Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Liikkeen luovutus yhden työntekijän yrityksessä – KKO:2020:8

Liikkeen luovutukset tapahtuvat yleensä usean työntekijän yrityksessä. Liikkeen luovutuksen tunnistaminen tapahtuu kuitenkin samojen sääntöjen mukaan, vaikka luovuttavassa yrityksessä olisi vain yksi ulkopuolinen työntekijä ja siirtyvästä työntekijästä tulisi vastaanottavan yrityksen ainoa ulkopuolinen työntekijä. Korkeimman oikeuden uusimmassa liikkeen luovutus –tuomiossa katsottiin lisäksi tapauksessa olleen kyse liikkeen luovutuksesta, vaikka luovuttajayrityksen liikennelupa ei siirtynyt vastaanottavalle yritykselle, koska tällä jo oli kuorma-auton kuljettamiseen ylimääräinen ns. vapaa liikennelupa.

KKO:2020:8: A oli työskennellyt kuorma-autonkuljettajana B Oy:n palveluksessa ainoana ulkopuolisena työntekijänä. B Oy oli työsuhteen aikana jättänyt maksamatta A:lle palkkasaatavia. B Oy oli sittemmin myynyt A:n kuljettaman kuorma-auton C Oy:lle, jonka palveluksessa A oli heti kaupanteon jälkeen toiminut niin ikään ainoana ulkopuolisena työntekijänä ajaen samaa kuorma-autoa ja saman asiakkaan ajoja kuin B Oy:n palveluksessa.
Korkein oikeus katsoi, että kyse oli liikkeen luovutuksesta, vaikka B Oy:n liikennelupa ei ollut siirtynyt C Oy:lle. C Oy oli siten yhdessä B Oy:n kanssa velvollinen suorittamaan A:lle hänen vaatimansa maksamatta olevat palkkasaatavat. Ks. KKO:2018:64 KKO:2018:65 KKO:2018:66
Kysymys myös Korkeimmassa oikeudessa huomioon otettavasta oikeudenkäyntiaineistosta muutoksenhakijan vastapuolen jätettyä vastaamatta valitukseen.
Käsittelen tässä yhteydessä vain liikkeen luovutusta, en tuomion sisältöä oikeudenkäyntiaineiston huomioon ottamisen osalta.
Asian tausta
A oli työskennellyt B Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kuorma-autonkuljettajana ainakin 30.10.2014 asti. Yhtiö oli 31.10.2014 myynyt kuorma-auton C Oy:lle, jonka palveluksessa A oli kaupantekoa seuraavasta päivästä 1.11.2014 lukien toiminut työntekijänä ajaen samaa kuorma-autoa ja saman asiakkaan M:n ajoja kuin B Oy:n palveluksessa.
B Oy oli työsuhteen aikana jättänyt maksamatta A:lle palkkasaatavia yhteensä 17 222,82 euroa. B Oy oli sittemmin käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla velvoitettu suorittamaan A:lle sanotut palkkasaatavat.
Liikkeen luovutusta koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö (tuomion mukaan)
Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu.
Liikkeen luovutusta koskevalla työsopimuslain 1 luvun 10 §:llä on osaltaan pantu täytäntöön liikkeen luovutusta koskeva neuvoston direktiivi 77/187/ETY ja sen muutosdirektiivi 98/50/EY, jotka on sittemmin kodifioitu 12.3.2001 annetuksi neuvoston direktiiviksi 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (ns. liikkeenluovutusdirektiivi). Mainitut direktiivit ja niitä koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on siten otettava huomioon työsopimuslain asianomaisia säännöksiä tulkittaessa.
Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momenttiin sisältyvä edellytys siitä, että luovutettava liike pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena, vastaa liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 b kohtaa. Sen mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.
Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että arvioitaessa, täyttyykö tosiasiallisesti liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 b kohdan edellytys, on huomioitava kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat. Näitä ovat erityisesti seuraavat: millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, onko rakennusten ja irtaimiston kaltaista aineellista liikeomaisuutta luovutettu, minkä arvoinen aineeton omaisuus on luovutushetkellä ollut, onko pääosa henkilöstöstä otettu uuden työnantajan palvelukseen, onko asiakaskunta siirtynyt liiketoiminnan mukana, miten samankaltaista ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitettu liiketoiminta on ollut, sekä se, kuinka pitkän ajan liiketoiminta mahdollisesti on ollut keskeytyneenä. Mainittuja seikkoja on arvioitava asian kokonaisharkinnassa eikä niitä siksi saa arvioida erillisinä (ks. esim. tuomio 19.10.2017, Securitas, C-200/16, EU:C:2017:780, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Näiden seikkojen tarkempia arviointiperusteita ja niitä koskevaa unionin tuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden aikaisempaa oikeuskäytäntöä on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:64 (kohdat 8-14).
Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimmassa oikeudessa oli A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko B Oy:n ja C Oy:n välillä tapahtunut liikkeen luovutus ja onko C Oy tällä perusteella vastuussa ennen kauppaa erääntyneestä A:n palkkasaatavasta.
C Oy:n väitteistä
Seuraavaksi korkein oikeus käsitteli luovutuksensaaja-yrityksen esittämiä väitteitä.
14. Korkein oikeus toteaa, että sen arviointi, onko luovutettu liike pysynyt luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena, on suoritettava selostetun kokonaisharkinnan perusteella. Ennen kokonaisharkinnan suorittamista on kuitenkin perusteltua arvioida C Oy:n hovioikeudessa esittämien väitteiden merkitystä asiassa.
15. C Oy on vedonnut kiistämisperusteena ensinnäkin siihen, että sekä B Oy että C Oy olivat pieniä yrityksiä, jotka eivät olleet työllistäneet A:n lisäksi muita ulkopuolisia työntekijöitä. C Oy on katsonut, että liikkeen luovutuksen määritelmään sisältyy ajatus suuremmista toimijoista luovutuksen osapuolina.
16. Korkein oikeus toteaa, ettei työsopimuslain tai liikkeenluovutusdirektiivin sanamuodoista tai tavoitteista ole saatavissa tukea C Oy:n väitteelle. Liikkeen luovutus on määritelty laissa laajasti siten, että esimerkiksi liikkeen luovuttajana ja luovutuksensaajana voi olla luonnollinen henkilö (liikkeenluovutusdirektiivi 2 artikla 1 a ja 1 b kohdat) ja luovutuksen kohteena voi olla sivutoimisena harjoitettu toiminnan osa (työsopimuslaki 1 luku 10 § 1 momentti). Unionin tuomioistuin on ratkaisussaan Christel Schmidt todennut, että direktiivin tavoitteena on huolehtia työntekijöiden suojasta sen varmistamiseksi, että heidän oikeutensa turvataan, kun työnantaja vaihtuu. Suoja koskee kaikkia työntekijöitä, ja suojaa on annettava, vaikka luovutus ei koskisi kuin yhtä työntekijää (tuomio 14.4.1994, Christel Schmidt, C-392/92, EU:C:1994:134, 15 kohta). Korkein oikeus toteaa, ettei luovuttajan ja luovutuksensaajan koolla ole C Oy:n väittämää merkitystä liikkeen luovutusta arvioitaessa.
17. Kiistäessään liikkeen samankaltaisuuden ennen ja jälkeen luovutuksen C Oy on vedonnut erityisesti siihen, että kuljetustoimintaan oikeuttava B Oy:n liikennelupa ei ollut kuorma-auton kaupan yhteydessä siirtynyt eikä voinutkaan siirtyä sille.
18. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, ettei kaupalliseen tavarankuljetukseen oikeuttavan liikenneluvan haltijalla ole oikeutta luovuttaa lupaa toiselle. Kun luovutuksen kohteena on luvanvaraista tavarankuljetusta koskeva toiminnallinen kokonaisuus, samanlaisen toiminnan jatkaminen edellyttää sen vuoksi, että luovutuksensaajalla on itsellään lupa harjoittaa kuljetusta tai että hän ainakin saa luvan myöhemmin. Sillä, ettei liikennelupaa voida luovuttaa, voi siten tapauskohtaisesti olla välillistä merkitystä arvioitaessa, onko liike pysynyt luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Tässä tapauksessa C Oy:llä on kuitenkin jo ennen kauppaa ollut ylimääräinen liikennelupa, jonka perusteella se on voinut aloittaa kuljetustoiminnan heti kuorma-auton kaupan jälkeen. Liikenneluvalla ei siten ole C Oy:n väittämää merkitystä arvioitaessa kuljetustoiminnan samankaltaisuutta tässä asiassa.
Kommentointia: Kuljetusyrityksellä voi olla sekä yrittäjäkuljettajia että työntekijäkuljettajia samoin kuin ns. sopimus- tai yhteistyökuljettajia. Jälkimmäiset ovat joko itsenäisiä yrittäjiä tai toisen yrittäjän työntekijöitä. Ns. ulkopuolisia työntekijöitä (toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella, kuten tässä tapauksessa, tai määräaikaisella työsopimuksella) voi olla hyvinkin vähän. Korkeimman oikeuden käsittelemässä tapauksessa sellaisia oli vain yksi luovuttavassa yrityksessä mutta ei yhtään vastaanottavassa yrityksessä.
Korkein oikeus totesi, että tällaisessa tilanteessa yhdenkin ns. ulkopuolisen työntekijän toiminnan luovutus muodostaa liikkeen luovutuksen, jos liikkeen luovutuksen muut edellytykset täyttyvät. Tapauksessa työntekijän kuljettama kuorma-auto oli myyty ja siinä yhteydessä oli myös asiakas siirtynyt eli työntekijä oli jatkanut kuorma-autolla kyseisen asiakkaan toimeksiantojen suorittamista. Korkein oikeus katsoi kyse olleen liikkeen osan luovutuksesta.
Vrt. KKO 2001:44 (perustelut): 42. Säännöllisen julkisen linja-autoliikenteen kaltaisella alalla, jossa aineellinen omaisuus on toiminnan harjoittamisen kannalta merkittävä tekijä, se, ettei tällaista omaisuutta, joka on välttämätöntä taloudellisen kokonaisuuden asianmukaiselle toiminnalle, ole merkittävässä määrin siirtynyt hankintasopimuksen aiemmalta sopimuspuolelta uudelle, merkitsee, ettei kokonaisuuden voida katsoa säilyttävän identiteettiään.
43. Tästä seuraa, että pääasian kaltaisessa tilanteessa direktiiviä 77/187/ETY ei sovelleta, koska merkittävää aineellista liikeomaisuutta ei ole siirtynyt hankintasopimuksen aiemmalta sopimuspuolelta uudelle sopimuspuolelle.
Kyse ei tapauksessa ollut pelkästään yksittäisen tavaran tai koneen taikka määrätyn projektin tai työmaan luovuttamisesta (ks. esim. EY C-48/94 Rygaard).
Suomessa on runsaasti yrityksiä, joilla on palkkalistoilla vain yksi ulkopuolinen työntekijä. Jos tämän yhden työntekijän työ luovutetaan yrittäjän jatkaessa muutoin yrityksensä toimintaa, joudutaan aina arvioimaan sitä, muodostaako kyseinen myynti liikkeen luovutuksen. Se ei muodosta liikkeen luovutusta, jos kyse on vain yksittäisen tehtävän myymisestä eli tilanteesta, jossa luovutettava osa ei muodosta taloudellisen toiminnan harjoittamisen mahdollistavaa liikettä tai sen osaa.
Liikenneluvan arvioinnissa korkein oikeus totesi, että ”(S)illä, ettei liikennelupaa voida luovuttaa, voi siten tapauskohtaisesti olla välillistä merkitystä arvioitaessa, onko liike pysynyt luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Tässä tapauksessa C Oy:llä on kuitenkin jo ennen kauppaa ollut ylimääräinen liikennelupa, jonka perusteella se on voinut aloittaa kuljetustoiminnan heti kuorma-auton kaupan jälkeen. Liikenneluvalla ei siten ole C Oy:n väittämää merkitystä arvioitaessa kuljetustoiminnan samankaltaisuutta tässä asiassa.”
Liikkeen luovutuksen arvioinnissa on tunnetusti merkitystä sillä, mitä kyseiselle toiminnalle tapahtuu luovutuksen vastaanottaneessa yrityksessä. Luovutuksen saaja voi esimerkiksi hävittää siirtyneen toiminnan identiteetin, jolloin liikkeen luovutuksen edellytykset eivät täyty. Tässä tapauksessa luovutuksen saajalla oli ylimääräinen liikennelupa, mikä mahdollisti liikkeen luovutuksen välittömän toteutumisen. Liikkeen luovutuksen edellytykset voivat toteutua myös vasta luovutuksen jälkeen siinä vaiheessa, kun luovutuksen saaja saa tarvittavan liikenneluvan.
Toiminnan luovutuksen oikeusvaikutuksia ei siis aina tiedetä neuvotteluja käytäessä tai edes luovutuksen tapahtuessa. Jos esimerkiksi luovutuksen saaja ei jostakin syystä saa liikennelupaa tai taloudellisen tilanteen tai muiden olosuhteiden muuttuessa ei sitä tarvitse, toiminta ei siirry ja tämä selviää vasta jälkeenpäin. Vaikka siis osapuolet olisivat arvioineet sopimusta tehtäessä kyse olevan liikkeen luovutuksesta, todellisesti liikkeen luovutus ei tällöin toteudu. Sopimusta tehtäessä on siis syytä varautua myös tällaisiin vaihtoehtoihin.
Ks. myös KKO:1989:78: Traktorien myyntiä ja huoltoa harjoittanut A myi B:n kanssa tekemänsä traktorimyyntisopimuksen toteuttamisessa tarvittavan kaluston C:lle luopuen samalla traktorimyyntisopimuksesta, joka siirtyi C:lle B:n ja C:n välillä tehdyn sopimuksen mukaisesti. A lopetti kokonaan traktorien myyntiin ja huoltoon liittyvän liiketoimintansa. C ryhtyi välittömästi toisessa toimipaikassa harjoittamaan samaa liiketoimintaa ja otti palvelukseensa A:n työntekijät. Työsuhteet olivat jatkuneet vuosilomalain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin keskeytymättöminä ja kyseessä oli työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus, jonka perusteella työnantajan velvollisuudet olivat siirtyneet C:lle. A ei ollut vastuussa työntekijöiden lomakorvausten suorittamisesta, jotka eivät olleet erääntyneet ennen luovutusta.
Hovioikeuden perustelut (osin), jotka korkein oikeus säilytti: Osakeyhtiö oli luopuessaan traktorimyyntisopimuksesta lopettanut kokonaan traktoreiden myyntiin ja huoltoon liittyvän liiketoimintansa. Osakeyhtiö ja kommandiittiyhtiö olivat sopimalla traktorimyyntisopimuksen toteuttamisessa tarvittavan käyttö- ja vaihto-omaisuuden luovutuksesta tarkoittaneet siirtää Turun talousalueella Ford-traktoreiden myynnin ja huollon käsittävän liiketoiminnan kokonaisuudessaan kommandiittiyhtiölle. Asianhaaroista voitiin päätellä, että mainittu luovutussopimus oli, kun osakeyhtiö ei ollut voinut suoraan luovuttaa traktorimyyntisopimusta toiselle, tehty sillä edellytyksellä, että Oy Ford Ab tekee traktorimyyntisopimuksen kommandiittiyhtiön kanssa osakeyhtiön luopuessa omasta piiriedustussopimuksestaan.
Korkeimman oikeuden käsittelemässä tilanteessa toiminnan siirtyminen mahdollistui erityisen yksinkertaisella tavalla luovutuksen saajan ylimääräisen liikenneluvan johdosta.
Korkeimman oikeuden kokonaisarviointi
Edellä esitettyjen C:n väitteiden käsittelyn jälkeen kokonaisarviointi asiassa oli helposti tehtävissä.
19. Korkein oikeus toteaa, että B Oy on kuorma-auton myynnin yhteydessä tosiasiassa luovuttanut yhtiön toiminnallisen osan C Oy:lle. Asiassa on arvioitava kaikkien liiketoimintaa kuvaavien tosiseikkojen perusteella, onko liike pysynyt samana tai samankaltaisena.
20. B Oy on ennen kauppaa harjoittanut tavarankuljetusta yhdellä kuorma-autolla A:n toimiessa autonkuljettajana. C Oy, jolla on ollut tavarankuljetuksiin oikeuttava liikennelupa, on kuorma-auton kaupan jälkeen ryhtynyt harjoittamaan tavarankuljetustoimintaa samalla kalustolla ja henkilöstöllä. Myös B Oy:n asiakaskunta on kaupan yhteydessä siirtynyt C Oy:lle, ja kuljetustoiminta on muutoinkin pysynyt samanlaisena kuin ennen kauppaa. Toiminta ei ole ollut lainkaan keskeytyneenä.
21. Korkein oikeus toteaa, että kaikki edellä todetut liikkeen luovutuksen edellytyksiä kuvaavat tosiseikat puhuvat yhdensuuntaisesti sen puolesta, että kyse on ollut liikkeen luovutuksesta.
22. Korkein oikeus katsoo liiketoimea kuvaavia tosiseikkoja kokonaisuutena arvioiden ja ottaen huomioon, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, että luovutettu tavaraliikennettä harjoittanut yksikkö on pysynyt samana. Liikkeen luovutusta koskevan sääntelyn soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä hovioikeuden viittaamalla seikalla, että kaupan osapuolet eivät ole käsittäneet tekemiään toimenpiteitä työsopimuslain mukaiseksi liikkeen luovutukseksi. Kysymyksessä on siten ollut liikkeen luovutus.
23. Edellä mainituilla perusteilla C Oy on yhteisvastuullisesti B Oy:n kanssa velvollinen suorittamaan A:lle hänen vaatimansa, maksamatta olevat ja määrältään riidattomat palkkasaatavat.
Kommentointia: Osapuolten omalla käsityksellä liikkeen luovutuksen olemassaolosta ei ole arvioinnissa merkitystä. Liikkeen luovutus –säännöstö on pakottavaa oikeutta.
Toisenlaiseen lopputulokseen tullut hovioikeus perusteli kumottua tuomiotaan äänestysratkaisussaan (esittelijä ja yksi jäsen olisivat pysyttäneet liikkeen luovutukseen päätyneen käräjäoikeuden tuomion) seuraavasti:
Hovioikeus totesi, ettei asiassa ollut esitetty luotettavaa selvitystä B Oy:n liiketoiminnasta ennen ja jälkeen nyt kysymyksessä olevien tapahtumien. Hovioikeus toisin kuin käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kuorma-autokaupan yhteydessä osapuolten oli täytynyt tietää, että auton mukana siirtyy myös asiakkaan M:n ajot. Hovioikeus totesi edelleen, ettei käräjäoikeus ollut perustellut liikenneluvan merkitystä, vaikka vastaaja oli jo käräjäoikeudessa vedonnut myös siihen, että kuorma-auton mukana ei ollut siirtynyt liikennelupaa.
Hovioikeuden mukaan C Oy:lle oli siirtynyt B Oy:ltä ainoastaan yksi työntekijä eikä B Oy:llä ollut muita ulkopuolisia työntekijöitä. Epäselväksi oli jäänyt, oliko B Oy:llä muita työntekijöitä ja missä määrin. Kun otettiin huomioon se, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuissa oli tältä osin painotettu lukumääräisesti olennaista osaa henkilökunnasta, tämä seikka tuki jossain määrin johtopäätöstä siitä, ettei kysymyksessä ollut liikkeen luovutus.
Hovioikeus katsoi, että sellaisella toimialalla, jolla liikenneluvalla on suuri merkitys, liikenneluvalla on myös merkittävä painoarvo arvioitaessa luovutetun kokonaisuuden identiteetin säilymistä. Tavaran kuljettaminen kuorma-autolla edellyttää liikennelupaa, joka on toiminnan harjoittamisen välttämätön edellytys. Se, ettei liikennelupa ollut siirtynyt tai ollut edes voinut siirtyä kuorma-auton aiemmalta omistajalta uudelle omistajalle, tuki sitä johtopäätöstä, ettei kokonaisuuden voitu katsoa säilyttäneen identiteettiään eikä kysymyksessä ollut liikkeen luovutus.
Näillä perusteilla hovioikeuden kokonaisarvio oli, ettei C Oy:lle ollut siirtynyt identiteettinsä säilyttänyttä toiminnallista kokonaisuutta. Kysymyksessä ei siten ollut ollut liikkeen luovutus, eikä C Oy ollut vastuussa A:n palkkasaatavista B Oy:ltä.