Maataloustuet kuuluivat maatalousyrityksen yrityskiinnityksen piiriin

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

KKO:2016:64 Ulosottokaari - Ulosmittaus Yrityskiinnitys Maksunsaantijärjestys

A:lle tuleva tilatuki, luonnonhaittakorvaus (Lfa) ja ympäristötuki oli lainvoimaisesti ulosmitattu ensimmäisen kerran 28.11.2011. Kyseisten maataloustukien maksajana kunnan maataloustoimisto oli 1.12.2011 suorittanut ulosottomiehelle tukien määrän. Maksuhetkellä maataloustukien myöntämisestä A:lle ei ollut vielä tehty muutoksenhakukelpoista päätöstä.

A:n irtaimeen omaisuuteen oli vahvistettu yrityskiinnitys ja kiinnitetty haltijavelkakirja oli pantattu pankille ennen kuin A oli hakenut kyseisiä maataloustukia. Pankki vaati, että ulosmitatut maataloustukisaatavat luetaan kuuluvaksi yrityskiinnityksen piiriin.

Korkeimman oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla katsottiin, että maataloustuet olivat hakemuksen jättämisellä tulleet yrityskiinnityksen piiriin ja että yrityskiinnityksen tuottaman etuoikeuden kannalta ei ollut merkitystä sillä, että ulosmittaus oli toimitettu jo ennen lopullisen saamisoikeuden syntymistä tukiin.

http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1475746153012.html

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto