Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu todellisen vuosikoron ilmoittamisesta kulutusluottosopimuksessa

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta annetun direktiivin 2008/48/EY, sellaisena kuin se on muutettuna komission direktiivillä 2011/90/EU, 10 artiklan 2 kohdan g alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että todellista vuosikorkoa ei ilmaista kulutusluottosopimuksessa yhtenä ainoana korkokantana vaan vaihteluvälinä, jossa viitataan vähimmäis- ja enimmäiskorkokantaan.

Slovakialainen ennakkoratkaisupyyntö koskee kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 14.11.2011 annetulla komission direktiivillä 2011/90/EU (jälj. direktiivi 2008/48) tulkintaa.
Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat kuluttaja RN ja Home Credit Slovakia a.s. (jälj. Home Credit) ja joka koskee kuluttajan ja tämän luottoyhtiön välistä kulutusluottosopimusta, jossa todellista vuosikorkoa ei ole vahvistettu yhtenä ainoana korkokantana.
Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymys
RN ja Home Credit tekivät 4.3.2013 suuruudeltaan 3 359,14 euron kulutusluottosopimuksen. Sopimuksessa mainittiin maksettava kuukausierä (89,02 euroa), korko (19,62 %) ja todellinen vuosikorko (21,5–22,4 %). Sopimuksessa täsmennettiin myös, että todellinen vuosikorko riippuu siitä päivämäärästä, jona rahavarat asetetaan RN:n käyttöön, ja se ilmoitetaan hänelle tämän päivän jälkeen.
Lisäksi sopimuksessa mainittiin luoton takaisinmaksuerien eräpäivät ja määrättiin, että ensimmäinen erä oli maksettava kuukauden kuluttua päivämäärästä, jona rahavarat asetetaan käyttöön, ja seuraavat kunkin kalenterikuukauden 15. päivä ja että luotto oli maksettava takaisin 60 kuukausierässä.
Home Credit ilmoitti 2.7.2017 RN:lle, että tämä oli maksanut luoton kokonaisuudessaan takaisin, eli 5 291,24 euroa.
RN nosti kuitenkin Home Creditiä vastaan perusteettoman edun palauttamista koskevan kanteen sillä perusteella, että luotto olisi pitänyt katsoa korottomaksi ja kuluttomaksi, koska todellista vuosikorkoa ei ollut vahvistettu sopimuksessa yhtenä ainoana korkokantana vaan vaihteluvälinä, jossa viitataan vähimmäis- ja enimmäiskorkokantaan. RN katsoi näin ollen, että hän oli velvollinen maksamaan ainoastaan luoton pääoman määrän eli 3 359,14 euroa ja vaati Home Creditiä maksamaan takaisin perusteettomana etuna saadut 1 932,10 euroa.
Ensimmäisen asteen tuomioistuin ei hyväksynyt tätä vaatimusta. Se katsoi muun muassa, että Home Creditin RN:lle myöntämä laina oli kulutusluotto, jota koskeva sopimus sisältää kaikki lain nro 129/2010 9 §:n 2 momentissa vaaditut tiedot. Se totesi myös, että todellista korkokantaa ei ole nimenomaisesti mainittava sopimuksessa yhtenä ainoana korkokantana ja että olisi kohtuutonta sanktioida luotonantajaa pitämällä luottoa korottomana ja kuluttomana vain siitä syystä, että todellinen vuosikorko on ilmaistu kahden arvon (vähimmäismäärä ja enimmäismäärä) väliseen vaihteluväliin sijoittuvana korkokantana.
RN:n valitettua ratkaisusta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen kyseinen tuomioistuin pohtii, onko todellisen vuosikoron ilmoittaminen tällaisen vaihteluvälin avulla direktiivin 2008/48 vastaista.
Kyseisen tuomioistuimen mukaan Home Credit on väittänyt, että luottosopimus oli tehty puhelimessa ja että valittajalla oli 35 vuorokautta aikaa päättää, hyväksyykö hän luottosopimustarjouksen vai ei. Home Credit ei pystynyt tästä syystä ilmoittamaan tarkasti päivämäärää, jona rahavarat asetetaan käyttöön ja josta todellinen vuosikorko riippui.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan pidä tätä väitettä kovinkaan uskottavana direktiivin 2008/48 liitteessä I olevassa II osassa, erityisesti tämän osan a, c tai f kohdassa mainittujen oletusten takia. Se, että päivämäärä, jona rahavarat asetetaan käyttöön, ei ole tiedossa, ei tarkoita sitä, ettei luotonantajan tarvitse mainita todellista vuosikorkoa tarkkana prosenttilukuna, joka ilmaistaan yhtenä ainoana arvona.
Näissä olosuhteissa Krajský súd v Trnave (Trnavan alueellinen tuomioistuin, Slovakia) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko direktiivin [2008/48] 10 artiklan [2 kohdan] g alakohtaa tulkittava siten, että kulutusluottosopimus vastaa sen vaatimuksia, jos todellista vuosikorkoa ei ilmoiteta tarkkana prosenttilukuna vaan kahden arvon (vähimmäismäärä ja enimmäismäärä) välisenä vaihteluvälinä?”
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu 19.12.2019
"Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 14.11.2011 annetulla komission direktiivillä 2011/90/EU, 10 artiklan 2 kohdan g alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että todellista vuosikorkoa ei ilmaista kulutusluottosopimuksessa yhtenä ainoana korkokantana vaan vaihteluvälinä, jossa viitataan vähimmäis- ja enimmäiskorkokantaan.