Hallinto-oikeus kumosi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen: Finnair ei syrjinyt liikuntavammaista

02.01.2020

Asiaan osallisella henkilöllä on liikuntavamma. Hänen toinen jalkansa on jäykistetty siten, ettei polvea pysty taivuttamaan. Henkilö oli 17.2.2015 varannut valittajan erityisryhmien käytettäväksi tarkoitetusta asiakaspalvelunumerosta lennot Nizzaan ajalla 12.–16.4.2015. Varaustilanteessa asiakaspalvelija oli kertonut henkilölle, ettei tälle ole jäykistetyn jalan vuoksi mahdollista järjestää kyseiselle lennolle sellaista yksittäistä istumapaikkaa, jossa tämä voisi istua. Ainoaksi vaihtoehdoksi oli jäänyt ostaa kolme vierekkäistä istumapaikkaa, jotka ostaessaan henkilö joutui maksamaan niistä normaalin hinnan. (Ei lainvoim. 2.1.2020)

Hakemuksen mukaan, kun valittaja ei ollut myöntänyt asiaan osalliselle minkäänlaista alennusta hänen tarvitsemistaan kolmesta lentolipusta, valittajan voitiin katsoa laiminlyöneen velvollisuutensa tehdä yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitetut asianmukaiset ja tarvittavat kohtuulliset mukautukset sekä siten syyllistyneen yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä tarkoitettuun kiellettyyn syrjintään.

Helsingin hallinto-oikeus 20.12.2019
Päätös 19/0928/2
Dnro 04815/17/1205
Asia Valitus syrjintää koskevassa asiassa
Valittaja Finnair Oyj
Ei lainvoim. 2.1.2020
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus hylkää valittajan vaatimuksen määrätä valituskirjelmä salassa pidettäväksi.
Hallinto-oikeus hylkää valittajan vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.
Hallinto-oikeus kumoaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen.
Perustelut
Salassapitomääräystä koskeva vaatimus
Valittaja on vaatinut, että valituskirjelmä on julistettava salassa pidettäväksi. Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 8 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuudesta ja salassapidosta on voimassa, mitä asiakirjan julkisuudesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tai muualla laissa säädetään, jollei oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetussa laissa toisin säädetä.
Hallinto-oikeus toteaa, että tiedon antaminen asiakirjasta ratkaistaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyssä menettelyssä vasta asiakirjoja pyydettäessä. Lait viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimessa eivät mahdollista yleisen salassapitomääräyksen antamista, joten vaatimus on tämän valitusasian käsittelyn yhteydessä hylättävä.
Suullinen käsittely
Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen sitä pyytää. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. 7 (15)
Valittaja on vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista esittääkseen selvitystä lentolippujensa hinnoittelujärjestelmästä, yksittäisten hinnanalennusten vaikutuksesta lennon tuottoihin, valittajan yhdenvertaisen kohtelun periaatteista ja asiaan osallisen henkilön saamista mukautuksista.
Kun otetaan huomioon ne seikat, joista valittaja on halunnut esittää suullisessa käsittelyssä selvitystä, asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti saatu selvitys ja erityisesti jäljempänä ilmenevät hallinto-oikeuden pääasiassa antaman ratkaisun ratkaisuperusteet, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.
Pääasia
Sovellettavat oikeusohjeet
Yhdenvertaisuuslain 4 §:n 4 momentin mukaan tavaroiden tai palvelujen tarjoajalla tarkoitetaan tässä laissa sitä, joka ammattimaisesti tarjoaa tavaroita tai palveluja yleisesti saataville.
Yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.
Yhdenvertaisuuslain 8 §:n 2 momentin mukaan välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.
Yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen, koulutuksen järjestäjän, työnantajan sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajan on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla.
Yhdenvertaisuuslain 15 §:n 2 momentin mukaan mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon vammaisen ihmisen tarpeiden lisäksi 1 momentissa tarkoitetun toimijan koko, taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus sekä mukautusten arvioidut kustannukset ja mukautuksia varten saatavissa oleva tuki.
Yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaan vireillepanijan on syrjintää tai vastatoimia koskevaa asiaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa käsiteltäessä esitettävä selvitystä seikoista, joihin vaatimus perustuu. Jos asiaa käsiteltäessä esitettyjen selvitysten perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen on kumotakseen oletuksen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu. Mitä tässä pykälässä säädetään, ei sovelleta rikosasian käsittelyssä.
Yhdenvertaisuuslain esityöt
Yhdenvertaisuuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 15 §:n 1 momentin osalta todettu, että kohtuullisten mukautusten epääminen on ehdotetun 8 §:n 2 momentin mukaan yksi syrjinnän muoto. Ehdotuksessa on otettu huomioon YK:n vammaisyleissopimuksen ja EU:n työsyrjintädirektiivin sääntely kohtuullisista mukautuksista. Kohtuullisilla mukautuksilla tarkoitetaan YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan tarvittaessa yksittäistapauksissa toteutettavia tarpeellisia ja asianmukaisia muutoksia ja järjestelyjä, joilla ei aiheuteta suhteetonta tai kohtuutonta rasitetta, ja joilla varmistetaan vammaisten ihmisten mahdollisuus nauttia tai käyttää kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Kohtuulliset mukautukset on käsitteellisesti erotettava yleis- ja pysyväisluonteisista esteettömyystoimenpiteistä. Tällaisista toimenpiteistä säädetään muualla lainsäädännössä.
Ehdotuksen mukaan mukautusten tulee olla kulloisessakin tilanteessa tarvittavia. Mukautukset ovat luonteeltaan tapauskohtaisia ja niiden tulee vastata kyseisessä konkreettisessa tilanteessa vammaisen ihmisen tarpeisiin. Toimenpide on ”tarvittava” esimerkiksi silloin, kun jokin palvelu ei ole vammaisen ihmisen saatavilla muihin henkilöihin verrattuna vastaavalla tavalla ilman mukautusta. Mukautus voi tällaisessa tilanteessa olla esimerkiksi luiskan asettaminen tilapäisesti portaisiin pyörätuolia varten tai näkövammaisen auttamista konkreettisessa tilanteessa. Mukautusten tarvittavuus ilmenee yleensä käytännössä siten, että vammainen ihminen tai esimerkiksi hänen avustajansa pyytää mukautusta, jos hän katsoo sellaista tarvittavan. Ehdotettu sääntely ei edellytä, että olosuhteet, joissa esimerkiksi palveluja tarjotaan, ovat kohtuullisten mukautusten tekemisen jälkeen vammaisille ihmisille täsmälleen samanlaiset kuin muille asiakkaille. Olennaista on, että palvelut tulevat mukautuksilla vammaisten ihmisten saataville. Viimekätisen päätöksen siitä, miten tai millainen mukautus toteutetaan, tekee mukautuksiin velvoitettu toimija. Esimerkiksi ravintolassa kohtuullisena mukautuksena näkövammaiselle voi olla ruokalistan tarjoaminen pistekirjoituksella tai ruokalistan sisällön kertominen asiakkaalle suullisesti.
Mukautusten kohtuullisuudella tarkoitetaan yhtäältä sitä, että mukautuksista ei saa koitua kohtuutonta taloudellista tai muunlaista rasitetta, ja toisaalta sitä, että mukautusten tulee vammaisten ihmisten näkökulmasta kohtuullisella tavalla toteuttaa heidän yhdenvertaiset mahdollisuutensa saada esimerkiksi palveluja. Mukautusten luonteeseen kuuluu se, että niiden toteuttaminen ei muodostu kohtuuttomaksi. Selvää on, että mukautusten toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset ja muut merkitykselliset seikat huomioon ottaen kohtuuttomaksi muodostuvien mukautusten tekemiseen ei ole velvollisuutta. Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa huomioon otettavista seikoista säädetään 2 momentissa. Yleisesti saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen saamisella yhdenvertaisesti muiden kanssa tarkoitetaan sitä, että vammaisilla ihmisillä tulee tosiasiallisesti olla mahdollisuus saada tavara tai palvelu muihin nähden yhdenvertaisin ehdoin. Mukautukset voidaan toteuttaa tapauskohtaisesti ja siten olosuhteista riippuen eri tavoin.
Hallituksen esityksen yleisperusteluiden mukaan mukautuksista aiheutuvat välittömät kustannukset olisivat tyypillisesti kertaluonteisia.
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on 15 §:n 2 momentin osalta todettu, että mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa lähtökohtana on vammaisen ihmisen tarve kyseisessä yksittäisessä tilanteessa. Toisaalta etenkin laajaa toimintaa harjoittavalta tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta voidaan edellyttää jonkinasteista, yleisen elämänkokemuksen perusteella ennakoitavissa olevaa varautumista mahdollisiin yleisimpinä pidettäviin mukautustilanteisiin, kuten esimerkiksi liikunta- ja näkövammaisten asiointiin. Koska vammaisten ihmisten mukautustarpeet ja -tilanteet vaihtelevat, mukautustarve ilmenee toimijalle usein siten, että vammainen ihminen pyytää mukautusta kun katsoo sitä tarvitsevansa.
Toimijan koolla viitataan säännöksessä esimerkiksi henkilöresursseihin, liikeja toimitilojen kokoon ja muihin toimijan käytännöllisiin mahdollisuuksiin toimeenpanna tarvittavia mukautuksia. Kohtuullisena ei esimerkiksi pidetä henkilöresursseihin nähden kohtuuttomia palvelujärjestelyjä kuten näkövammaisen henkilökohtaista avustamista silloin, kun se sitoisi merkittävän osan toimijan henkilöresursseista. Merkitystä on myös toimijan taloudellisella asemalla. Säännös ei edellytä esimerkiksi toimijan taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomia kustannuksia aiheuttavia toimenpiteitä. Esimerkiksi tilapäiseen käyttöön tarkoitetun luiskan hankkiminen voi vain harvoin olla taloudellisen aseman takia toimijalle kohtuutonta. Säännöksen mukaan toiminnan luonne ja laajuus voivat niin ikään olla merkityksellisiä seikkoja kohtuullisuusarvioinnissa. Kohtuullisuutta arvioitaessa voi siten merkitystä olla sillä, onko kysymys yleisölle laajasti ja jatkuvasti tarjottavista välttämättömyyspalveluista vai esimerkiksi jollekin rajoitetulle ryhmälle toisinaan tarjottavista erikoistuotteista. Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa merkitystä on myös mukautuksista aiheutuvilla kustannuksilla. Suoranaisten menojen lisäksi huomioon voidaan ottaa esimerkiksi toiminnan järjestelyistä johtuvat välilliset kustannukset. Selvää on, että mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös toimijan tosiasialliset mahdollisuudet tehdä mukautuksia.
Ehdotettu sääntely ei myöskään edellyttäisi esimerkiksi liiketoimintakonseptin muuttamista, palvelujen sisältöjen muokkaamista erityisryhmien tarpeisiin taikka vaihtoehtoisten tavaroiden tai palvelujen tarjoamista. Näin ollen esimerkiksi tavaroiden ja palvelujen tarjoaja ei olisi ehdotetun pykälän perusteella velvollinen muuttamaan tuotesuunnittelua tai -valikoimaa taikka valmistamaan uusia tuotteita. Kohtuulliset mukautukset olisivat tyypillisesti pienimuotoisia muutoksia esimerkiksi toimintatavoissa tai palvelujen järjestämisessä. Näkövammaiselle ihmiselle tarvittavia tekstejä voidaan esimerkiksi tarjota suurilla kirjaimilla tai hänelle muutoin luettavissa olevalla tavalla.
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on 28 §:n osalta todettu, että jotta syrjintää tai vastatoimia koskeva kanne tai hakemus voisi menestyä, olisi siten ensisijaisesti vireillepanijan esitettävä sellaista näyttöä tapahtumien kulusta ja muusta tosiseikastosta, jonka perusteella asiaa objektiivisesti arvioiden voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun. Pelkkä väite tai epäily syrjinnän tai vastatoimien kiellon rikkomisesta ei riittäisi olettaman syntymiseen. Täyttä näyttöä syrjinnästä tai vastatoimista ei kuitenkaan edellytettäisi, vaan riittävää olisi, että tuomioistuimelle tai muulle asiaa käsittelevälle toimivaltaiselle viranomaiselle syntyisi esille tulleiden seikkojen valossa perustellusti olettama syrjinnän tai vastatoimien kiellon vastaisesta menettelystä. Olettama syrjinnän tai vastatoimien kiellon rikkomisesta voisi perustua paitsi vireillepanijan, myös vastapuolen esille tuomiin seikkoihin taikka mahdolliseen muuhun asiaa käsiteltäessä saatuun selvitykseen. Jos asiaa käsiteltäessä on esitetty riittävästi sellaista selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, olisi vastapuolen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu.
Asiassa saatu keskeinen selvitys
Asiaan osallisella henkilöllä on liikuntavamma. Hänen toinen jalkansa on jäykistetty siten, ettei polvea pysty taivuttamaan. Henkilö on 17.2.2015 varannut valittajan erityisryhmien käytettäväksi tarkoitetusta asiakaspalvelunumerosta lennot Nizzaan ajalla 12.–16.4.2015. Varaustilanteessa asiakaspalvelija on kertonut henkilölle, ettei tälle ole jäykistetyn jalan vuoksi mahdollista järjestää kyseiselle lennolle sellaista yksittäistä istumapaikkaa, jossa tämä voisi istua. Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt ostaa kolme vierekkäistä istumapaikkaa, jotka ostaessaan henkilö joutui maksamaan niistä normaalin hinnan.
Valittajan vastauksesta yhdenvertaisuusvaltuutetulle 21.10.2015 ilmenee, että valittaja myöntää Euroopan ja kotimaan lennoilla erityishintaisia lippuja matkustajille, joilla on 80 prosentin invaliditeetti ja joilla on esittää tästä todistus lähtöselvityksessä. Erityishinnat eivät ole sinänsä hinnaltaan alennettuja, mutta erotuksena Basic-lippuihin muutokset ovat maksua vastaan mahdollisia ja lipussa on osittainen takaisinmaksu ennen matkan alkua. Saatuaan tiedon DPNA-matkustajasta (disabled passengers needing assistance) valittaja myös varaa etukäteen paikan matkustajalle ja hänen mahdolliselle avustajalleen lentoturvallisuusmääräyksiä noudattaen. Ylimääräisistä paikoista ei peritä palvelumaksuja eikä paikanvarausmaksua, mikä käytäntö on sama riippumatta lisäpaikkojen tarpeen syystä tai määrästä. Yleinen 50 prosentin alennus kaikista lipputyypeistä olisi valittajan kannalta kohtuuton rasitus. Alennuksen rahamääräinen vaikutus on tapauskohtainen riippuen muun ohella varaustilanteesta ja varauksen tekohetken markkinahinnasta. Käytännössä tällaisen tapauskohtaisen mukauttamisen tai alennuskäytännön luominen on resurssoinnin ja hallinnoinnin kannalta mahdotonta.
Asiaan osallisen henkilön yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle antaman selityksen 3.5.2015 mukaan hän ei hyödy mitenkään valittajan erityisryhmille tarjoamasta ilmaisesta peruutusturvasta, koska hänen kotivakuutuksensa korvaa tarvittaessa matkan peruuntumisen. Myöskään valittajan vammaiselle henkilölle antama palvelumaksuetu manuaalityötä vaativista lipuista ei hyödytä häntä, koska hän pystyy muiden tavoin ostamaan lippunsa tavanomaisesti internetin varauspalvelussa. Asiaan osallisen henkilön käsityksen mukaan hänen vammansa on erityislaatuinen ja häntä tulisi mukautusta arvioitaessa tarkastella yksilönä.
Syrjintäolettaman syntyminen
Hallinto-oikeus toteaa, että yhdenvertaisuuslain 28 §:n perusteella vireillepanijan eli tässä tapauksessa yhdenvertaisuusvaltuutetun velvollisuutena on ollut esittää lautakunnalle selvitystä seikoista, joihin hänen vaatimuksensa ovat perustuneet. Tapahtumien kulusta ja muusta tosiseikastosta esitettävän selvityksen tulee olla sellaista, jonka perusteella asiaa objektiivisesti arvioiden voidaan olettaa syrjinnän kieltoa rikotun. Pelkkä väite tai epäily syrjinnän kiellon rikkomisesta ei riitä syrjintäolettaman syntymiseen. Täyttä näyttöä syrjinnästä ei kuitenkaan edellytetä, vaan riittävää on, että esille tulleiden seikkojen valossa syntyy perustellusti olettama syrjinnän kiellon vastaisesta menettelystä.
Valittaja on lentoliikennepalveluja ammattimaisesti yleisön saataville tarjoava Suomeen rekisteröity yritys. Valittaja on yhdenvertaisuuslain 4 §:n 4 momentissa määritelty palveluntarjoaja, jolla on saman lain 15 §:n 1 momentin nojalla velvollisuus tehdä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada tarjolla olevia palveluita.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa hakijana toiminut yhdenvertaisuusvaltuutettu on selvittänyt, että lentoliikennepalveluita käyttävä asiaan osallinen henkilö oli liikuntavammastaan johtuen maksanut lentomatkastaan muihin matkustajiin nähden kolminkertaisen hinnan.
Hallinto-oikeus katsoo, että viimeksi mainitun selvityksen perusteella on syntynyt olettama syrjintänä pidettävästä kohtuullisten mukautusten epäämisestä.
Syrjintäolettaman kumoaminen
Koska olettama kohtuullisten mukautusten epäämisestä on edellä todetulla tavalla syntynyt, on valittajan yhdenvertaisuuslain 28 §:n mukaan kumotakseen olettaman osoitettava, että syrjinnän kieltoa ei ole rikottu.
Hallinto-oikeus toteaa, että Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (No 1107/2006) vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteessä ei ole säädetty lentoyhtiöille velvollisuutta hinnanalennuksen tai ilmaisten istuimien antamiseen tilanteessa, jossa lentomatkustaja tarvitsee vammastaan johtuen useita istuimia.
Edellä selostettujen yhdenvertaisuuslain esitöiden perusteella palveluntarjoajan tosiasialliset mahdollisuudet mukautusten tekemiseen on otettava huomioon tarkasteltaessa sitä, voidaanko sen katsoa kohtuudella täyttäneen laissa säädetyn velvollisuutensa mukautusten tekemiseen. Hallinto-oikeus toteaa, että lentomatkustaminen on matkustusmuotoon liittyvistä turvallisuustekijöistä ja matkustamotilan fyysisistä rajoituksista johtuen sellainen matkustamisen muoto, jossa tilojen joustava järjestely tai paikkojen muokkaaminen liikuntavammaisten erityistarpeita silmällä pitäen ei useinkaan ole käytännössä mahdollista. Näin ollen valittajan menettelyn mahdollista syrjivyyttä arvioitaessa on otettava huomioon valittajan mainituista syistä tosiasiallisesti vähäiset mahdollisuudet tehdä yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuja kohtuullisia mukautuksia matkustamotilaan.
Hallinto-oikeus toteaa, ettei valittajan erityisryhmille, joihin asiaan osallinen henkilökin valittajan hinnoittelujärjestelmässä kuuluu, tarjoamia alennuslippuja tai muita etuuksia voida pitää niiden kollektiivisen luonteen takia yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuina yksilöllisinä mukautuksina. Palveluntarjoajan erityisryhmille kollektiivisesti myöntämät etuudet ja lisäpalvelut voivat kuitenkin olla muutoin merkityksellisiä arvioitaessa sitä, onko palveluntarjoajan katsottava laiminlyöneen velvollisuutensa yksilöllisten kohtuullisten mukautusten tekemiseen. Näin on tilanteessa, jossa erityisryhmälle myönnetyt etuudet palvelevat myös ryhmään kuuluvan vammaisen henkilön yksilöllisiä tarpeita, jolloin erityisryhmälle myönnetyt etuudet jo itsessään kaventavat palveluntarjoajalla jäljellä olevien yksilöllisten mukautusten toteuttamiseksi mahdollisten keinojen valikoimaa. Hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, että tässä asiassa saadun selvityksen mukaan valittajan erityisryhmille tekemät mukautukset eivät ole palvelleet asiaan osallisen henkilön yksilöllisiä tarpeita, joten valittajan erityisryhmille myöntämillä mukautuksilla ei ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tuonut selityksessään esiin, että valittajalla olisi ollut mahdollisuus tehdä kohtuulliset mukautukset myös muun muassa siten, että se olisi jättänyt perimättä asiaan osalliselta henkilöltä lentoasemamaksut. Kun otetaan huomioon, että lentoasemaverkosta ja -maksuista annetun lain 3 §:n 5–6 kohtien perusteella lentoasemaksut peritään lentoyhtiöiltä eli tässä tapauksessa valittajalta, hallinto-oikeus katsoo, että lentolipun hintaan normaalisti sisältyvien lentokenttämaksujen perimättä jättäminen asiaan osalliselta henkilöltä rinnastuu valittajan näkökulmasta hinnanalennuksen antamiseen. Näin ollen se, mitä hallinto-oikeuden päätöksessä jäljempänä todetaan valittajan mahdollisesta velvollisuudesta tehdä mukautuksia matkalippujen hinnoista annettavilla alennuksilla, koskee sellaisenaan myös valittajan velvollisuutta tehdä mukautuksia jättämällä lentokenttämaksut perimättä.
Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisessa päätöksessä valittajalta edellytetty vaatimus toteuttaa mukautus tarjoamalla liikuntavammaiselle asiaan osalliselle ilmainen tai hinnaltaan merkittävästi alennettu lentolippu palvelisi viime kädessä parhaimmalla mahdollisella tavalla tämän tarpeita ja saattaisi palvelun yhdenvertaisimmin hänen saatavilleen. Arvioitaessa sitä, onko valittajalla katsottava olevan yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus mukautusten tekemiseen hinnanalennusten muodossa, on kuitenkin otettava huomioon, että yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan kohtuulliset mukautukset olisivat tyypillisesti pienimuotoisia muutoksia esimerkiksi toimintatavoissa tai palvelujen järjestämisessä. Yhdenvertaisuuslain esitöissä on edellä tarkemmin selostetulla tavalla mainittu esimerkkeinä kohtuullisista mukautuksista näkövammaisten ihmisten osalta tekstien tarjoaminen suurilla kirjaimilla kirjoitettuina, ravintolan ruokalistan tarjoaminen pistekirjoituksella tai sen lukeminen ääneen, jonotusnumeron kuuluttaminen pelkän näyttötaulun lisäksi, kuulovammaisten osalta viittomakielen tulkkaus videokännykän välityksellä sekä liikuntavammaisten osalta tilapäiseen käyttöön tarkoitetun luiskan hankkiminen.
Hallinto-oikeus katsoo, että vaikka kohtuullisten mukautusten luonteeseen kuuluukin, että ne saattavat aiheuttaa yrityksille niiden liiketoiminnan kannattavuutta rasittamaan jääviä kustannuksia, ei valittajalle asetettava vaatimus mukautusten toteuttamisesta hinnanalennuksina olisi tässä tapauksessa rinnastettavissa lain esitöissä mainittuihin sangen pienimuotoisiin ja lähinnä konkreettisissa kanssakäymistilanteissa tehtäviin yksilöllisiin mukautustoimenpiteisiin.
Arvioitaessa sitä, onko valittajalla yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentissa perusteella velvollisuus hinnanalennusten myöntämiseen, on otettava huomioon se lainkohdan esitöissä mainittu lähtökohta, ettei mukautuksissa olisi kyse kustannusvaikutukseltaan merkittävimmistä yleis- tai pysyväisluonteisista esteettömyystoimenpiteistä.
Hallinto-oikeus toteaa valittajan esille nostaman palveluntarjoajien hinnoitteluvapauden osalta, ettei yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin sanamuodosta ja sen edellä selostetuista esitöistä tai muualtakaan lainsäädännöstä ole saatavissa tukea sellaiselle tulkinnalle, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut kohtuullisia mukautuksia koskevalla sääntelyllä kaventaa palveluntarjoajien hinnoitteluvapautta velvoittamalla ne mukautusten tekemiseen myös hinnanalennusten muodossa. Tätä arviota tukevat myös vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteessä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus ja sitä koskeva komission tulkintaohje, joissa on katsottava luetellun ne toimenpiteet, joita lentoyhtiöltä voidaan kohtuudella odottaa. Yhdenvertaisuuslaissa ei myöskään ole säädetty palveluntarjoajille velvollisuutta kompensoida mukautusten tekemisen mahdottomuutta rahallisesti.
Kun otetaan huomioon yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin sanamuoto ja säännöksen esityöt sekä sopimusvapauden ja elinkeinovapaudenkin kannalta periaatteellisesti tärkeä palveluntarjoajien lähtökohtainen oikeus päättää tarjoamiensa hyödykkeiden hinnoittelusta, jollei lainsäädännössä ole muuta säädetty, hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajalla ole ollut mainittuun lainkohtaan perustuvaa velvollisuutta tehdä mukautusta nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa matkalippuja koskevilla hinnanalennuksilla.
Kun lisäksi otetaan huomioon, ettei valittajalla ole asiassa saadun selvityksen perusteella ollut tosiasiallista mahdollisuutta asiaan osallisen liikuntavammaisen henkilön tarvitsemien mukautusten toteuttamiseen matkustamotilan istuinjärjestelyillä tai muullakaan lainkohdassa tarkoitetulla häntä yksilöllisesti palvelevalla tavalla, hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajan voida katsoa laiminlyöneen velvollisuuttaan yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettujen kohtuullisten mukautusten tekemiseen.
Sillä, että valittaja on pörssiin listautunut liikevaihdoltaan merkittävä valtionyhtiö, jonka harjoittama liiketoiminta on jo itsessään taloudellista vaikutuksiltaan huomattavaa, ei ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä, koska valittajalla ei ole ollut lakiin perustuvaa velvollisuutta mukautusten tekemiseen hinnanalennusten muodossa eikä muun tyyppisten mukautusten tekeminen ole saadun selvityksen mukaan ollut tosiasiallisesti mahdollista.
Edellä todetun perusteella valittajan on katsottava esittämällään selvityksellä kumonneen syntyneen syrjintäolettaman, eikä valittajan siten voida katsoa syrjineen asiaan osallista liikuntavammaista henkilöä.
Näin ollen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös on kumottava.