EIT:n suuren jaoston ratkaisu romanialaistapauksessa

23.09.2015

EU:n tuomioistuimen tuomio lentoliikennettä koskevassa asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto antoi perjantaina ratkaisun romanialaistapauksessa, jossa oli kyse vammaisen henkilön oikeudesta yliopisto-opetukseen. Valituksessa väitettiin, että valittajaa olisi syrjitty hänen vammaisuutensa takia, kun hän ei pystynyt opiskelemaan yliopistoissa, jotka eivät olleet esteettömiä. Valitus koski myös sitä, että valittajalta näin olisi estetty oikeus opetukseen (EIS 1 lisäpöytäkirjan 2 artikla).

EIT päätti jättää valituksen tutkimatta, koska valittaja ei ollut käyttänyt kotimaisia oikeussuojakeinoja. EIT totesi, että esimerkiksi kansallisen oikeuskäytännön puute ei ollut kovin yllättävää tilanteessa, jossa oli kyse kansallisesti uudentyyppisestä asiasta, kuten käsillä olleessa tapauksessa vammaisten henkilöiden oikeuksien parempi huomioiminen.

EU:n tuomioistuimen tuomio lentoliikennettä koskevassa asiassa