OM: Rikosuhrimaksu otetaan käyttöön vuoden 2016 aikana

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

Rikoksentekijöiltä perittävän maksun tarkoituksena on kasvattaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kanavoitavaa valtion rahoitusta

Rikosuhrimaksu-uudistus tulee voimaan samanaikaisesti sakkojen ja rikesakkojen määräämistä koskevan uudistuksen kanssa, näillä näkymin vuoden 2016 aikana. Uudistusten toteutuminen liittyy poliisin uuden asianhallintajärjestelmän käyttöönottoon. Tarkemmasta voimaantuloajankohdasta säädetään myöhemmin erikseen.

Uuden lain mukaan rikosuhrimaksun maksamiseen on velvollinen täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö, joka tuomitaan rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Maksun suuruus on 40 euroa, jos säädetty maksimirangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta, ja 80 euroa, jos säädetty maksimirangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta. Oikeushenkilölle eli yritykselle tai yhteisölle määrättävä rikosuhrimaksu on 800 euroa.

Rikosuhrimaksun taustalla on hallituksen tavoite vahvistaa rikosuhripalveluiden rahoitusta sekä vuonna 2012 hyväksytyn EU:n ns. rikosuhridirektiivin sisältämät velvoitteet rikoksen uhreille tarjottavien tukipalveluiden vähimmäistasosta.

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto