Unionin tuomioistuin: Ranska ei voi vaatia Airbnb:ltä, että sillä on oltava kiinteistönvälittäjän ammattikortti

28.12.2019

Ranska ei voi vaatia Airbnb:ltä, että sillä on oltava kiinteistönvälittäjän ammattikortti, koska Ranska ei ole ilmoittanut tällaisesta vaatimuksesta komissiolle sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin mukaisesti.

Unionin tuomioistuimen suuri jaosto katsoo tuomiossaan 19.12.2019, Airbnb Ireland (C-390/18), että välityspalvelua, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen sähköisen alustan avulla, korvausta vastaan, mahdollisia vuokralaisia ja lyhytaikaista majoituspalvelua tarjoavia ammattimaisia tai ei-ammattimaisia vuokranantajia ja jonka yhteydessä tarjotaan joitakin tämän välityspalvelun liitännäisiä palveluita, on pidettävä ”tietoyhteiskunnan palveluna”, joka kuuluu direktiivin 2000/31 soveltamisalaan. Unionin tuomioistuin katsoo myös, että yksityinen voi vastustaa sitä, että rikosoikeudellisessa menettelyssä, jossa yksityinen on esittänyt asianomistajana yksityisoikeudellisen vaatimuksen, siihen sovelletaan sellaisia jäsenvaltion toimenpiteitä, joilla rajoitetaan sen toisesta jäsenvaltiosta käsin tarjoaman tällaisen palvelun vapaata liikkuvuutta, jos mainituista toimenpiteistä ei ole tehty edellä mainitun direktiivin 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaista ilmoitusta.
Pääasia liittyy Ranskassa vireille pantuun rikosasiaan, jossa l’Association pour un hébergement et un tourisme professionnels (AHTOP) on tehnyt Airbnb Irelandista yksityisoikeudellisen vaatimuksen sisältävän asianomistajan rikosilmoituksen. Airbnb Ireland on irlantilainen yhtiö, jolla on sähköinen alusta, jonka avulla se saattaa maksua vastaan yhteen muun muassa Ranskassa lyhytaikaista majoituspalvelua tarjoavia ammattimaisia vuokranantajia ja satunnaisia majoittajia sellaisten henkilöiden kanssa, jotka etsivät tällaista majoitusta. Lisäksi Airbnb Ireland tarjoaa näille vuokranantajille liitännäispalveluita, kuten heidän palvelutarjouksensa sisällön määrittelevän lomakkeen, vastuuvakuutuksen, toiminnon, jonka avulla vuokran hinnasta voi saada arvion ja näihin palveluihin liittyvän maksupalvelun.
Airbnb Irelandista rikosilmoituksen tehnyt AHTOP väitti, että tämä yhtiö ei vain saata yhteen kahta osapuolta alustansa avulla vaan harjoittaa kiinteistönvälitystoimintaa ilman ammattikorttia ja rikkoo täten nk. ”Hoguet” -lakia, jota sovelletaan Ranskassa kiinteistöalan ammattilaisiin. Airbnb Ireland puolestaan katsoi, että tämä lainsäädäntö on joka tapauksessa ristiriidassa direktiivin 2000/31 kanssa.
Unionin tuomioistuimelle esitettiin kysymys Airbnb Irelandin tarjoaman välityspalvelun luokittelusta, ja se muistuttaa, viitaten tuomioon Asociación Profesional Elite Taxi, että jos välityspalvelu täyttää direktiivin 2015/15353 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, johon direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa viitataan, tarkoitetut edellytykset, se on lähtökohtaisesti tietoyhteiskunnan palvelu, joka on erillinen siitä myöhemmästä palvelusta, johon se liittyy. Asian on kuitenkin oltava eri tavalla, jos käy ilmi, että tämä välityspalvelu on erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on palvelu, joka luokitellaan oikeudellisesti eri tavalla.
Unionin tuomioistuin katsoi tässä asiassa, että Airbnb Irelandin tarjoaman välityspalvelun kaltainen välityspalvelu täyttää nämä edellytykset, eikä välityspalvelun ja majoituspalvelun välisten yhteyksien luonteella voida perustella sitä, että kyseinen välityspalvelu jätetään luokittelematta ”tietoyhteiskunnan palveluksi”, ja näin ollen sitä, ettei siihen sovelleta direktiiviä 2000/31.
Korostaakseen sitä, että tällainen välityspalvelu on luonteeltaan erotettavissa majoituspalveluista, joihin se liittyy, unionin tuomioistuin totesi ensimmäiseksi, että välityspalvelulla ei pyritä ainoastaan majoituspalvelun välittömään suorittamiseen vaan se on ensisijaisesti väline vuokralle tarjottavien majoituspaikkojen esittämistä ja hakemista varten, ja sillä helpotetaan tulevien vuokrasopimusten tekemistä. Tämänkaltaisen palvelun ei voida näin ollen katsoa olevan pelkkä liitännäispalvelu suhteessa kokonaismajoituspalveluun. Toiseksi unionin tuomioistuin korosti, että Airbnb Irelandin tarjoaman kaltainen välityspalvelu ei ole lainkaan välttämätön majoituspalveluiden suorittamista varten, koska vuokralaisilla ja vuokranantajilla on tätä varten useita muitakin kanavia, jotka ovat joissakin tapauksissa olleet jo kauan käytettävissä. Kolmanneksi unionin tuomioistuin katsoi vielä, että asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ei käy ilmi, että Airbnb Ireland vahvistaa sen alustaa käyttävien vuokranantajien pyytämien vuokrien määrät tai asettaa niille enimmäismäärän.
Unionin tuomioistuin täsmensi vielä, että tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa Airbnb Irelandin tarjoamien muiden palveluiden takia, koska nämä erilaiset palvelut ovat vain tämän yhtiön tarjoaman välityspalvelun liitännäisiä palveluita. Se totesi lisäksi, että toisin kuin välityspalveluilla, jotka olivat kyseessä tuomioissa Asociación Profesional Elite Taxi ja Uber France,4 Airbnb Irelandin tarjoaman välityspalvelun tai liitännäispalveluiden perusteella ei voida katsoa, että tämä yhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa majoituspalveluihin, joihin sen toiminta liittyy, siltä osin kuin on kyse niin pyydettyjen vuokrien hinnan määrittämisestä kuin vuokranantajien tai sen alustalla vuokralle tarjottavien majoituspaikkojen valitsemisesta.
Lisäksi unionin tuomioistuin tarkasteli, voiko Airbnb Ireland vastustaa pääasiassa sitä, että siihen sovelletaan Hoguet-lain kaltaista lakia, jolla rajoitetaan sellaisten tietoyhteiskunnan palvelujen vapaata liikkuvuutta, joita toimija tarjoaa toisesta jäsenvaltiosta käsin, sillä perusteella, että Ranska ei ole tehnyt tästä laista ilmoitusta direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti. Unionin tuomioistuin katsoi tästä, että siitä, että kyseinen laki annettiin ennen direktiivin 2001/31 voimaantuloa, ei voi olla seurauksena, että Ranska vapautuisi ilmoittamisvelvollisuudestaan. Unionin tuomioistuin katsoi tämän jälkeen tuomiossa CIA Security International5 käyttämänsä päättelyn perusteella, että kyseessä olevalla velvollisuudella, joka on olennainen menettelymääräys, on katsottava olevan välitön oikeusvaikutus. Se päätteli tästä, että yksityinen voi vedota siihen, että jäsenvaltio ei ole täyttänyt velvollisuuttaan ilmoittaa tällaisesta toimenpiteestä, paitsi sitä vastaan vireille pannun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä ja myös menettelyssä asianomistajana olevan toisen yksityisen esittämän vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä.