Luennoitsijan katsottiin toimineen yrittäjän asemassa

04.10.2016

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

Luennoitsijan katsottiin toimineen yrittäjän asemassa

Vakuutusoikeus: Eläkevakuutus - Työeläkelakien soveltaminen - Yrittäjän eläkelain piiriin kuuluminen

A:n työskentelyn luennoitsijana ja asiantuntijana Finanssi ja Vakuutuskustannus Oy Finvalle vuosina 1998 - 2008 katsottiin tapahtuneen yrittäjäasemassa eikä työsuhteessa. Kokonaisarvioinnissa otettiin yrittäjyyttä puoltavana seikkana huomioon muun muassa se, että A oli voinut vaikuttaa asiantuntemuksensa perusteella pitämiensä luentojen sisältöön ja oli saanut toteuttaa luennot suhteellisen itsenäisesti työn teettäjän asettamissa rajoissa. Myös se, että hänelle oli maksettu korvaus valmiin tilatun työn, luentotoimeksiannon toteuttamisen perusteella, viittasi siihen, että kyse oli yrittäjäasemassa tapahtuneesta työskentelystä. A:n osallistumista kurssien sisällön suunnitteluun tai sitä seikkaa, että luennointi tapahtui työn teettäjän osoittamassa paikassa ja sen osoittamana aikana, ei tässä tapauksessa pidetty osoituksena työsuhteelle ominaisesta työnantajan johto- ja valvontaoikeudesta.http://www.vakuutusoikeus.fi/fi/index/vakuutusoikeusratkaisut/vakuutusoikeusratkaisut/1473257443347.html

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto