Ilta-Sanomat: Euroopan asema tulee nousemaan” – Facebook ja Google muutosten edessä

27.09.2015

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan tietojen- ja yksityisyydensuojaa koskeviin lakeihin on lähiaikoina tulossa merkittäviä muutoksia

Eurooppa on nostamassa asemaansa asukkaiden yksityisyyden valvonnassa, arvioi tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Esimerkiksi Facebook ja Google voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan merkittävästi.

Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan yhdysvaltalaiset verkkoyhtiöt voivat joutua muuttamaan merkittävästi toimintaansa EU-tuomioistuimen ja -komission päätösten takia.
– Euroopan asema tulee nousemaan, mikä on hyvä juttu, Aarnio sanoo.
Yksi merkki tästä saatiin keskiviikkoaamuna, kun EU-tuomioistuimen julkisasiamies Yves Bot julkisti lausunnon Facebookia koskevasta kanteesta. Kanteen mukaan Facebook ei turvaa eurooppalaisten käyttäjätietoja Yhdysvaltojen tekemältä laajalta verkkovakoilulta, kun ne siirretään Yhdysvaltoihin.
Botin mukaan vakoilu on vaarantanut eurooppalaisten käyttäjien tiedot. Yhdysvaltojen ja Euroopan välille solmittiin vuonna 2000 niin sanottu Safe Harbor -sopimus, jonka mukaan yhdysvaltalaiset yhtiöt voivat siirtää eurooppalaisten käyttäjiensä tietoja Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille, jos ne noudattavat tiettyjä tietoturvaan ja yksityisyyteen liittyviä ehtoja.
Botin mukaan Safe Harbor -sopimus on Yhdysvaltojen laajan vakoilun takia mitätön, sillä kukaan ei voi enää taata eurooppalaisten käyttäjien tietojen yksityisyyttä Yhdysvalloissa.
Lausunnosta tekee erityisen painavan se, että EU-tuomioistuimen tuomarit usein seuraavat päätöksessään julkisasiamiehen lausuntoa. Suomen tietosuojavaltuutetun Reijo Aarnion mukaan lausunnolla voi olla merkittäviä vaikutuksia yhdysvaltalaisiin verkkoyhtiöihin.
– Yhdysvaltalaiset Safe Harbor -menettelyä käyttäneet yritykset voivat joutua muuttamaan toimintatapojaan, Aarnio arvelee.
– Pitäisin silmät auki, miten yhdysvaltalaiset yritykset reagoivat päätökseen.
Hänen mukaansa Safe Harboria on arvosteltu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
– Amerikkalaisten mielestä menettely on monimutkainen, eurooppalaisten mielestä toisella puolella lain valvonta on ollut heikkoa.
Aarnion mukaan paljon mukaan varsinkin EU-tuomioistuin on kunnostautunut näkyvästi eurooppalaisten tietosuojan valvonnassa. Tuomioistuin teki muun muassa päätöksen oikeudesta tulla unohdetuksi, minkä takia Googlen on poistettava hakutuloksistaan esimerkiksi virheellisiä ja vanhentuneita tietoja.
– Komission pitää panna enemmän panostusta asiaan. Tuomioistuimen päätökset voivat vaikeuttaa ja nopeuttaa neuvotteluja, Aarnio arvelee.
Aarnion mukaan EU-komissio on kuitenkin jo tiedottanut uudesta sopimuksesta, jonka pitäisi antaa eurooppalaisille vastaava lainsuoja yhdysvaltalaisille. Tämä sopimus on allekirjoituksia vaille valmis.
Parin kuukauden päästä on tulossa voimaan myös tietosuoja-asetus, joka yhtenäistää henkilötietojen ja -rekistereiden käyttöä Euroopassa. Aarnion mukaan asetus myös selventää eurooppalaista lainsäädännön suhdetta yhdysvaltalaisiin yrityksiin.
– Amerikkalaiset yritykset ovat sanoneet suoraan, etteivät Euroopan lait koske heitä, ellei heillä ole varsinaista toimintaa Euroopassa, Aarnio.

asianajaja - asianajotoimisto - Helsinki - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto