KKO: Asian käsittely oli lykkääntynyt perustellusta syystä eikä hyvityksen tuomitsemiselle ollut perustetta

07.01.2020

Arvioitaessa rikosasian yhteydessä esitetyn asianomistajan korvausvaatimuksen käsittelyn viivästymistä oikeudenkäynnin keston katsottiin alkaneen, kun asianomistaja oli esitutkinnassa ilmoittanut esittävänsä vahingonkorvausvaatimuksen. Asian käsittely oli sinänsä kestänyt tavanomaista kauemmin, mutta Korkeimman oikeuden ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein asian käsittely oli lykkääntynyt perustellusta syystä eikä hyvityksen tuomitsemiselle ollut perustetta.

KKO:2020:2
Diaarinumero: R2018/490
Taltionumero: 4
Antopäivä: 7.1.2020 ECLI:FI:KKO:2020:2
Ratkaisut joista valitettu:
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 6.10.2017 nro 17/139855
Turun hovioikeuden tuomio 6.7.2018 nro 18/129461
Oikeudenkäyntimenettely - Oikeudenkäynnin kesto - Viivästymishyvitys
Perustelut
Asian tausta
1. A on rikosasian oikeudenkäynnissä ollut syytteessä törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja toisaalta asianomistajana samassa yhteydessä käsitellyssä törkeää petosta koskeneessa syyteasiassa. Syytteet ovat tapahtumien osalta liittyneet läheisesti toisiinsa.
2. A on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä 5.11.2012 ja syyte häntä vastaan on nostettu 23.9.2014. A on esitutkinnassa 25.1.2013 ilmoittanut, että hänellä on törkeään petokseen perustuva vahingonkorvausvaatimus. Molempien rikosasioiden yhteistä käsittelyä käräjäoikeudessa on jouduttu useita kertoja lykkäämään törkeää petosta koskeneen rikosasian vastaajan terveydentilasta johtuneista ja siten A:sta riippumattomista syistä niin, että oikeudenkäynnin kesto on käräjäoikeuden arvion mukaan muodostunut A:n osalta kohtuuttomaksi. Käräjäoikeus on alentanut A:lle törkeästä velallisen epärehellisyydestä tuomittua rangaistusta neljällä kuukaudella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi mutta hylännyt hänen lisäksi asianomistajana esittämänsä vaatimuksen viivästyksen rahallisesta hyvittämisestä.
3. A on hovioikeudessa vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle viivästyshyvitystä hänen rikosasian yhteydessä esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn osalta. Hovioikeus on todennut, että A:lle tuomitun rangaistuksen alentaminen ei ollut esteenä hyvittää hänelle hänen asianomistajana esittämänsä korvausvaatimuksen käsittelyn viivästymistä. Hovioikeus on katsonut oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan tältä osin alkaneen vasta korvausvaatimuksen esittämisestä käräjäoikeudessa 5.3.2015. Asian laatuun ja laajuuteen nähden A:n esittämän vahingonkorvausvaatimuksen käsitteleminen ei ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään, kun käräjäoikeuden tuomio on annettu 6.10.2017. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei A:lla asianomistajana ollut oikeutta hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.
Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
4. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely kokonaisuutena arvioiden viivästynyt niin, että hänen oikeutensa oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa ei ole toteutunut. Tähän arviointiin liittyvät kysymykset siitä, estääkö rangaistuksen alentamisena samassa oikeudenkäynnissä vastaajana saatu hyvitys saamasta asianomistajana muuta hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä, ja siitä, milloin oikeudenkäynnin katsotaan alkavan rikosasian yhteydessä esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen osalta.
Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa
5. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Perustuslain mainittu säännös vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa, jonka 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
6. Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa on osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita. Sen tarkoituksena on osaltaan turvata oikeudenkäytön tehokkuutta ja uskottavuutta sekä suojella asianosaista huolelta, haitalta ja epävarmuudelta, joka oikeudenkäynnin kohtuuttomaan pitkittymiseen liittyy (KKO 2016:45, kohta 11).
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen
7. Asianosaisen oikeudesta saada valtion varoista hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä on säädetty lailla oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (jäljempänä hyvityslaki). Hyvityslain säätämisellä on Suomessa pantu täytäntöön ihmisoikeussopimuksesta ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä aiheutuneet velvoitteet ja luotu tehokkaaksi tarkoitettu oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan (HE 233/2008 vp s. 1).
8. Hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Mainitun 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.
9. Arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt kohtuuttomasti, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon lain 4 §:n 1 momentin mukaan erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä 3) asian merkitys asianosaiselle.
10. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lain 4 §:n 2 momentin mukaan lisäksi huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista. Lain esitöiden mukaan säännös merkitsee, että viivästymistä arvioitaessa huomioon tulee ottaa paitsi laissa nimenomaisesti mainitut kriteerit, myös muut ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössään vakiintuneesti soveltamat kriteerit (HE 233/2008 vp s. 24).
Rangaistuksen alentaminen hyvityksenä
11. Hyvityslain 6 §:n 4 momentin mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan.
12. A:n vastaajan asemassa esittämä hyvitysvaatimus rangaistuksen alentamisesta ja hänen asianomistajana esittämänsä rahamääräinen hyvitysvaatimus oikeudenkäynnin viivästymisestä perustuvat osin eri säännöksiin, joten yhden henkilön osalta rikosasian vastaajan asemassa lievempänä rangaistuksena saatava hyvitys ei lähtökohtaisesti estä häntä samassa oikeudenkäynnissä asianomistajan asemassa olevana saamasta rahamääräistä hyvitystä.
13. Viivästymisen perusteella tuomittavaan hyvitykseen ja sen määrään voi tapauksen olosuhteista riippuen vaikuttaa se, ettei oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunut huoli, epävarmuus ja haitta ole eroteltavissa sen suhteen, miltä osin niiden aiheuttajana samassa oikeudenkäynnissä on ollut asianosaisen asema rikosasian vastaajana ja miltä osin taas asema rikosasian asianomistajana. Siten on mahdollista, että hyvitys joissakin edellä kuvatuissa tilanteissa määrätään vain rangaistuksen alentamisena, joka on rikosasian vastaajalle ensisijainen hyvityksen muoto (HE 233/2008 vp s. 26).
14. Käsillä olevassa asiassa törkeällä petoksella A:lle henkilökohtaisesti aiheutettu vahinko on määrältään niin huomattava, että korvausvaatimuksen käsittelyn mahdollinen viivästyminen on ollut omiaan aiheuttamaan hänelle lisää huolta, epävarmuutta ja haittaa, josta hänelle voidaan määrätä rahallinen hyvitys, vaikka hyvitystä on myönnetty jo myös rangaistuksen alentamisena.
15. Edellä selostetuin perustein Korkein oikeus katsoo, että hyvityslain 6 §:n 4 momentin säännös ei estä A:ta vaatimasta rahallista hyvitystä hänen jo saamansa rangaistuksen alentamisen lisäksi.
Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika
16. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa hyvityslain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rikosasiassa vastaajan osalta siitä, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Momentin 3 kohdan mukaan aika alkaa asianomistajan osalta tämän vaatimuksen vireille tulosta tuomioistuimessa.
17. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä pelkästään yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan asian käsittelyn kestona tarkasteltava aika on yleensä alkanut tällaisen vaatimuksen esittämisestä toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Kuitenkin jos rikosasiassa annettavan tuomion lopputuloksella on merkitystä myöhemmässä vahingonkorvausasiassa, oikeudenkäynnin kokonaiskestossa on otettu huomioon myös ensin käydyn rikosoikeudenkäynnin kesto. Tällä tavoin oikeudenkäynnin kestoa on arvioitu esimerkiksi silloin, kun korvausvastuun peruste on arvioitu rikosoikeudenkäynnissä ja korvauksen määrä vasta tämän jälkeen käynnistetyssä siviiliasian oikeudenkäynnissä (esim. Torri v. Italia, 22.2.1997, kohdat 19–21 ja Calvelli ja Ciglio v. Italia, 17.1.2002, kohta 62). Samoin oikeudenkäynnin kestoa on arvioitu myös silloin, kun rikosasiassa ensin annetulla ratkaisulla on muutoin vaikutusta vahingonkorvausta koskevassa oikeudenkäynnissä (esim. Moldovan ym. v. Romania, 12.7.2005, kohta 126 ja Rezette v. Luxembourg, 13.7.2004, kohta 32).
18. Suomea ja adheesioprosessia koskevassa ratkaisussaan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut oikeudenkäynnin kestona tarkasteltavan ajanjakson alkaneen asianomistajien osalta siitä, kun he olivat esitutkinnassa ilmoittaneet esittävänsä asiassa korvausvaatimuksia (Nousiainen v. Suomi, 23.2.2010, kohta 20 ja Karlsson ym. v. Suomi, 5.9.2006).
19. Esitutkintaviranomaisten velvollisuuksiin Suomessa kuuluu esitutkintalain 1 luvun 2 §:n nojalla muun ohella selvittää epäillyllä rikoksella aiheutettu vahinko, mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpanemiseksi sekä asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n nojalla on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan. Asianomistajalla ei kuitenkaan ole käytettävissään ennakollisia oikeussuojakeinoja viranomaisten viivytyksiä vastaan ennen asian tuomioistuinkäsittelyä, jolloin oikeudenkäymiskaaren 19 luvussa säädetyllä tavalla asia voidaan hakemuksesta määrätä kiireelliseksi. Tämä korostaa jälkikäteisten oikeussuojakeinojen merkitystä.
20. Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta on edellä kohdissa 17–18 selostetuin tavoin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Siten lain 5 §:n 1 momentin 3 kohta on ristiriidassa myös lain 4 §:n 2 momentin kanssa, jonka mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.
21. Perustuslain 22 § velvoittaa valitsemaan mahdollisista lain tulkintavaihtoehdoista ihmis- ja perusoikeudet parhaiten turvaavan vaihtoehdon. Tuomioistuimen on pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan niin yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa käyttäessään kuin myös silloin, kun ihmisoikeusvelvoite näyttää poikkeavan lain säännöksestä. Lain tulkinnan mahdollisuudet vaihtelevat muun muassa säännöksen yksityiskohtaisuuden, joustavuuden ja oikeudenalan mukaan. Kiellettyä on ainakin lain sanamuodon vastainen tulkinta, joka muuttaa säännöksen keskeisen sisällön lainsäätäjän ilmaisemasta tarkoituksesta poikkeavaksi. Lain tulkinnan vakiintuneita rajoja ei tule kuitenkaan ylittää tai laajentaa vain, jotta perustuslain 106 §:n soveltamiselta voitaisiin välttyä (KKO 2015:14, kohdat 29 ja 36).
22. Hyvityslain 4 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa huomioon otetaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Lain esitöistä ilmenee myös selvästi, että lain tarkoituksena on ollut panna täytäntöön Suomea sitovat ihmisoikeusvelvoitteet ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla. Oikeudenkäynnin kestoa ja viivästymistä arvioidaan vastaavasti kuin ihmisoikeustuomioistuimessa, toisin sanoen niin, että oikeudenkäynti on ehdotetun lain mukaan viivästynyt niissä tapauksissa, joissa se on myös ihmisoikeussopimuksen mukaan viivästynyt (HE 233/2008 vp s. 1, 17 ja 23 sekä PeVL 2/2009 vp s. 2).
23. Lain esitöissä on kuitenkin todettu, että oikeudenkäynnin kesto laskettaisiin rikosasian asianomistajan osalta riita-asioiden tapaan, vastaavasti kuin ihmisoikeustuomioistuimessa (HE 233/2008 vp s. 25). Lisäksi hyvityslain muuttamista koskevan eduskuntakäsittelyn yhteydessä lakivaliokunta on nimenomaisesti todennut, että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös on ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Lakivaliokunta kuitenkin katsoi perustelluksi, ettei säännöstä muuteta. Perustelunaan lakivaliokunta totesi, että lainmuutoksessa kysymys ei ollut hyvityslain kokonaistarkastelusta, vaan sen soveltamisalan laajentamisesta hallintotuomioistuimiin. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan oli perusteltua katsoa alkavan yhdenmukaisesti asianomistajan korvausvaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa siitä riippumatta, saattaako asianomistaja korvausta koskevan riidan vireille erillisellä kanteella vai käsitelläänkö korvausvaatimus rikosasian oikeudenkäynnin yhteydessä (LaVM 13/2012 vp s. 3).
24. Korkein oikeus katsoo, että lakivaliokunnan kannanoton sivuuttamiseen on oltava vahvat perusteet. Hyvityslain 4 §:n 2 momenttia ja lain esitöitä kokonaisuutena tarkastellen lain tarkoitus on kuitenkin selvästi ollut se, että oikeudenkäynti tulee katsoa viivästyneeksi niissä tapauksissa, joissa se on myös ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan viivästynyt. Lisäksi Suomessa selvästi valtaosa rikokseen perustuvista asianomistajan korvausvaatimuksista esitetään rikosasian käsittelyn yhteydessä. Siten se, arvioidaanko vastaajan ja asianomistajan oikeutta hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä näissä tilanteissa samalla tavalla, on olennaisesti merkittävämpi asianosaisten yhdenvertaista kohtelua koskeva kysymys kuin se, onko erillisellä kanteella nostetun ja rikossyytteen yhteydessä esitetyn korvausvaatimuksen arviointi yhdenmukainen. Niissä tapauksissa, joissa rikokseen perustuva korvauskanne nostetaan kokonaan ilman esitutkintaa, arvioinnin rinnastuminen riita-asiaan on luonnollista, kun esitutkinnasta johtuvaa viivästystä ei lainkaan aiheudu.
25. Perus- ja ihmisoikeusmyönteisessä tulkinnassa tulee asiassa ottaa huomioon myös se, että kysymys on valtion vastuulla olevan viivästymisen hyvittämisestä asianomistajalle, eikä asian arvioinnissa ole kysymys muiden asianosaisten perusoikeuksien toteutumisesta. Korkein oikeus katsoo, että hyvityslain säännöksiä on edeltä ilmenevin syin perusteltua tulkita siten, että ne eivät estä ottamasta asianomistajan osalta oikeudenkäynnin kestona huomioon jo vaatimusten vireille tuloa tuomioistuimessa edeltänyttä esitutkintavaihetta.
26. Tässä tapauksessa A on 25.2.2013 häntä esitutkinnassa kuultaessa ilmoittanut esittävänsä asiassa korvausvaatimuksia. Oikeudenkäynnin keston on katsottava alkaneen mainitusta ajankohdasta.
Oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi
27. Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa ei ole yksiselitteisesti määritelty ihmisoikeussopimuksessa. Ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti. Kokonaisarvioinnissa huomiota kiinnitetään erityisesti tapauksen vaikeusasteeseen, valittajan, viranomaisten ja tuomioistuimen toimintaan sekä asian merkitykseen valittajalle (esim. Nousiainen v. Suomi, 23.2.2010, kohta 23 ja siinä mainitut ratkaisut).
28. Esillä olevassa asiassa syyte, johon korvausvaatimus on perustunut, on koskenut törkeää petosta. Asia on ollut vaikeusasteeltaan tavanomainen, mutta asiakokonaisuus on ollut laajahko. A:ta on kuultu esitutkinnassa 25.2.2013, jolloin hän on ilmoittanut esittävänsä asiassa korvausvaatimuksia. Syyttäjä on nostanut syytteen käräjäoikeudessa 23.9.2014. Käräjäoikeuden tuomio on annettu 6.10.2017 ja hovioikeuden tuomio 6.7.2018. Oikeudenkäynti on A:n asianomistajana esittämien vaatimusten osalta kestänyt siten yli kuusi vuotta, joista kolme vuotta on kulunut käräjäoikeusvaiheessa.
29. Asian käsittely on käräjäoikeusvaiheessa kestänyt tavanomaista kauemmin, koska törkeästä petoksesta syytetyn terveydentila, josta on esitetty käsittelyn aikana asianmukaista selvitystä, ei ole sallinut hänen osallistumistaan oikeudenkäyntiin ja tämän vuoksi pääkäsittely on jouduttu perumaan neljästi.
30. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä merkityksellistä on ollut se, miten osapuolet ovat toimineet asian käsittelyssä ja miten se on vaikuttanut asian viipymiseen. Erityisesti hyvitystä vaatineen asianosaisen, mutta myös hänen vastapuolensa toimilla saattaa olla merkitystä. Valtion vastuu on kuitenkin objektiivista eikä edellytä, että viranomaiset tai tuomioistuimet olisivat menetelleet virheellisesti (HE 233/2008 vp s. 23).
31. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä oikeudenkäynnin viivästymistä koskevassa kokonaisarvioinnissa on muun ohella huomioitu vähennyksenä se aika, joka on johtunut asianosaisen omasta, hänen asiamiehensä tai todistajien poissaolosta (Trzaska v. Puola, 11.7.2000, kohdat 89–91, Vasko Yordanov Dimitrov v. Bulgaria, 3.5.2006, kohdat 36–37, Paftis ym. v. Kreikka, 26.2.1998, kohta 96). Valtion vastuulle ei ole myöskään jäänyt esimerkiksi toisen valtion viranomaisten menettelystä johtunut viivästys (Wloch v. Puola 19.10.2000, kohdat 149–151). Ratkaisukäytännössä on todettu, että ihmisoikeussopimuksen 6 artikla asettaa viivytyksettömän oikeudenkäynnin ohella muitakin vaatimuksia oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Kokonaisarvioinnissa voidaan tällöin ottaa huomioon se, onko tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyä johtaessaan löytänyt kohtuullisen tasapainon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin eri osatekijöiden toteutumiselle (Boddaert v. Belgia, 24.4.1992, kohta 39).
32. Korkein oikeus toteaa, että törkeästä petoksesta syytetyn osalta oikeus tulla kuulluksi asiassa henkilökohtaisesti on ollut keskeinen osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita. Kyseessä ei ole ollut tilanne, jossa asianosainen olisi ollut pysyvästi estynyt osallistumasta oikeudenkäyntiin. Törkeästä petoksesta syytetyn kuuleminen on ollut tarpeen häntä koskevan syytteen ja siihen perustuvan A:n korvausvaatimusten ratkaisemiseksi. Syytetyn terveydentilasta esitetyn selvityksen osoittaessa laillisen esteen käsilläolon asian käsittelyä on perustellusta syystä jouduttu lykkäämään. Erottamalla yksityisoikeudelliset vaatimukset käsiteltäväksi erillisenä asiana ei olisi voitu säästää aikaa, eikä asian käsittelyä niiden osalta ole voitu erityisesti kiirehtiä.
33. Kokonaisarviointinaan Korkein oikeus toteaa, että A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely ei ole viivästynyt siten, että hyvityksen tuomitsemiselle olisi hyvityslakiin tai ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön nojautuva peruste.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.