Sotainvalideja syrjittiin kun eivät saa vapaasti luovuttaa kesämajojaan

19.02.2015

- asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - asianajaja

KHO:2015:25 Kunnallisasia – Maanvuokrasopimuksen solmiminen – Harkinnanvarainen viranomaistoiminta – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Sotainvalidiasema – Muuhun asemaan perustuva syrjintä – Hyväksyttävä peruste

Helsingin kaupungilla oli Lauttasaaressa kesämaja-alueita. Kaupunginhallitus oli päättänyt, että sotainvalidien kesämaja-alueella olevien majanpaikkojen pito rajoitetaan helsinkiläisille sotainvalideille ja heidän leskillensä ja että vuokraoikeuden voi luovuttaa vain toiselle sotainvalidille tai toisaalta siirtymään joutuville kesämajalaisille. Muiden kesämaja-alueiden vuokralaisten osalta kaupunki oli aikanaan luopunut vuokraoikeuden siirtämistä koskevista rajoituksista. Kaupunginhallitus oli todennut asemakaavan toteuttamisen edellyttävän majanpaikkojen vähentämistä, ja sotainvalidien kesämajatoiminnan oli ennakoitu loppuvan. Asiassa oli kysymys siitä, oliko sotainvalidit ja heidän leskensä sekä perillisensä asetettu perustuslain 6 §:n 1 momentista ilmenevän yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti sotainvalidiaseman perusteella eriarvoiseen asemaan muiden kesämaja-alueiden vuokralaisiin nähden.

Koska vuokrasopimuksen solmimisessa on kysymys yksityisoikeudellisesta sopimuksesta, josta kaupunki voi lähtökohtaisesti harkintansa mukaan päättää, kysymys oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. lisäpöytäkirjan 1 artiklan soveltamisalaan kuuluvasta harkinnanvaraisesta viranomaistoiminnasta. Mainitussa artiklassa on kielletty paitsi siinä nimenomaisesti mainituilla varsinaisilla syrjintäperusteilla tapahtuva syrjintä myös muu asemaan perustuva syrjintä. Korkein hallinto-oikeus arvioidessaan kaupunginhallituksen päätöksen lainmukaisuutta perustuslain 6 §:n 1 momentin sekä mainitun 12. lisäpöytäkirjan 1 artiklan pohjalta katsoi, että sotainvalideja ja heidän leskiään sekä perillisiään oli perustuslain 6 §:n 1 momentista ilmenevän yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti kohdeltu sotainvalidiaseman perusteella ilman hyväksyttävää perustetta eri lailla kuin muita kesämaja-alueiden vuokralaisia. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen valitus hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla kaupunginhallituksen päätökset oli kumottu, hylättiin.

KHO:2015:25

- asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - asianajaja