Hovioikeuden tuomio työriidan oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta

27.11.2018


asianajaja – asianajotoimisto – Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy – lakiasiaintoimisto – lakitoimisto – lakimies

KO oli katsonut, että vastaaja (säätiö) oli hävinnyt asian ja oli OK 21 luvun 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Vastaaja oli myöntänyt kantajan oikeudenkäyntikulujen määrän oikeaksi. Vastaaja katsoi HO:ssa, että kysymys oli ollut OK 21 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetusta osavoittotilanteesta, jossa kummankin osapuolen tuli pitää kulunsa vahinkonaan. Ainakin kulujen määrä tuli alentaa samassa suhteessa, jossa kanne oli hylätty. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 26.11.2018)

Hovioikeuden tuomio 26.11.2018
Helsingin hovioikeus 26.11.2018
Tuomio Nro 1522
Diaarinumero S 18/222
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Helsingin käräjäoikeus 8.12.2017 nro 60864
Asia Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Valittaja Säätiö
Vastapuolet A, B
"Asian käsittely hovioikeudessa
Jatkokäsittelylupa on myönnetty 14.6.2018.
Valitus
Säätiö on vaatinut, että se vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa tai että korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan. Lisäksi säätiö on vaatinut, että A ja B velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.900 eurolla.
Säätiö oli irtisanonut A:n ja B:n (myöhemmin AB) työsopimukset 16.4.2015 henkilöstä johtuvien syiden perusteella. AB:t olivat kanteessaan vaatineet, että säätiö velvoitetaan suorittamaan korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kummallekin erikseen 12 kuukauden palkkaa vastaavana määränä 47.165,40 euroa. Säätiö on kiistänyt kanteen sekä perusteeltaan että määrältään. Käräjäoikeus on kanteen enemmälti hyläten velvoittanut säätiön suorittamaan kummallekin kantajalle erikseen korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä viiden kuukauden palkkaa vastaavat 19.652,25 euroa sekä korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa vaaditulla määrällä eli 15.653,67 eurolla.
Säätiön maksettavaksi määrätty korvaus työsopimuksen päättämisestä ei perustunut harkinnanvaraiseen seikkaan vaan siihen, että AB:t olivat vähintäänkin myötävaikuttaneet työsuhteidensa päättämiseen. Ilman säätiön esittämää näyttöä tuomitut korvaukset olisivat olleet suuremmat. Merkittävä osa oikeudenkäyntikuluista oli aiheutunut siitä, että asiassa oli jouduttu selvittämään säätiön AB:lle antaman tilikortin käyttöä.
Kysymys oli siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetusta osavoittotilanteesta, jossa kummankin osapuolen tuli pitää kulunsa vahinkonaan. Ainakin kulujen määrä tuli alentaa samassa suhteessa, jossa kanne oli hylätty.
Vastaus
A ja B ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että valitus hylätään ja Säätiö velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 2.318,80 eurolla korkoineen. Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.
AB:lle maksettavaksi tuomittu korvaus perustui harkinnanvaraiseen seikkaan, jolla ei ollut merkittävää vaikutusta oikeudenkäyntikulujen määrään.
Ennen kuin työsopimusten irtisanomisen laillisuutta koskeva asia oli saatettu käräjäoikeuden ratkaistavaksi säätiölle oli annettu tilaisuus sopia asia. Säätiö oli kiistänyt kanteen sekä perusteeltaan että määrältään. Oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa olisi ollut pienempi, mikäli säätiö olisi myöntänyt perusteen oikeaksi. Säätiön esittämien useiden päättämisperusteiden joukossa tilikortin käyttö oli ollut yksi peruste. Säätiö oli vedonnut sen lisäksi myös tuotannolliseen irtisanomisperusteeseen, koulutuksen puutteellisuuteen sekä luottamuspulaan, joka oli aiheutunut esimiesten ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Tilikortin käyttöön liittyneellä irtisanomisperusteella ei ollut ollut sanottavaa vaikutusta AB:n oikeudenkäyntikulujen määrään, koska asiassa oli jouduttu esittämään vastatodistelua kaikista säätiön ilmoittamista päättämisperusteista.
Asianosaisella oli oikeus täyteen korvaukseen kuluistaan silloin, kun hänen vaatimuksensa oli hyväksytty olennaisilta osin ja vastaavasti hylätty vain vähäisiltä osin. Käsittely käräjäoikeudessa oli keskittynyt irtisanomisperusteeseen, ei korvauksen määrään. Perusteen voittaminen merkitsi tässä tapauksessa sitä, että AB:t olivat voittaneet asian olennaisilta osiltaan.
Toisin kuin säätiö on katsonut, ratkaisusta KKO 2002:70 ilmenevä oikeusohje ei soveltunut käsillä olevaan asiaan. Aiheutuneen vahingon määrä on yleensä selvillä jo ennen kanteen vireille laittamista, kun taas työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukainen korvaus on aina harkinnanvarainen ja viime kädessä tuomioistuimen päätettävissä. Ennakkoratkaisussa oli kyse myös kahden yksityishenkilön välisestä asiasta, jonka merkitys oli molemmille osapuolille sama. Sekä oikeudellisesti että taloudellisesti tällä asialla oli AB:lle selvästi suurempi merkitys kuin säätiölle.
Lausuma
AB:n sovintotarjouksessa esitetty korvaus oli ollut suurempi kuin käräjäoikeus oli tuominnut. Säätiöllä oli ollut perusteltu aihe kieltäytyä sovintotarjouksesta eikä tarjouksella ollut siten oikeudenkäyntikulujen suhteen merkitystä.
AB:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hovioikeuden osalta oli liiallinen. Vaadittu tuntipalkkio 220 euroa tunnilta oli hyväksyttävä, mutta vaatimuksen perusteena oleva tuntimäärä liian suuri. Hyväksyttävä tuntimäärä oli viisi.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Sanotun säännöksen toisen momentin mukaan vastaavasti on sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.
AB:t, joiden toistaiseksi voimassa olleet työsopimukset säätiö oli irtisanonut, ovat kanteessaan vaatineet säätiöltä korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavat 47.165,40 euroa kumpikin. Säätiö on vaatinut kanteen hylkäämistä katsoen, että sillä oli ollut oikeus päättää kantajien työsuhteet.
Säätiö on vedonnut päättämisperusteina käräjäoikeuden tuomiossa yksilöidyistä varoituksista ja huomautuksesta ilmeneviin seikkoihin sekä eräisiin muihin laiminlyönteihin. Yhtenä irtisanomisperusteena säätiö on vedonnut tilikortin käytöstä aiheutuneeseen luottamuspulaan. Tältä osin käräjäoikeus on katsonut menettelyn johtuneen kantajien ajattelemattomuudesta ja että menettelyä ei ollut pidettävä niin vakavana rikkomuksena, että heidän työsopimuksensa irtisanomiseen ilman aikaisempaa vastaavan kaltaisesta menettelystä annettua varoitusta olisi ollut työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukainen asiallinen ja painava syy.
Kantajat ovat näin ollen voittaneet kanteensa perusteeltaan.
Käräjäoikeus on katsonut, että työsuhteen keston ohella korvausta alentavana seikkana oli otettava huomioon kantajien itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen. Kantajien moitittavalla menettelyllä tilikortin käytössä on katsottu olevan merkittävä korvausta alentava vaikutus.
Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että työsuhteen perusteettoman päättämisen johdosta vaadittua korvauksen määrää voidaan pitää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuna harkinnanvaraisena seikkana (KKO 2002:71). Tuomitun korvauksen määrälle ei tällöin voida antaa ratkaisevaa merkitystä kuluvastuun jakaantumista harkittaessa.
Säätiö on vedonnut tilikortin käytöstä aiheutuneeseen luottamuspulaan yhtenä irtisanomisperusteena. Se, missä määrin moitittava tilinkäyttö on perusteltua ottaa huomioon tuomittavan korvauksen määrässä, on ratkaistu saman oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Kanteesta hyväksymättä jäänyt osa on siten koskenut sellaista harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Kuluvastuuta ei ole näin ollen aihetta arvioida ennakkoratkaisusta KKO 2002:71 ilmenevästä oikeusohjeesta poiketen.
Säätiö ei ole hyväksynyt AB:n ennen oikeudenkäyntiä tekemää sovintotarjousta. Oikeudenkäynti ei ole ollut siten tarpeeton. Asiassa ei ole sen vuoksi myöskään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta määrätä, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Käräjäoikeuden tuomiota ei ole aihetta muuttaa.
Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa
Muutoksenhaun lopputulos huomioon ottaen Säätiö on velvollinen korvaamaan AB:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Hovioikeus katsoo, että kohtuullinen palkkio vastauksen laatimisesta jälkitöineen on 1.364 euroa.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.
Säätiö velvoitetaan suorittamaan A:lle ja B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1.364 euroa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuine korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.
Muutoksenhaku
Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 25.1.2019.

asianajaja – asianajotoimisto – Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy – lakiasiaintoimisto – lakitoimisto – lakimies – Helsinki – Espoo – Vantaa – lakimies – lakitoimisto – lakiasiaintoimisto – Helsinki – Espoo – Vantaa – sopimusoikeus – konkurssi – saneeraus – talousrikos – vahingonkorvaus – yritysjuridiikka – liikejuridiikka – työoikeus – yhtiöoikeus – lakipalvelut – asianajopalvelut – vahingonkorvausoikeus – rikosoikeus – liikejuridiikan ammattilainen – lakiasiaintoimistot