Apulaisoikeusasiamies: Verohallinto toimi väärin Liechtenstein-sijoitusten selvittelyssä

28.01.2015

Apulaisoikeusasiamies: Verohallinto toimi väärin Liechtenstein-sijoitusten selvittelyssä

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin arvostelee Verohallinnon toimia tutkinnassa, joka koski suomalaisten yksityishenkilöiden sijoituksia liechtensteinilaisessa LGT-pankissa. Apulaisoikeusasiamies piti Verohallinnon menettelyä tapauksessa lainvastaisena.

Tiedotusvälineissä kerrottiin syyskuussa 2013, että Suomen suurimman veronkiertojutun esitutkinta pysähtyi Verohallinnon menettelyn takia. Lehtitietojen mukaan tutkinnassa oli 50 - 60 miljoonan euron sijoitukset. Sakslin otti asian tutkittavakseen uutisoinnin perusteella.

Selvitystensä perusteella apulaisoikeusasiamies toteaa, että Verohallinnon valvontatoimenpiteet olivat viivästyneet aiheettomasti puolitoista vuotta. Lisäksi sen määräämät veronkorotukset sijoitusjärjestelyihin osallistuneille yksityishenkilöille olivat olleet lähes poikkeuksetta tavanomaista lievempiä.

Näiden verovelvollisten toimia ei liioin saatettu poliisin arvioitavaksi kuin yhdessä tapauksessa, vaikka Verohallinto oli tehnyt vuosittain enenevässä määrin rikosilmoituksia.

Sakslinin mukaan hyväksyttäviä syitä sijoittajien erilaiseen kohteluun muihin verovelvollisiin verrattuna ei ollut. Apulaisoikeusasiamies totesi, ettei Verohallinto kohdellut verovelvollisia tasapuolisesti.