Vaasan HO julkaisi Ulvilan murhatuomionsa Finlexissä

05.05.2015

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

VaaHO:2015:2 Murha Todistelu - Tuomitsemiskynnys - Varteenotettava epäily Puolustaja - Puolustajan palkkio - Equality of arms

Käräjäoikeus oli tuominnut äänestyksen jälkeen Anneli Auerin elinkaudeksi vankeuteen Jukka Lahden murhasta. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei Anneli Auerin kertomus taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä pitänyt paikkaansa vaan että Anneli Auer oli surmannut aviopuolisonsa.

Hovioikeus totesi, että syyttäjillä oli todistustaakka kaikista murhan tai tapon rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Anneli Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että Anneli Auerin hätäkeskukseen soittaman puhelun taustalta kuuluvat Jukka Lahden valitusäänet olisivat peräisin aikaisemmin äänitetyltä tallenteelta. Anneli Auerin ja Jukka Lahden nuorimpien lasten kertomukset surmayön tapahtumista eivät olleet uskottavia eivätkä yhteensopivia poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkiman selvityksen kanssa. Kun otettiin huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja se, ettei Anneli Auerin ollut selvitetty lavastaneen rikospaikkaa, Anneli Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näin ollen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Anneli Auer olisi tappanut Jukka Lahden syytteen teonkuvauksissa esitetyin tavoin. Syyte murhasta tai taposta oli sen vuoksi hylättävä. (Ään.)

Kysymys myös puolustajalle maksettavasta palkkiosta ja kulujen korvauksesta. (Ään.)

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto