oikeasti" tapahtunut. Tämä ei ole sallittua. Näin ollen syytteen tueksi esitetty näyttö ei riitä siihen, että Anneli Auerin katsottaisiin surmanneen Jukka Lahden syytteen teonkuvausten mukaisesti ja että hänet tuomittaisiin tästä rikoksesta rangaistukseen. Hovioikeudelle ei siten jää muuta vaihtoehtoa kuin hylätä syyte. Asia on ratkaistava epäselvässä tapauksessa syytetyn eduksi ( in dubio pro reo ).
Tiedote: Ulvilan surma

- asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - asianajaja