Hovioikeus: Vastuun samastamiselle ei ollut edellytyksiä

HO totesi, että nyt kysymyksessä oleva sopimusjärjestely oli ollut poikkeuksellinen. Asiassa ei kuitenkaan ollut ilmennyt, että sopimusjärjestelyssä olisi ollut kysymys sellaisesta oikeuden väärinkäytöstä, jonka perusteella samastaminen asiassa olisi voinut tulla kysymykseen. Mainitsemillaan ja KO:n tuomiosta ilmenevillä perusteilla HO katsoi, ettei K, H Oy, I Oy ja R Oy ollut vastuun samastamisen perusteella vastuussa kanteissa vaadituista saatavista yhdessä E Oy:n kanssa. Aihetta KO:n ratkaisun muuttamiseen ei siten ollut. (Vailla lainvoimaa 7.1.2020)

Helsingin hovioikeus 3.1.2020
Tuomio Nro 5
Diaarinumero S 18/1935
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Espoon käräjäoikeus 25.6.2018 nro 12155
Asia Vahingonkorvaus/vastuun samastaminen
Valittajat V1, V2, V3, V4, V5, V6
Vastapuolet K, H Oy, I Oy, R Oy
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 3.3.2020.
"Asian käsittely hovioikeudessa
Jatkokäsittelylupa on myönnetty 7.9.2018.
Hovioikeus on 16.9.2019 tehnyt pääkäsittelypöytäkirjasta ilmenevät uusia seikkoja ja uutta todistelua koskevat käsittelyratkaisut.
Pääkäsittely on toimitettu 16.9.2019.
Valitukset
V1, V2, V3, V4, V5 ja V6 (jäljempänä valittajat) ovat erillisissä valituksissaan vaatineet, että K, H Oy, I Oy ja R Oy (jäljempänä vastaajat) velvoitetaan yhteisvastuullisesti E Oy:n kanssa maksamaan heille Espoon käräjäoikeuden 25.6.2018 antamien yksipuolisten tuomioiden 18/11872, 18/11873 ja 18/11875 mukaiset E Oy:n maksettavaksi määrätyt kanteessa esitetyt määrät. Lisäksi valittajat ovat vaatineet, että vastaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa yhteensä 10.786,92 eurolla korkoineen.
Käräjäoikeus oli arvioinut samastamisen edellytykset väärin.
K:n toimia oli tullut tarkastella asuntokauppalain mukaisina perustajaosakkaan tekeminä oikeustoimina, vaikka hän ei ollut tehnyt sopimuksia omissa nimissään. K oli käyttänyt vastaajayhtiöitä välttääkseen perustajaosakkaan asuntokauppalakiin perustuvat vastuut ja hänen määräysvallassaan olleen E Oy:n toimiessa urakoitsijana, myös perustajaurakoitsijan vastuut. K oli laiminlyönyt rakennusvalvontaviranomaisen edellyttämän asianmukaisen suunnittelun ja toimet, mikä oli estänyt rakennustöiden jatkamisen. K:n välinpitämättömyys rakentamisen tasosta ja vaatimuksista oli ollut tietoista ja tahallista. K oli menettelyllään pakottanut valittajat purkamaan E Oy:n kanssa solmitut urakkasopimukset ja aiheuttanut korvattavaksi vaaditut vahingot tietoisena siitä, etteivät maksukyvyttömät vastaajayhtiöt olleet kyenneet vastaamaan sopimuksista.
K oli muotoillut H Oy:n, In Oy:n ja R Oy:n kanssa solmitut kauppakirjat sen sisältöisiksi, etteivät valittajat olleet voineet ymmärtää, että myyjien vastuuta rajoittavat ehdot olivat olleet mitättömiä. Valittajat eivät olleet voineet havaita kauppakirjoissa annettuja harhaanjohtavia ja tosiasioita vastaamattomia tietoja. Valittajat eivät olleet mieltäneet allekirjoittaessaan näennäisessä tilaajan roolissa urakkasopimukset E Oy:n kanssa sitä, etteivät asuntokauppalain säännökset olleet suojanneet heitä. Valittajat eivät olleet tosiasiassa toimineet rakennuttajina eivätkä he olleet voineet millään tavalla vaikuttaa urakkasopimusten sisältöön. He olivat allekirjoittaneet valmiiksi laaditut asiakirjat.
Vastaajayhtiöt olivat vastanneet asuntokaupoista näennäisesti laillisella tavalla. Vastaajayhtiöillä ei kuitenkaan ollut ollut K:n henkilöstä riippumatonta operatiivista johtoa eikä kykyä vastata sopimuksista. K oli vastannut tosiasiassa henkilökohtaisesti sopimusten täytäntöönpanosta.
Vahingoittamistarkoitus ei ollut välttämätön edellytys vastuun samastamiselle. K:llä ei ollut ollut suoranaista tarkoitusta vahingoittaa valittajia sopimusjärjestelyillä. Sopimusjärjestelyjen tarkoitus oli kuitenkin ollut kiertää asuntokauppalakia ja RS-järjestelmää. Kauppakirjaan merkityt ehdot olivat olleet harkittuja ja loukanneet valittajien oikeuksia. Kysymys oli siten ollut oikeuden väärinkäytöstä. K ei suoranaisesti ollut antanut valittajille sellaista väärää tietoa, jolla olisi ollut merkitystä kauppaa päätettäessä. Vastuun samastuksen kannalta merkitystä oli kuitenkin sillä, että K oli tiennyt kohteen suunnittelun puutteista ja siitä, että suunnitelmien laiminlyöminen tuli lopulta johtamaan rakennustöiden keskeytymiseen rakennusvalvontaviranomaisten toimesta. K:n käyttäytyminen ja vahingon syntyminen eivät olleet olleet valittajien ennakoitavissa.
K oli sopimusjärjestelyillä maksimoinut voitot ja minimoinut riskit kanavoimalla taloudelliset vahinkoseuraamukset valittajien kannettaviksi. K oli hyötynyt siitä, ettei hän ollut sopimusten mukaan joutunut henkilökohtaisesti vastamaan sopimuskokonaisuuden toteutumisesta. Lisäksi K oli välttynyt RS-järjestelmän kustannuksista ja muista asuntokauppalain mukaisista vastuista.
Valittajien vahinko ei ollut muodostunut rakennusvirheiden korjauskustannuksista, vaan K:n tekemän sopimusjärjestelyn ennakoimattomista seurauksista. Valittajat olivat toimineet ostajina erityisen huolellisesti. Valittajilla ei ollut ollut edellytyksiä arvioida K:n menettelyyn liittyviä riskejä sopimuksia allekirjoittaessaan. K oli antanut itsestään kuvan kokeneena urakoitsijana eikä mikään ollut antanut aihetta epäillä hänen ammattitaitoaan ja tahtoaan onnistua urakoissa. Urakkasopimukset olivat näyttäytyneet taloudellisesti turvallisilta ja maksut olivat erääntyneet sitä mukaan kun rakennukset olivat valmistuneet.
Vastaus
K sekä H Oy, I Oy, ja R Oy (jäljempänä vastaajat) ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että valittajien valitukset hylätään ja että valittajat velvoitetaan korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 10.044 eurolla korkoineen.
Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.
Kysymys ei ollut ollut asuntokauppalaissa säädetystä uuden asunnon kaupasta eikä asuntokauppalaki siten soveltunut asiaan. Asuntokauppalain uuden asunnon kauppaa koskevia säännöksiä sovellettiin, kun perustajaosakas rakentamisvaiheessa tai sen jälkeen myi asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa. K tai vastaajayhtiöt eivät olleet olleet asiassa perustajaosakkaita eikä tehtyyn kauppaan ollut kuulunut rakentamisvaihetta. Valittajat olivat vastanneet rakentamisesta määräosin omistamillaan tonteilla. K:n omistamien yritysten sekä E Oy:n kanssa tehtyjen sopimusjärjestelyjen tarkoituksena oli ollut, että valittajat olivat tulleet itsenäisinä rakennuttajina mukaan hankkeeseen.
K:n tarkoitus oli ollut konsultin ominaisuudessa rakentaa asunto itselleen ja samalla hyödyntää tontin rakennusoikeus tarjoamalla ulkopuolisille tahoille mahdollisuuden rakennuttaa itse asunto tontille. Hankkeen sopimusjärjestelyt olivat vastanneet ryhmärakennuttamislain mukaisia ryhmärakennushankkeita. Valittajat olivat tietoisina asemastaan rakennushankkeessa ostaneet kukin As Oy A:lta itselleen määräosan rakennuspaikaksi. Heille oli asetettu rakentamisvelvoite, he olivat sitoutuneet kauppakirjassa allekirjoittamaan urakkasopimuksen talon rakentamisesta kustannuksellaan ja heille oli kerrottu, mitä velvoitteita heidän oli tullut itse hoitaa rakennushankkeessa. Valittajat olivat tienneet ryhtyneensä yhteisömuotoiseen rakennushankkeeseen ja toimineensa itse rakennuttajina. Sopimusjärjestelyjä ei voitu tulkita niiden alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti.
K ei ollut kiertänyt RS-järjestelmää tai asuntokauppalain mukaisia muita vastuita. K:n rahat eivät olleet riittäneet RS-järjestelmän kustannuksiin ja tästä syytä toteutusmuodoksi oli valikoitunut edellä kerrottu sopimusjärjestely.
K:lla ei ollut ollut sitovaa velvoitetta suorittaa projektia asuntokauppalain mukaisessa muodossa. K oli voinut itse päättää, miten hän oli hyödyntänyt tontilla ollutta rakennusoikeutta. Elinkeinovapauden piiriin kuului päätäntävalta rakennushankkeiden toteuttamismuodoista.
Asiassa ei ollut ollut kysymys vastuun samastuksen mahdollistaneesta tilanteesta. Asiassa ei ollut perusteita asettaa K:a henkilökohtaiseen vastuuseen omistamiensa yhtiöiden veloista osakeyhtiöoikeudellisten perusperiaatteiden ja osakeyhtiölain säännösten vastaisesti. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2015:17 vastuun samastus oli rajattu poikkeustilanteisiin. Tällaisia poikkeustilanteita ei asiassa ollut tuotu esille. Lisäksi valittajien vaatimuksessa asettaa I Oy, H Oy ja R Oy vastuuseen rakennusurakkasopimukseen liittyvistä vahingoista ei ollut kysymys samastuksesta vaan vastuun rinnastuksesta. Osakeyhtiö ei ollut vastuussa toisen erillisen osakeyhtiön velvoitteista.
Samastaminen saattoi tulla kysymykseen lähinnä sopimuksen ulkopuolisesta velvoitteesta. Asiassa oli kysymys sopimussuhteista, joissa valittajat olisivat sopimuksia tehdessään voineet varautua mahdollisiin rakennusurakan viivästysja virhetilanteisiin. Lisäksi valittajat olivat voineet valita jonkun muun urakoitsijan kuin E Oy:n toteuttamaan talonsa rakennustyöt. K ei ollut menetellyt moitittavasti tai epälojaalisti eikä hänellä ollut ollut vahingoittamistarkoitusta. K ei ollut johtanut valittajia harhaan sopimuksia solmiessaan. Hankkeen sopimusjärjestelyt oli esitelty valittajille avoimesti. Osakeyhtiömuotoa ei ollut käytetty väärin eikä vastaajayhtiöitä ollut perustettu rakennushanketta varten. H Oy, I Oy ja R Oy oli perustettu vuonna 1984.
Valittajien ja E Oy:n välisten urakkasopimusten purkuperusteilla ei ollut merkitystä vastuun samastuksen kannalta. Joka tapauksessa valittajien ja E Oy:n välisiä urakkasopimuksia ei ollut purettu huonon suunnittelun tai K:n aiheuttaman viivästyksen vuoksi.
K ei ollut aiheuttanut tahallisesti tai tuottamuksellisesti E Oy:n maksukyvyttömyyttä. Maksykyvyttömyys oli johtunut valittajien kanssa tehtyjen urakkasopimusten purkamisesta eivätkä hankkeen sopimusjärjestelyt olleet vaikuttaneet E Oy:n taloudelliseen tilanteeseen.
Todistelu
Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin.
Pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa V5:a, V2:a ja K:a sekä todistajana Jari T:a.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
V5, V2, K ja T ovat asian ratkaisuun vaikuttavilta osin kertoneet pääkäsittelyssä samoin kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon merkitty.
Samastaminen on katsottu oikeuskäytännössä poikkeustapauksissa mahdolliseksi. Koska kysymys on selvästä poikkeussäännöstä osakeyhtiön ja osakkaan vastuun erillisyyden pääsääntöön nähden, samastamisen on katsottu edellyttävän vahvoja perusteita. Samastamisen on katsottu voivan tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun kysymys on sopimuksen ulkopuolisesta tai lakisääteisestä velvoitteesta. Lisäksi samastamisen puolesta voi ensinnäkin puhua se, että yhtiö ei ole hallinnollisesti ja taloudellisesti itsenäinen suhteessa omistajiinsa, kuten tilanteessa, jossa emoyhtiö harjoittaa tosiasiassa liiketoimintaansa tytäryhtiön muodossa. Toiseksi samastamista puoltaa yleensä se, että omistaja on menetellyt moitittavasti tai epälojaalisti ulkopuolisiin nähden yhtiön perustaessaan tai sitä käyttäessään ja että menettelyllä on tarkoitettu vahingoittaa velkojia (ks. esimerkiksi KKO 2015:17 ja siinä viitatut oikeuslähteet).
Asiassa on riidatonta, että K on käyttänyt määräysvaltaa H Oy:ssä, I Oy:ssä, R Oy:ssä ja E Oy:ssä sekä, että kyseisiä yhtiöitä ei ole perustettu nyt kysymyksessä olevaa sopimuskokonaisuutta varten. Asiassa ei ole kysymys sopimuksen ulkopuolisista velvoitteista eikä asiassa ole väitettykään, että K olisi antanut valittajille väärää tietoa tai että hänen tarkoituksensa olisi ollut vahingoittaa valittajia.
Valittajat ovat jälkikäteen todenneet, ettei heillä ole ollut edellytyksiä arvioida sopimuksiin liittyviä riskejä ja, että kysymys on ollut oikeuden väärinkäytöstä. Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, että valittajat olivat tienneet mihin sopimusjärjestelyihin he olivat sitoutuneet eikä K:n voida katsoa asiassa menetelleen vilpillisesti.
Hovioikeus toteaa, että nyt kysymyksessä oleva sopimusjärjestely on ollut poikkeuksellinen. Asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, että sopimusjärjestelyssä olisi ollut kysymys sellaisesta oikeuden väärinkäytöstä, jonka perusteella samastaminen asiassa voisi tulla kysymykseen.
Näillä ja käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei K, H Oy, I Oy ja R Oy ole vastuun samastamisen perusteella vastuussa kanteissa vaadituista saatavista yhdessä E Oy:n kanssa. Aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei siten ole.
Oikeudenkäyntikulut
Valittajat ovat vaatineet, että asianosaiset määrätään vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n perusteella.
Valittajien vaatimus on käräjäoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen osalta jätettävä tutkimatta, koska he eivät ole esittäneet mainittua vaatimusta käräjäoikeudessa.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista. Säännös on tarkoitettu poikkeukseksi. Kuluvastuun alentamiselle riittävän oikeudellisen epäselvyyden kynnyksen tulee olla suhteellisen korkealla (HE 107/1998 vp s. 19).
Hovioikeus toteaa, että asia ei ole ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tarkoittamalla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että asianosaisten tulisi itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan. Koska valittajat ovat hävinneet muutoksenhaun, he ovat yhteisvastuullisesti velvollisia korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.
Tuomiolauselma
V1:n, V2:n, V3:n, V4:n, V5:n ja V6:n vaatimus käräjäoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen määräämisestä kummankin osapuolen itsensä vastattavaksi jätetään tutkimatta.
Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.
V1:n, V2:n, V3:n, V4:n, V5:n ja V6:n vaatimus hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen määräämisestä kummankin osapuolen itsensä vastattavaksi hylätään.
V1, V2, V3, V4, V5 ja V6 velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan K:n, H Oy:n, I Oy:n ja R Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 10.044 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä.